Paluu arkeen odottaa elokuussa. Vakituista työpaikkaa ei ole, toki toivon voivani jatkaa sijaisuuksia yläkouluilla, jos uutta uraa ei pukkaa siihen mennessä. Tänään kirvelee ja kovasti – opiskelupaikka jäi saamatta. Ihmekö tuo, kun valittujen määrä on kymmenen, hakijoita oli lähemmäs kaksi sataa. Huolimatta kaikista järkisyistä olen pettynyt. Kolmen lapsen, luottamustointen ja työmarkkinoiden katveesta ei ole helppoa ponnistaa uudelle opiskelu-uralle. Silti koen, että erityispedagogiikka on mielenkiintoisella tavalla juuri minun juttuni.

Kevään uurastus on ohi, nyt ei tarvitse enää jännittää. Vaikka opiskelupaikkaa ei sillä työmäärällä saavutettu, moni uusi asia tuli tutuksi ja on varmasti mukana tietomäärässäni koko loppuelämän. Hukkaan se työ ei mennyt.

Pienen tauon jälkeen laitoin viime viikolla taas työhakemuksen vireille. Työpaikan metsästyskausi alkaa jälleen.

Popularity: 3% [?]

Istun nenä kiinni koneessa ja kahdessa kirjassa. Erityispedagogiikka kiehtoo ja vie ajatukset mennessään.

Yksi eniten ajatuksia herättäneistä ajatuksista on vammaisuuden määrittely. Me mielellämme määrittelemme ja lokeroimme ihmisiä (ja erityisesti valtavirrasta poikkeavia ihmisiä) monenlaisin termein. Mutta ovatko kaikki cp-vammaisiksi luokitellut ihmiset samanlaisia? Entä lempitermini adhd – onko se aina samanlaista, pitääkö tarjolla olla kaikille samanlaisella sabluunalla räätälöityä erityistukea, vai ovatko kaikki nämä ihmiset yksilöitä kuten me muutkin – me ei-vielä-vammaiset?

Tiedän, että nämä asiat eivät suinkaan ole uusia, mutta koetan kirjata itselleni niitä ajatuksia ja viisauksia, joita lukemissani kirjoissa oli.

Vammainen = riippuvainen?

Ovatko kaikki vammaiset riippuvaisia ei-vammaisista? Jos ovat, niin miksi? Millaiset asiat lisäävät vammaisten riippuvuutta ei-vammaisista? Ympäristön esteet ovat yksi olennainen erottava tekijä. Liikkuminen omilla jaloilla ei ole aina mahdollista, joten esteetön pääsy aivan kaikkiin palveluihin on tärkeää ja lisää kaikkien hyvinvointia.

Netti on oiva apuväline tiedon hankintaan. Mutta kuinka esteettömiä ovat netissä olevat sivustot? Pankit, kirjastot, julkiset palvelut, koulut, yliopistot ja nettilehdet – ovatko niiden sivustot luettavissa myös erilaisin apuohjelmin? Käsittääkseni tätä sivua voi pitää esteettömänä, mutta jos oletan väärin, anna palautetta!

Varhaiskasvatus (eli päivähoito) pitää sisällään ajatuksen lasten kasvattamisesta (ja kasvamisesta) yhdessä. Vammaisten ja ei-vammaisten lasten hoitaminen rinnakkain vaatii hoitohenkilökunnalta osaamista ja omien ajatusten tunnistamista. Millaiset ovat hoitajan arvot, etiikka ja ihmiskäsitys? Ne näkyvät hänen arkisessa puheessaan ja toiminnassaan. Lapset ovat mahdottoman eteviä huomaamaan pienetkin vivahteet. Lapsia hoitavat aikuiset ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa pienentämässä kuilua vammaisten ja ei-vammaisten välillä.

