Archive for the ‘Blogi’ category

Kesän korvalla

May 23rd, 2010
Omppuja tulossa

Kuva toisesta ompunkukasta


Kevät 2010 oli myöhässä ja kävi täällä sitäkin vauhdikkaammin. Yhdessä viikonlopussa koivut saivat hiirenkorvansa, toisessa olivat jo täydessä lehdessä. Kesän alusta kielivät kasvit puhkesivat kukkaan hetkessä. Helleaalto sai myös ihmiset hymyilemään. Aivan mahtava aloitus kesälle 2010!

Kukka ja pörriäinen

Kukka ja pörriäinen

Oma kevääni on ollut yksi mieleenpainuvimmista. Kovan urheilukuurin lisäksi olen osallistunut monenlaisiin kulttuuririentoihin niin katsojana kuin esiintyjänäkin. Tanssi ja laulu tuovat tuulahduksen estraditaitelijan elämästä, politiikka pitää jalat maassa ja perhe tasapainottaa mukavasti tämän keitoksen. Ystäviinkin tulee pidettyä facebookin avulla yhteyttä paremmin kuin vuosiin. Ystävät ja sukulaiset ovat elämän mauste.

Omenapuun kukkia

Omenapuun kukkia

Kuulin juuri uutisen; Pekka Haavistoa on kosittu seuraavaksi Vihreiden presidenttiehdokkaaksi. Toivon, että hän vastaa kyllä. Pekka on arvostettu niin Suomessa kuin rajojemme ulkopuolella ja hänessä on sellaista rehellistä karismaa, jota Suomi tarvitsee. Pidetään peukut pystyssä rehelliselle poliitikolle!

Popularity: 60% [?]

Energistä

April 18th, 2010

Suomen energiantuotannon tulevaisuudesta käydään parhaillaan runsasta keskustelua. Ydinvoimayhtiöt lobbaavat halvaksi ja puhtaaksi markkinoimaansa ydinvoimaa päättäjille ja äänestäjille suurella paineella. En usko ydinvoiman halpaan hintaan enkä puhtauteen tarkasteltaessa ydinvoimatuotannon koko elinkaarta. Sen sijaan haluan nähdä Suomen yhtenä kehittyneimmistä uusiutuvien energialähteiden kehittäjistä ja käyttäjistä.

URAANI
Uraani on yleinen malmi Suomenkin maaperässä. Sen pitoisuudet vaihtelevat suuresti, joten uraanin markkinahinta määrittelee pitkälti sen, kuinka kannattavaa vähäisten pitoisuuksien talteen ottaminen on. Itse prosessi tarkoittaa kaivoksen perustamista ja siihen liittyvien lupien hakemista. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan. Eli mikään nopea ratkaisu ydinvoimalaitoksen polttoainevarannon turvaamiseksi suomalainen uraanikaivos ei ole.

Kaivettu ja kiviaineksesta erotettu uraani ei sellaisenaan kelpaa ydinvoimalaitoksen polttoaineeksi, vaan se on tämän lisäksi rikastettava. Suomessa ei ole toiminnassa yhtään rikastamoa, joten kaikki uraani viedään muualle rikastettavaksi. Näin ollen ydinvoima ei koskaan tule nojaamaan kotimaiseen raaka-aineeseen.
Uraanimalmi erotetaan kiviaineksesta kaivoksessa, jolloin saadaan talteen noin 75-90%. Uraanin matka kaivoksesta ydinvoimalaan kulkee rikastamon ja polttoainetehtaan (lähin Ruotsissa) kautta. Koska kyseessä on radioaktiivinen aine, kuljetus vaatii vaarallisten aineiden kuljetukseen soveltuvan välineistön. Loppukäsittelyä vaatii polttoaineena käytetyn uraanin lisäksi myös kiviaines, josta kaikkea uraania ei ole saatu talteen.

Uraanin määrä luonnossa ei ole loputon, joten uraani on kasvavalla kulutuksella käytetty nopeasti loppuun.

