Tänään on ollut haikea olo. Ehkä pitkäksi äitynyt flunssa, hankalaksi venynyt remontti tai sateinen ilma vaikuttaa, mutta  surumieli istahti olkapäälle. Siinä se leyhyttelee raskaita siipiään ja riiputtaa päätään. Surumieli-ressukka.

Kävin viemässä kynttilän hautausmaalle.  Sytyttäessäni sitä toivoin, että läheiset pitäisivät huolta toisistaan niin täällä kuin siellä jossain. Erityisesti pienimmistä, heistä, joista on kaikista vaikein luopua.

Viimeiset kaksi ja puoli vuotta olen kulkenut kapealla lankulla. Sen nimi on kiitollisuus. Koen suurta ja välillä jopa ahdistavaa kiitollisuutta lapsista.  Tiedän, ja minä jos kuka tiedän, etteivät he ole itsestäänselvyyksiä ja siksi päällimmäisenä mielessäni keikkuu ajatus suuresta kiitollisuudesta. Mikäpä keikkuu sen aisaparina? Suuri syyllisyys. Kuinka olen tänään osannut osoittaa kiitollisuuttani? Osoitinko riittävästi? Ja mitä jos en osoittanut? Mitä tapahtuu jos liian kauan on liian kiittämätön ja kuka sitä arvioi?

No, surumieli oli vallannut myös nuorimman tyttären käydessäni isomman tyttären kanssa isoisän haudalla. Pienin oli kirjoittanut sadun. Siinä on kaunis loppu, se menee kutakuinkin näin: vauvajahänelionelisenaelmnsä lopunsaka.

Siitä puuttui pari sanaa, joista nuorin ei voi tietää mitään. Ne ovat “kiitollisina” ja “syyllisinä”. Aina voisi tehdä jotain vielä paremmin. Olla enemmän läsnä, antaa enemmän rakkautta, osoittaa enemmän hyväksyntää. Vaikka tosiasiassa on antanut itsestään jo niin paljon, että iltaisin jäljellä on vain nahka.

Rakastakaa toisianne – ja halatkaa surumieltä lopunsaka. Se on osa elämää, kaikki ei aina voi mennä hyvin. Onneksi monissa surullisissakin saduissa on onnellinen loppu. Kuten nuorimman sadussa tänään.

Popularity: 2% [?]

Remontti edistyy vähitellen. Meidän piti lähteä syysaskareisiin saareen, mutta sääennusteen kauhistuttamina jäimme kotiin. Töitä riittää missä olemmekin, joten nyt saimme koululaisen huonetta vietyä eteenpäin aimo askeleen. Tapetit ovat seinillä, vuorilaudat ja lattialistat maalattavina ja kattolistat seuraavina työlistalla. Innostuin hiomaan pari huonekaluakin ja niitä maalataan tässä samalla. Koululaisen viidakkoteema toteutetaan kevyellä kädellä, sillä pieni huone ei salli kovin kirjavaa ja värikästä sisustamista. Tapettien lehtikuvio, viherkasvit ja vihreä-valkoiset huonekalut eivät ehkä ole viidakkoa parhaimmillaan, mutta luonnonläheiset kuitenkin. Valitettavasti kuvat eivät toista värejä kuten ne luonnollisessa valossa ovat, ja etenkin tapetin kolmiulotteisuus jää näkymättömiin.  Se on harmi, sillä tapetin erikoisuus on juuri sen pinnassa, se muistuttaa vakosamettia, johon on kaiverrettu lehtikuvioita. Isona pintana tapetti on kuin pitsiä, mikä ei ollut tarkoitus, mutta näyttää kivan ilmavalle. Tässä huoneessa ei ole mitään pompöösiä, mikä ilahduttaa minua suunnattomasti. Verhot ovat oma haasteensa, sillä niillä viimeistellään huoneen ilme. Kuten asiaan kuuluu, ideoita ja hyviä ratkaisuja on paljon, eikä valinta ole helppo. Mitään massiivista ei voi kuvitellakaan, eikä koululainen pidä hempeistä asioista, joten olohuoneen paneeliverhot saattavat muuttaa uuteen huoneeseen. Ajan saa kulumaan näinkin : )

Popularity: 7% [?]

Koulut alkoivat Mäntsälässä eilen. Kouluputkeen siirtyi monen muun lapsen vanavedessä myös perheemme keskimmäinen. Letit pomppien ja ilmavin askelin tyttönen liiteli isän kanssa kouluun.  Kunpa innostus koulunkäyntiä kohtaan säilyisi pitkään.

Kuopus aloitti samalla päivähoidon ja syyskauden ensimmäisen flunssan. Tänään hän jäi kotiin mummin hoitoon. Koko kesä on oltu terveitä, mutta ajatuskin päivähoidosta saa nenän vuotamaan ja kuumeen nousemaan. Ennätys kai tämäkin. Hän pitää kovasti päivähoidosta ja ennakolta sovittu kokonaisen hoitopäivän muuttuminen kotihoidoksi oli suuri pettymys, josta selvittiin kunnialla tai tarkemmin “Erkki Ilmarin” puurolla. Erkki Ilmari oli äitini isä, jonka reseptin mukaista puuroa nuorimmaisemme syö suurella ruokahalulla. Muut puurot ovat ihan “lällyjä” tähän puuroon verrattuna.