Sen sijaan, että laitamme vammaiset laitoksiin, meidän tulisi oppikirjojen mukaan ottaa vammaiset yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä huomioon suunnitellessamme kaikkea elinympäristöön liittyvää. Meidän tulisikin rakentaa ympäristömme siten, että siinä viihtyvät ja menestyvät mahdollisimman itsenäisesti mahdollisimman monet lapsesta vanhuksiin.

Kuntoutus

Tämän päivän tehokkuusajattelussa kuntoutus helposti liitetään ajatukseen tulos. Kuntoutuksen merkitys nähdään vain työkyvyn kannalta – kuinka paljon tulosta syntyy kun ihminen kuntoutetaan. Ajatus on rahanahneudessaan karmiva. Kuntoutuksella voidaan lisätä hyvinkin vammaisen ihmisen arjesta selviämistä, vähentää kipuja, nostaa mielialaa. Eivätkö nämä seuraukset ole riittävä syy kuntouttaa vanhaakin (vammaista tai ei-vammaista) ihmistä?

Kuntoutuksen piiriin liitän myös työhönohjauksen. Riittävän hyväkuntoinen vammainen ja ei-vammainen autetaan työuralle erilaisin tukitoimin. Vaikka tulos ei olisi yhteiskunnan tai edes työnantajan kannalta merkittävän suuri, työllä on suuri merkitys ihmiselle. Sosiaalinen, taloudellinen ja aivan arkiseen itsenäiseen aikuisen elämään liittyvä oman elämän hallinnallinen merkitys. Vaikka siis kaiken kuntoutuksen ei automaattisesti tarvitse mielestäni johtaa työllistymiseen, niin työn teon mahdollisuus on oltava olemassa.

Lapset voivat tarvita hyvin monenlaisia tukitoimia oppiakseen hyödyntämään sitä osaamista, jota heillä on. Liian vähän on ilmeisesti kiinnitetty huomiota vammaisen lapsen erityistaitoihin. Näitäkin on, ja aivan erityistä huomiota annettiin matemaattiselle lahjakkuudelle. Vaikka muutoin lapsella olisi laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, voi olla, että jokin aine kuten matematiikka voi sujua normaalia huomattavasti paremmin. Saako oppilas tukea vahvassa aineessa, vai annetaanko lisätukea vain aineissa, joissa on heikko? Saman kysymyksen voi aiheellisesti kysyä kaikkien oppilaiden kohdalla.

Resurssit

On mielestäni ymmärrettävää, että inkluusion (käytännössä yhteiskunnan muokkaaminen monenlaisten jäsenten kannalta mahdollisimman toimivaksi) toteutuminen vaatii lisäresursseja. Ei riitä, että aineenopettajalle annetaan monenlaisia oppilaita, joilla on monenlaisia vaikeuksia. Pitää antaa myös tukea, koulutettuja erityisopettajia auttamaan arjessa selviämisestä ja pitämään huolta erityisoppilaiden erityisistä tarpeista. Tasapäistäminen ei ole inkluusiota.

Kirjassa mainittiin Helsingissä järjestetystä kokeilusta, jossa erityisopettaja oli lisäresurssina päiväkodissa. Relto -malli pohjautui erityisopettajan, erityislasten ja henkilökunnan yhteistyöhön. Tässä tapauksessa kyseessä ei ollut kiertävä erityislastentarhanopettaja, vaan samassa toimipaikassa pysyvä ihminen. Kokemukset olivat hyvät, mutta kokeilu ei ilmeisesti jatkunut kolmea vuotta pidempään.

Omat kokemukseni normaalista yläkoulusta ovat saman suuntaiset. Vielä yläkoulussakin pitäisi olla mahdollisuus pitää erityisopettajaa mukana tunneilla, joilla erityisoppilaan on vaikea pysyä mukana. Joskus se on matematiikka, joskus kielet. Yllättävän usein myös reaaliaineiden opettaminen vaatisi erityistukea.

Popularity: 3% [?]