Ihmisensuojelu

Tue mua pieniIhmisensuojelu alkaa arvostamisesta.

Ihmisensuojelu on lasten suojelua ja lastensuojelua, se on tasa-arvoa ja tasavertaisuutta. Se on esteettömyyttä ja mahdollisuuksia, jopa uusia mahdollisuuksia kerran hukattujen mahdollisuuksien lisäksi.

Siskontyttöni Kaisa lähetti minulle oheisen kauniin akvarellin ja tiesin heti, että se on osa ihmisensuojelusivuni kuvitusta. Siinä kiteytyy kauniisti totuus pienenkin tuen merkityksestä. Jokainen meistä voi joskus tarvita apua tai tukea ja oikeaan aikaan annettuna sillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Vaikutuksia on toki silläkin, ellei apua saa sitä tarvitessaan.

Politiikassa ja käytännön elämässä ihmisensuojelu tarkoittaa todellisia vaihtoehtoja lasten päivähoitopaletissa ja vanhusten hoidossa. Se on kohtuullista palkkaa kohtuullisesta työstä. Ja se on sitäkin, että tekemällä työtä ansaitsee riittävästi tullakseen toimeen.

Kannatan Vihreiden tavoin perustuloa, joka selkiyttäisi nykyistä tukiviidakkoa ja antaisi todellisen valinnanmahdollisuuden eri elämäntilanteissa. Kannatan myös Lapsiperheiden Etujärjestön Tasarahamallia, joka mahdollistaisi omien lasten hoidon myös kotona, tai osin kotona tai kokonaan päivähoidossa kodin ulkopuolella.

Popularity: 3% [?]

Jaa ja nauti:
  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Ping.fm
  • RSS
  • Twitter
  • Add to favorites
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • Technorati

Comments are closed.

4a55dbdc6c