Archive for the ‘Politiikka’ category

Ajatusten ristitulessa

December 30th, 2009

Osallistuminen Mäntsälän Teatterin evakkotarinoita tarjoavaan näytelmään “Ilo pintaa vaik sydän märkänis” avasi pohdintojen pohjattoman arkun.

Oman kodin, maan ja kulttuurin tai perinnön jättäminen sodan jalkoihin on raju ja repivä koko elämää varjostava tapahtuma. Kuten näytelmässä opimme, osa karjalaisista on edelleen evakkomatkalla.

Entä sitten tämän päivän evakot? Ne ihmiset, jotka tulevat vieraaseen maahan rahattomina, paperittomina, suvuttomina. He, jotka ovat vailla turvaverkkoja, alttiina hyväksikäytölle ja kohtuuttomassa hädässä. Kysymys kuuluu: miten me saisimme heidät mukaan rakentamaan tätä yhteiskuntaa? 1940 -luvulla Suomessa onnistuttiin asuttamaan 400 000 evakkoa. Tämän päivän pakolaismäärät ovat huomattavasti pienempiä.

Eilisen Hesarissa oli sivun artikkeli eurooppalaisista muureista, joita ei ole vieläkään purettu. Nämä muurit estävät mm. turkkilaisten maahanmuuttajien sopeutumisen Saksaan ja paperittomien ulkomaalaisten pyörittämisen harmaan talouden rattaissa jopa Ruotsin kaltaisessa lintukodossa.

On helppo ymmärtää, että meidän tulee auttaa Suomeen saapuvia ihmisiä sopeutumaan meidän yhteiskuntaamme. Mutta kuinka me itse sopeudumme monikulttuurisuuteen? (Niinkuin suomalaisuus olisi koskaan koostunut vain yhdestä kulttuurista…)

Palataanpa ajassa taaksepäin. Ennen toista maailmansotaa suomalaiset mielsivät itsensä heimoiksi. Minulle sana “heimo” tuo mieleen afrikkalaiset heimot, mutta niinpä täälläkin vielä 70 vuotta sitten eroteltiin ihmisiä karjalaisiksi, savolaisiksi, lappilaisiksi, pohjalaisiksi, hämäläisiksi ja niin edelleen. Kuuluisa talvisodan henki yhdisti heimot. Se oli jatkumoa kansallisromantiikan aikaan 1800 -luvulla luodulle idealle suomalaisuudesta.

En minä voi väittää, että ajattelisin kaikista asioista kuten jokainen suomalainen. Eihän sellaista asiaa olekaan, josta me olisimme samanmielisiä kaikkien kanssa. Jo ihan “perussuomalaisten” kesken (enkä tarkoita puoluetta) vallitsee suuria erimielisyyksiä monista asioista. Näkemyserot turkistarhauksesta tai tuotantoeläinten hyvinvoinnin merkityksestä toimivat varmasti hyvinä esimerkkeinä.

Uskallan jopa väittää, että on olemassa uussuomalaisia, joiden kanssa minulla on enemmän yhteistä kuin monen perussuomalaisen (enkä vieläkään tarkoita puoluetta).

Rakenteita uudistamaan

Jatkosodan jälkeen oli kiire saada yhteiskuntarauha ja sodan jälkeinen Suomi jaloilleen. Se tapahtui tukemalla ihmisiä niin työssä kuin sen ulkopuolella.

Maahanmuuttaja voi näyttää ja käyttäytyä (edit: vieraalta), mutta samat perustarpeet hänelläkin on. Saada oppia kieli, saada mahdollisuus työhön, säilyttää itsenäisyys ja siihen liittyvä oma arvo.

Miten me voimme parantaa yhteiskuntaa, jotta nämä samat tarpeet tulevat tyydytetyiksi jokaisen Suomessa asuvan kohdalla? Pitää olla tarjolla monenlaista opetusta ja pitää uskaltaa myös edellyttää kielen oppimista. Meidän täytyy myös katsoa rohkeasti peiliin: kaikki meidänkään käytäntömme eivät kukoista. Muukalaisviha, joka kumpuaa vieraan pelosta, nostaa päätään. Pelko synnyttää pelkoa, ei mitään muuta.