YDINVOIMALA
Olkiluotoon rakennettava viides ydinvoimala on huono esimerkki ja herättää ansaittua kritiikkiä suomalaisissa. Ydinvoimalaitoksen toiminta on riskialtista ja itse rakennuksen toimintaan on voitava luottaa. Uutiset huonosta rakentamisesta, annettujen määräysten kiertämisestä ja riita rahoituksesta herättävät ansaittua huolestumista. Yli puolet suomalaisista ei halua yhtään uutta ydinvoimalaistosta.
Me tiedämme ja tunnustamme ydinvoimalan riskit. Tämän teknologiauskovaisen kansan on syytä muistaa, että erehtyminen on inhimillistä. Mitkä ovat meidän keinomme hillitä ydinvoiman rakentamista muualla maailmassa, jos itse tukeudumme yhä vahvemmin ydinvoimaan? Ei saa unohtaa sitäkään, että rikastettu uraani on myös ydinaseiden ruokaa. Toki aseiden uraani on rikkaampaa kuin ydinvoimalan, mutta silti – mitä laajemmalle tietotaito leviää, sitä suuremmassa liemessä olemme.

UUSIUTUVAT ENERGIALÄHTEET
Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla uusiutuviksi nimetään bioenergia, varsinkin puu ja puupohjaiset polttoaineet, vesivoima, tuulivoima, maalämpö ja aurinkoenergia. Turve on niin hitaasti uusiutuva luonnonvara, etten pitäisi sitä uusiutuvana lainkaan.

Uusiutuvien osalta toivon todella, että ydinvoimaan sijoitetut eurot olisi sijoitettu luonnon omien energiavarojen käytön tutkimus ja kehitystoimitaan. Todelliset uudet avaukset voivat syntyä vain aidosti puhtaan energian käytöstä. Ydinvoima ei ole vastaus energiatarpeeseemme. Energiatehokkuus ja uusiutuvien energialähteiden luova käyttö ovat tulevaisuutta, johon kannattaa panostaa NYT.

Popularity: 84% [?]

Ahneus haisee

April 15th, 2010

Katsoin eilen illalla pätkän dokumenttia, jossa kaksi miestä valitsivat toimintansa kohteeksi maailman vääryyksistä tehdasräjähdyksen, joka vaikutti tuhansien intialaisten elämään 1984.

Nämä miehet nostivat menneen tapahtuman uutisotsikoihin onnettomuuden 20-vuotispäivänä. He ottivat kantaa siihen tapaan, jolla amerikkalainen suuryritys DOV jätti aikanaan intialaiset selviytymään tehtaallaan sattuneesta onnettomuudesta maksaen dokumentin mukaan vain näennäisen korvauksen ihmishengistä ja menetetystä terveydestä.

Ohjelman aikana ehdin kummastella sekä yrityksen riskien kartoitusta (ihmishenget vs raha) sekä tapaa, jolla yrityksen osakkeenomistajat närkästyivät luullessaan yrityksen toimivan moraalisesti oikein (valheellinen lupaus kattavista vahingonkorvauksista). Minä, joka säästän vähistä rahoistani joka kuukausi tukeakseni eettisesti toimivia yrityksiä, en ymmärrä tätä sokeaa ahneutta.

Eettisenkin yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa, muttei sentään hinnalla millä hyvänsä. Elämän suojeleminen voittaa ahneuden markkinat.

Tästä voikin tehdä mukavan aasinsillan paikalliseen yrittäjyyteen. Meiltä mäntsäläläisiltä odotetaan kotipaikkauskollisuutta – että teemme ostoksemme kotikunnassa. Me osaamme kyllä kilpailuttaa tarvitsemamme tuotteet, mutta moni taitaa olla valmis maksamaan vaikka vähän enemmän, ettei tarvitse lähteä kauppaan kauemmas. Vähän enemmän ei kuitenkaan tarkoita kymmeniä euroja.

Pidetään ahneus kurissa kassakoneen molemmilla puolilla ja kysellään välillä yrittäjiltä, mistä he tuotteensa hankkivat. Pohditaan kukin tykönämme, kuinka eettisiä meidän halvat hankintamme ovat työn tekijän näkökulmastakin. Joskus kannattaa maksaa enemmän, joskus taas äänestää jaloillaan.

Eilisen dokumentin jälkeen olen entistä vakuuttunempi siitä, että vapaa markkinatalous ei ole vain hyvä. Missä ahneus kukoistaa, sieltä on hyvyys kaukana.

Popularity: 73% [?]

Yhden naisen elämästä

April 8th, 2010

Imurin varressa heiluessani päätin raapaista minäkin viime päivinä paljon keskustelua herättäneestä aiheesta: naisen vaikea elämä. Vaikeus tulee ulkopuolelta asetetuista odotuksista ja monen omasta kyvyttömyydestä asettaa omia rajoja. Koti, perhe, parisuhde, työ, ulkonäkö, harrastukset…lista on loputon ja päteä pitäisi näissä kaikissa.