Minä kävin Helsingissä työhaastattelussa. Z-juna kulkee kerran tunnissa, joten piipahdus Helsingissä ei vienytkään koko päivää, kuten ennen. Kyllä junalla on mukava matkustaa kesähelteelläkin. Uusissa vaunuissa on hyvä ilmastointi ja matka sujui nopeasti illan koulutusmateriaalia lukien. Ehdin hakea ekaluokkalaisen naapurista leikkimästä, viedä hänet kotiin ja valmistautua iltaa varten.

Juha Tuohimäen (Audiator Oy) vetämä koulutus taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden asettamisesta oli antoisa myös tarkastuslautakunnan näkökulmasta. Toivottavasti siitä oli hyötyä taholle, joka valmistelee seuraavan vuoden talousarviota. Arviointia helpottaisi, jos sitovia tavoitteita olisi kohtuullinen määrä ja niihin jo valmiiksi ajatuksella määritellyt arviointikriteerit eli mittarit. Suurin anti oli tavoitteiden perusteiden merkityksen avaaminen. Suomeksi: koska kunnan tärkein tehtävä on palveluiden tarjoaminen tai järjestäminen kuntalaisille, meidän päättäjien pitää tietää, miten moni kuntalainen tarvitsee kutakin palvelua. Esimerkiksi koululaisten, päivähoitolasten, kotiapua tarvitsevien  ja palveluasunnoissa asuvien määrä on tärkeä tietää silloin, kun tehdään näitä ryhmiä koskevia päätöksiä. Yllättävää kyllä, me emme aina tiedä miten suuresta palveluntarvitsijoiden joukosta olemme puhumassa edes valtuustossa.

Kun vihdoin ehdin kotiin, otin koiraa hihnasta ja lähdimme kunnon juoksulenkille. Nyt on mukavan rentoutunut olo. Jos pikainen elämänmuutos osuisi kohdalleni, olisin valmis ottamaan haasteen vastaan.

Popularity: 4% [?]

Meidän perheen pienin (joka ei ole enää niin kovin pieni) on päättänyt tulla isona prinsessaksi. Kaksi päivää on kulunut kruunu päässä kulkien ja prinsessamaisia tapoja koetellen. Isosiskosta on kuoriutunut hieno palvelija ja koiraparka on joskus lohikäärme, toisinaan rotta. Mainio leikki sinänsä, sillä kuten tiedämme prinsessat eivät huuda, eivät riehu, eivätkä puhu vessajuttuja ruokapöydässä. Sen sijaan prinsessat syövät siististi, pesevät hampaat aamuin illoin, ovat kohteliaita ja rauhallisia. Kaikesta päätellen koulutus on vasta alkutekijöissään.

Prinsessana ei ole kovin helppoa. Siksi kai meillä on perheessämme nuori tyttö, josta voi kyllä tulla näyttelijä, ohjaaja, oopperalaulaja tai presidentti, ehkä myös pääministerin ura voi tulla kyseeseen. Prinsessa? En usko. Joten on oikein mukavaa, että hän saa kokeilla taitojaan prinsessana ja minä teen parhaani, että hän ymmärtää kuinka kovaa on olla oikea prinsessa.

Keskimmäinen ei pidä prinsessoista siksi, että he pukeutuvat niin harvoin siniseen. Hmmph. Onneksi sentään linnoja ympäröi puutarha, jossa on tuhansittain tuoksuvia kukkia. Niiden takia voi pikkusiskon kanssa leikkiä prinsessaleikkejä. Siis vain puutarhan ja tuoksuvien kukkien takia. Ei prinssien tai lohikäärmeiden, eikä ainakaan rottien tähden.

Sadut ovat saapuneet perheeseemme erityisesti nyt kun tytöt lukevat itse. Mielikuvituksella ei ole enää mitään rajaa, vaan sen voi nähdä liitelemässä ympäriinsä isosiskon puusta ja heinistä rakentamien aitojen jousipyssyjen luota naapuripoikien salamajan ohi aina sohvannurkkaan asti. Sillä sieltä löytyy päivittäin kasa kirjoja, peitto, tyynyjä ja ilmassa leijuvaa kiherrystä.

Isoveli odottaa kieli pitkällä uusinta Harry Potteria. Tänä kesänä se luetaan alkuperäiskielellä vaikka sanakirjan avulla. Voin vain kuvitella aikaa, jolloin tyttäret pääsevät osallisiksi Tylypahkan tapahtumista. Kuinkahan monta huispausottelua täällä tullaan näkemään ja millaisena rupikonnana ikävä äiti joutuu raakkumaan, kun armaat pikkuvelhot on noiduttava nukkumaan vaikka kirja jäisi kuinka kesken.

Huomenna haemme lisää mielikuvituksen ruokaa kirjastosta.

Popularity: 3% [?]