Ollaan rohkeita, otetaan vastaan, autetaan ja tullaan autetuiksi. Ei se ollut ennenkään mahdotonta. Globalisaatio eli maapalloistuminen johtaa väistämättä maiden rajojen merkityksen vähenemiseen. Samalla se johtaa vastuualueen kasvamiseen. Me emme voi olla huolissamme vain suomalaisten tai Suomen menestyksestä. On yhä enenevissä määrin kannettava vastuuta myös muista yhdessä heidän kanssaan.

Joku näkee tämän uhkana, minä rikkautena. Kun kaikki voivat hyvin, tarve väkivallalle ja ahneudelle vähenee.

Rauhaa vuodelle 2010!

Popularity: 70% [?]

Katainen esittää rakennusalalle käänteistä ALV:tä | Talous ja politiikka | YLE Uutiset | yle.fi

November 19th, 2009

Olavi Jukarainen olisi iloinen. Toivottavasti tämä tehoaa jo kokeiltuja keinoja paremmin harmaaseen talouteen. Käänteisen alvin saaminen rakennusalalle on hyvä uutinen! Toivottavasti esitys tulee pian ja päättäjät tajuavat olla myötämielisiä.

Katainen esittää rakennusalalle käänteistä ALV:tä | Talous ja politiikka | YLE Uutiset | yle.fi.

Popularity: 37% [?]

Berliini mielessäin

November 10th, 2009

Tänään on aiheellista kirjoittaa Berliinistä. Tuossa kauniissa kaupungissa kävin ensimmäisen kerran 16-vuotiaana luokkaretkellä kevään juuri puhjetessa. Muistan hyvin bussimatkan Helsingistä Ruotsin ja Tanskan halki Saksaan ja sen, kuinka taivaskin näytti erilaiselta kuin kotimaassa.

Teimme myös vierailun (metrollako) Itä-Berliiniin. Minulle se oli ensimmäinen käynti rautaesiripun toisella puolella, enkä voi väittää suhtautuneeni siihen rauhallisin mielin. Kaikki näytti ankealta ja pelotti vietävästi. Mutta muurin länsipuolella kaikki oli upeaa. Kauniita kahviloita, kneipekin ihan naapurissa ja paljon monenlaista uutta nähtävää.

Elokuussa 1961 rakennettu muuri erotti ihmiset fyysisesti ja psyykkisesti toisistaan. Berliinin muurin purkamisesta kuluneiden 20 vuoden aikana olen päässyt ajoittain kurkistamaan kaupunkia, joka näyttää ulospäin yhtenäiseltä. Kaupungin historia näkyy katukuvassa. Berliinin itäisillä alueilla on oman aikansa rakennuskulttuuri hyvin nähtävillä. Eipä voi sanoa sen kovasti erottuvan Neuvostoliiton aikaisesta rakennustyylistä.

Kunpa missään päin maailmaa ei enää rakennettaisi muureja erottamaan ihmisiä toisistaan aatteiden nimissä. Onnea vielä berliiniläisille demokratiasta ja vapaudesta, joka ei tänäänkään ole itsestään selvää!

Popularity: 32% [?]

Söpösti kolmella tuolilla – Kolumni – Turun Sanomat

November 8th, 2009

Voi herttinen, kukas se taas on avannut sanallisen arkkunsa. Mistäköhän johtuu, että niin monen demarin lapset tukevat Vihreitä? Lipponen on tällaiselle uudistusmieliselle vihreälle ehtymätön hämmästyksen aihe. Lukekaa alla olevasta linkistä, mitä mieltä hän on Tynkkysestä, Hautalasta ja Hassista.

Minä en ymmärrä mistä hän tämän synkän vihansa ammentaa, mutta se kaivo taitaa olla pohjaton. Jokaisessa ylikunnallisessa toimielimessä otetaan ilmastonmuutoksen hillitseminen ensiarvoisena asiana. Ydinvoima ei riitä hillitsemään ilmastonmuutosta eikä totisesti ole meidän uraaniesiintymillämme millään tavoin omavaraisuutta lisäävä energiamuoto.

Söpösti kolmella tuolilla – Kolumni – Turun Sanomat.

Kaikkea sitä…

Popularity: 41% [?]

