Nyt kaikki politiikasta tarpeekseen saaneet voivat jatkaa seuraavan blogin pariin. Tulee kuivaa asiaa kokouksista ja siitä itsestään: politiikasta.
Vaalien jälkeiset luottamuspaikkaneuvottelut alkavat olla hyvässä ojennuksessa. Mäntsälässä se tarkoittaa sitä, että isot puolueet (jotka hävisivät paikkoja ja/tai kannatusprosentteja) täyttävät mansikkapaikat eli puheenjohtajuudet ja kunnanhallituksen. Pienet, jotka nostivat valtuutettujen määrää ja kannatusprossia saavat armopalat isoilta. Kivat neuvottelut! Piti yhdenkin ison poppoon neuvottelijoilta kysyä, mitä neuvottelemista se on, ettei mistään ole valmis luopumaan.
Luin lehdestä, että neuvotteluja käytiin hyvässä hengessä. Justiinsa niin. Minäkin, kiltti ja harmiton keski-ikäinen ihminen, jouduin kohottelemaan ääntä ja kulmakarvoja tullakseni ymmärretyksi. Kunnanhallituksen paikasta olen erityisen kireänä vieläkin. Talouden näyttäessä lehmän hännältä (suunta suoraan alas ja lopussa roiskeet sitä itteensä) kannattaisi ehkä sitouttaa pienetkin puolueet ottamalla mukaan yhteistyöhön. Vaan ei, nyt haetaan Mäntsälän valtuustoon oppositiota oikein urakalla. Edes valtuuston varapuheenjohtajuutta ei annettu, vaikka se antaisi vain mahdollisuuden tietää paremmin kunnan asioista ja ottaa osaa keskusteluun.
Uusi valtuusto näyttää kyntensä tammikuussa. Toivottavasti sinne on ropissut muutakin kuin puoluepolitiikkaa. Meillä pienillä voi olla edessämme miellyttävän villi ja vapaa kausi. Ei valtaa, ei vastuuta, mutta paljon ideoita siitä, miten asioiden tulisi olla.
VIHREÄN VERKON SYYSKOKOUS
valitsi verkolle uuden puheenjohtajan entisen vaatiessa rotaatiota käytäntöön. Minna Järvenpää siirtyy käyttämään vihreää nuijaa ja minä jään vara- eikun takapiruksi. Outi Ugas lupasi hoitaa verkon taloutta ja Jari Kupiaisesta tuli uuden karneVaali-osaston seremoniamestari. Varamestariksi valittiin Kari Suomalainen Myrskylästä. Meillä oli siis oikein hauska syyskokous. Ja minähän olen helpottunut saatuani vastuun vieritetyksi seuraaville hartioille.
VALTUUSTON KOKOUS
Tänään on taas puntti paperia nenän edessä – tulossa vaativa kokous, jossa päätetään kenkätehdas Apposen tilanteesta ja päätetään vuoden 2009 talousarviosta. Apposen purkaminen on hulluin idea naismuistiin. Vaikka tehdas onkin vanha ja vanhanaikainen, erittäin hyvällä paikalla, se on täynnä juuri sitä juurruttavaa ja yhteisöllistä toimintaa, josta puhutaan suu vaahdossa kaikissa medioissa. Meillä ei ole vastaavia tiloja osoittaa näille yrittäjille ja yhdistyksille, jotka nyt Apposella pitävät sadetta.
Meillä on nytkin Mäntsälän MLL:n aktiivit ilman tiloja, vaikka niitä on kovasti koetettu saada. Mitä ihmettä me teemme Apposelliselle toimijoita, jos Apponen päätetään purkaa? Odotamme kenties vuosikausia taantuman ohimarssia tyhjää tonttia katsellen.
Ennaltaehkäisystä on tullut mantra, jota hoetaan kaikkialla. Mitä se ongelmien ehkäisy sitten vaatii? Enemmän väkeä mm. neuvolaan. Mitä tekee Mäntsälän kunta? Siirtää tarvetta vuosittain vuodella eteenpäin. Minä en suostu! Neuvolan työntekijät ovat avainasemassa huomaamaan perheiden vaikeuksia ja juuri heidän odotetaan NEUVOVAN vanhempia vaikealla vanhemmuuden uralla. On kohtuutonta, että meillä jätetään noudattamatta kaikkia suosituksia vedoten talouteen. Jos hoitajilla ei ole aikaa, ei heiltä saa neuvojakaan. Kiireettömyys on luottamuksellisen keskustelun A ja O.
KESKI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOKUNTA
Kokoontuu huomenna. Sielläkin käsitellään aiheita, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Sopimuspalokunnat ovat ottaneet yhteyttä minuunkin ja kokouksesta on tulossa kohtuullisen värikäs. Talousarviota ja sopimuskäsittelyä tullaan puimaan varmasti monissa puheenvuoroissa. Toivottavasti hyvässä hengessä.
Loppuviikon iltapäivät menevätkin sitten musiikkiopistolla pikkuviulistin kanssa. Joulukuu = stressikuu. Odotan sitä hetkeä, kun istumme yhdessä joulupöytään ja kaikki tohina lakkaa ympäriltä. Enkä aio tehdä suuria asioita koko lomalla. Käymme toivottavasti sukuloimassa, mutta muutoin otamme rauhallisesti. Siihen saakka täysillä eteenpäin!
Popularity: 2% [?]