Sosiaalinen media

November 8th, 2009

Kotisivujen päivittämisen seurauksena olen päässyt taas tutustumaan alati kasvaviin mahdollisuuksiin jakaa kirjoituksia sosiaalisia verkkoja käyttäen. Käyttämäni WordPress-julkaisujärjestelmä toimii mukavasti yhdistysten ja yksityisten blogien ja kotisivujen pohjana. Uusin versio (2.8.5.) pitää sisällään monenlaisia herkkuja ja tähän on ladattavissa lähes rajattomasti uusia liitännäisiä, joilla saada sivuista vielä monikäyttöisemmät.

Nyt voi mm. jakaa artikkeleita twitterissä, facebookissa tai tallentaa sivuja digg!- tai technorati-listoille. Mahdollisuudet jakaa tietoa tuntuvat lähes rajattomilta.

Voin liittää sivuille helposti kuvia, videota ja muita tiedostoja. Podcasting kiinnostaa edelleen, olisi kiva tehdä puheohjelmia mm. kansanmusiikista. Saahan nähdä mihin kaikkeen nämä uudet sivut innostavat :D

Iloista alkavaa viikkoa! Luvassa on ainakin kudontaa, kansantanssia, valtuuston kokous ja perjantaina esiintyy kansanlauluyhtye Ellun kamut Apposella -> Sinne kaikki kynnelle kykenevät!

Popularity: 15% [?]

Tuulivoimasta maatilojen sivuelinkeino | Kotimaa | YLE Uutiset | yle.fi

November 7th, 2009

Tuulivoimasta maatilojen sivuelinkeino | Kotimaa | YLE Uutiset | yle.fi.

Popularity: 22% [?]

Luonnonläheinen melukylä?

October 20th, 2009

Pilviä taivaalla
Vapaa ilmatila, 2009

Mäntsälän ilmatilassa kiehuu ja kuohuu. Lehdistä saamme lukea Mäntsälän päässeen jatkokierrokselle lentokenttähankkeessa. Valtuutettuna sen sijaan en ole kuullut “virallista” tietä mitään aiheesta. Asiasta ei ole keskusteltu valtuustossa periaatteellisella tasolla kuin strategian hyväksymisen yhteydessä. Silloinkin lentokenttähanke putkahti esille kuin nurkan takaa. Pienen puolueen edustajana koen jatkuvasti olevani tiedonmurusten keräilijä, aktiivista tiedotusta ei tässäkään asiassa ole meihin päin.

Googlen avulla olen selvittänyt, että Mäntsälä on yksi kolmesta vaihtoehdosta ja täällä ongelmaksi saattaa muodostua kuntalaisten hidas herääminen asiassa.

Miksi Malmin lentokenttää on alun perin haluttu lähteä siirtämään Malmilta? Helsingin kaupunki tarvitsi lisäalueita rakentamiseen. Asuntojen kysyntä on suurta ja on sinänsä ymmärrettävää, että Malmin lentokentän kaltainen harrastuskenttää katsellaan sillä silmällä. On myös sanottu, että Helsingin otettua maita Sipoosta, syytä Malmin siirtämiselle ei ole.

Uusimaa-lehti 7.4. kirjoittaa että: “Helsingin seudun lentokentän suunnittelun viimeaikaiset käänteet eivät ole omiaan lisäämään luottamusta asiaan, sillä suunnittelutilanteesta ei tunnu olevan selvää kuvaa kenelläkään.” Tämä ei lisää luottamusta tässäkään päässä. Asian pyöritteleminen teoreettisella tasolla rasittaa monen kunnan asukkaita.

Kun selvitystyö on tehty, on vielä pidettävä kansalaisäänestys. Mikäli kyseessä olisi Helsinki-Vantaan kakkoskenttä vaikutukset Mäntsälään ovat niin suuret, että mielipidettä on kysyttävä valtuustoa laajemmalta porukalta. Keravalta, Järvenpäästä, Vantaalta ja Helsingistä Mäntsälään muuttavat ihmiset saattavat arvostaa ihan muita arvoja kuin loistavia liikenneyhteyksiä Gran Canarialle.

On hyvä, että asia otetaan julkiseen keskusteluun alusta alkaen, mutta on myös tiedostettava, että tämä asia ei miellytä kaikkia kuntalaisia. Se, että asiasta on olemassa useita mielipiteitä pitää nähdä rikkautena. Asioista on voitava keskustella avoimesti ja jopa ärhäkkäästi. Sekin kuuluu demokratiaan. Harvainvalta on asia erikseen.

Popularity: 21% [?]

Värikäs syyskuu

September 25th, 2009

Onhan ollut merkillisen värikäs syyskuu. Ulkona värit ovat huomiota herättävän kauniit ja mediassa kuohuu ja ryöpyyää. Moni facebook-kaveri on käynyt metsässä sienestämässä hurjia saaliita ja puolikoitakin on saatu. Miten ihmeessä sitä ehtisi kommentoida kaikkea? No ei mitenkään, mutta koetetaan edes.

Vaahtera syyspuvussa

LENTOKENTTÄHANKE
Mäntsälän valtuuston kesällä hyväksymään strategiaan on ilmestynyt lentokenttäselvitys. Valtuuston strategiaseminaarissa sana lentokenttä esiintyi yhden “cafen” aikana, eikä siitä käyty lainkaan sen laajuista keskustelua, jota näin suuren hankkeen selvitystyön aloittaminen vaatii. Olen tuonut kantani esiin monella taholla, mutta tulkoon se kirjatuksi tännekin: minä en missään tapauksessa halua Mäntsälään lentokenttää. Se ei tule olemaan harrastajien suosiman Malmin kentän klooni, vaan Mäntsälään sijoitettuna lentokenttä suunnitellaan ottamaan vastaan osa Hki-Vantaan rahtilennoista ja chartereista. Kyse on niin liikennemäärien lisääntymisestä kuin lentomelusta, jota ei tajua jos ei ole asunut Hki-Vantaan läheisyydessä. Minä olen, enkä totisesti haluaisi asua enää.

En ymmärrä millä lihaksilla koko hanketta täällä selvitetään, sillä kunnanhallituksen “valmistelussa olevat asiat” -listalla ei ole mainintaa lentokentästä. Ehdoton EI sisältää myös paheksuntaa salailevaa valmistelua kohtaan!

VAALIRAHA
Vihreänä olen ollut velvoitettu olemaan avoin myös vaalirahoituksen suhteen. Minusta on ollut häkellyttävää seurata viime aikojen vaalirahakeskustelua, jossa monen puolueen nokkahahmot syyttelevät muita – etupäässä mediaa – vaalirahajulkisuudestaan, mutta eivät ole valmiita toimimaan läpinäkyvin periaattein. Oletan, että kokoomuksen, keskustan, demareiden ja vassareiden tukijat kykenevät samaan avoimeen tukeen kuin vihreidenkin. Jos ei, homma haisee pahalle välittömästi.

Ay-liikkeen tuki on yhtä väärin kuin erilaisten säätiöidenkin. Ei siksi, että Vihreillä ei ole sellaista rahasampoa, vaan siksi, että näiden liikkeiden ja yhdistysten sekä säätiöiden varat kerätään henkilöiltä, jotka eivät pääse vaikuttamaan keitä heiltä kerätyillä varoilla tuetaan. Jos kuuluisin johonkin liittoon, eroaisin välittömästi mikäli kuulisin rahojeni kuluneen minulle epämieluisten ehdokkaiden tukemiseen.

Olisi mielenkiintoista kuulla nyt ja tässä, kuka tai ketkä ovat tukeneet mäntsäläläisiä puolueita kuluneissa vaaleissa. Minä voin vihreiden osalta kertoa, että tukea on saatu lähinnä omalta puolueelta ja ehdokkailta itseltään. Kuinkas on teidän laitanne?

Popularity: 14% [?]

Kunnallispolitiikkaa niin että tuntuu

August 23rd, 2009

Paikallislehtien sivuilla on käyty kiivasta kiistelyä siitä, onko kunnanhallitus tehnyt oikein vai väärin puuttuessaan sivistyslautakunnan päätökseen yhdistää kaksi kyläkoulua. Puuttumatta tällä kertaa siihen, onko toinen tai kumpikaan oikeassa, haluan tarkastella tilannetta pintaa syvemmältä.

Meillä on uusmaalaisittain erikoinen valtuuston kokoonpano. Meillä keskustapuolue nauttii kuntalaisten suurinta luottamusta. Lähes samoilla viivoilla tulevat tosin kokoomus ja demarit. Perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliitto pieninä valtuustoryhminä muodostavat vastapainon suurille puolueille. Tästä kuviosta johtuen kunnanhallituksessa eivät ole edustettuina kuin suurimmat puolueet – pienten saama kokonaisäänimäärä kun ei ollut riittävän vakuuttava suurten mielestä.

Mäntsälän kunnallispolitiikka on ajautunut monella tasolla kriisiin. Demarit ovat jakautuneet kahtia, samoin perussuomalaiset. Hyvää henkeä ja yhteistyötä hoetaan monella taholla, mutta tosiasiassa pinnan alla kuohuu muissakin puolueissa. Suuri ei ole kaunista katseltavaa tällä hetkellä.

On täysin normaalia, että isossa porukassa on monia mielipiteitä. Mikä hämmästyttää, on täysi haluttomuus keskustella vaikeista asioista yhdessä ja todellisessa yhteistyössä. Odotan suurella jännityksellä kuinka Mäntsälän kouluverkkoa järkeistetään tänä syksynä. Säästöt, jos niitä halutaan, syntyvät vasta vuoden 2010 lopulla. Millaisen esityksen uusi opetuspäällikkö tuo kunnanhallitukselle ja milloin? Vähenevätkö alakoulut, joita nyt on 17 Mäntsälän 19 000 asukkaalle.

Kunnanhallituksessa on nyt näytön paikka. Mikäli konkaripoliitikot vielä pitkään vievät keltanokkia kuin pässejä narussa, saattaa valtuustossa syntyä suuri tarve laittaa hallitus uusiksi. Jo nyt on kaikunut pettyneitä äänenpainoja.

Valtuutetut edustavat kaikkia kuntalaisia, eivät yhtä tai edes kahta henkilöryhmää. Sama pätee myös hallituksen jäseniin. Koetetaanpas nyt avata silmät ja nähdä pelin henki.

Popularity: 5% [?]

Vallatonta vastuuta vai vastuutonta valtaa?

June 23rd, 2009

Istuimme eilen pitkän illan Mäntsälän valtuuston kokouksessa. Kesäkuun viimeinen kokous on yksi vuoden tärkeimmistä ja eilinen epäilemättä myös yksi valtuustokauden pisimmistä. Seitsemän tuntia vääntöä niin strategiasta kuin tulevista säästöistä, puhetta aatteesta ja aatteettomuudesta.

Saimmepa aikaan myös kipinöitä – meitä vihreitä syytettiin vihreydestä, keskustapuolue sai korvilleen kouluverkkoasiassa ja kokoomuksen vallankahvoissa riippumista kyseenalaistettiin. Koska hämmennyksen tilassa jäi eilen muistuttamatta, niin sanottakoon se nyt ja tässä: Vihreiden tehtävä on muistuttaa valtuustossa asioista, jotka muuten jäisivät helposti eurojen ja jäärien alle. Meidät on äänestetty pitämään esillä niin ympäristöasioita kuin heikompien puolta.

Jos haluaa järkevöittää kouluverkkoa, ei äänestä keskustaa, vaan valitsee toisen puolueen. Tosin kokoomuksessakin on niitä, joiden mielestä ilmeisesti bajamaja on kiva juttu koulun pihalla ja aivan yhtä ok on jättää oppilaat oman onnensa nojaan opettajan sairastaessa. Valtuutettujen kannattaisi todellakin perehtyä oman kunnan arkeen ja sitten heitellä ilmoille ideoita säästötoimista.

No, olkoon. Strategia, joka hyväksyttiin useiden äänestysten jälkeen, on mielestäni kuin haaleaa kauravelliä. Mitään sanomaton, hajuton, mauton ja väritön. Strategiaa on väitetty kompromissiksi. Mikä kompromissi on sellainen, johon ei valtuustossa juuri voi vaikuttaa, johon harva on perehtynyt ja jossa kaikki maalataan niin leveällä siveltimellä, että näkyviin jää vain aihio?

Toisin sanoen Mäntsälässä ei mikään muutu seuraavinakaan neljänä vuonna. Eletään köyhinä, kuten tähänkin saakka. Palvelua saa tai on saamatta, koululaiset pärjäävät, jos ovat vahvoja ja ne jotka eivät ole, sortuvat.

Mieluummin sittenkin vallaton vastuu kuin vastuuton valta.

Related Posts with Thumbnails

Popularity: 3% [?]

4a55dbdc6c