Vai pitäisikö? Rosa Meriläinen kirjoittaa mainiosti Hesarin pakinassaan “Mikä naisia vaivaa?” siitä, kuinka itseinho voi vallata niin nuoren kuin vanhemmankin naisen ja valottaa samalla omaa elämäänsä.

Naisena ja kahden tyttären äitinä soisin, että jokainen nainen (ja mies) toteuttaisi vähemmän ulkoa tulevia toiveita ja enemmän omaa sisäistä ääntään. Ei siinä ole mitään pahaa, jos haluaa toteuttaa perheen toiveita, mutta jos täysin ulkopuoliset tahot saavat sanella, kuinka kunkin naisen tulee elämäänsä elää, ollaan hakoteillä. Toisten ihmisten odotusten täyttämisestä tulee kujanjuoksu vailla loppua.

Minä löysin kauan kadoksissa olleen elämäniloni monenlaisten ja erilaisten asioiden summana. Päätin saada kokeilla mitä kummallisimpia asioita. Niitä, joista olen aina haaveillut, mutta joiden toteuttamiselle ei ole ollut aikaa tai tilaa. Tanssi on yksi suurimmista haaveistani ja tällä hetkellä myös antoisimpia harrastuksiani.

Parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua on voida toteuttaa omia haaveitaan samalla, kun on kiinni arjessa. Arkiset askareet ja uusien kykyjen oppiminen tasapainottavat mukavasti toisiaan, eikä siinä yhtälössä masennukselle ole tilaa. Jätetään pois ulkokultainen suorittaminen ja otetaan tilalle paljon hassuja harrastuksia.

Popularity: 83% [?]

Priorisoinneista

March 29th, 2010

Tämän illan valtuuston kokouksessa käsiteltiin mm. kyläkoulujen tulevaisuutta, nuorten kesätyöllistämistä ja määrärahaylityksiä. Aiheet olivat sekä tunteita että vastakkainasettelua herättäviä.

On tietysti harmillista, että kyläkoulujen toiminta joudutaan ajamaan talouslukujen takia alas. Joidenkin lasten koulumatkat pitenevät ja oma lähikoulu lakkaa toimimasta. Kyläyhteisöillä on suuri huoli yhteisistä tiloista. Ymmärrän.

Lomautuksista johtuen kunta ei voi palkata nuoria kesätyöhön. Lomautuksilla koetetaan saada aikaan tuntuvia säästöjä kurjassa taloustilanteessa. Koska määräraha nuorten työllistämiseksi on kuitenkin budjettiin varattu, on haluttu auttaa paikallisia yrityksiä palkkaamaan nuoria kesätöihin. Tarjotaan siis korvamerkittyä palkkatukea paikkakunnan omille yrityksille.

Määrärahaylityksiä syntyy siksi, että talousarvion laadinnassa ei ole osattu varautua riittävästi yllättäviin menoeriin. Pelkästään erikoissairaanhoidon budjetti ylittyi lähes 700 000 euroa. Toivottiin parasta, mutta väärin arvioidut menot kostautuivat jälkilaskuna. Toki ylitys oli arvattavissa, olihan HUSin ennakkoarvio kutakuinkin saman verran suurempi kuin kunnanhallituksen perusturvalle antama taloudellinen raami.

Samaan aikaan toisaalla: vanhusten hoivatyö kärsii hoitajapulasta. Meidän mitoituksemme hoitajaa per vanhus on häpeällinen! Neuvolatoimintaa pitää karsia, sillä rahaa uuden terveydenhoitajan palkkaamiseen ei ole.

Yhtäällä me joudumme kiristämään omaishoidontuen kriteerejä, korottamaan vanhusten palvelumaksuja ja vähentämään avotyöllistettyjen tukea, ja samaan aikaan meidän pitäisi kyetä ylläpitämään vanhoja kouluja ja rakentamaan koira-aitauksia paikallisten yritysten taloudellisesta tukemisesta puhumattakaan. Missä todellisuudessa ja kenen ehdoilla tässä kunnassa oikein eletään? Ja mikä onkaan kunnan perustehtävä – pitää huolta heikoimmista vai vahvimmista?

Popularity: 76% [?]

Epäileville

March 15th, 2010

Sen on elämä opettanut, ettei asioita kannata murehtia moneen kertaan; etukäteen, nyt ja jälkikäteen. Mikä on tullakseen, tulee murehtimattakin.

Nyt paistaa aurinko, kevättä on ilmassa ja odotettavissa kaikenlaista kivaa.
Hyvää alkavaa viikkoa!

Popularity: 94% [?]

Tarpeellista ja tarpeetonta

March 6th, 2010

Keväisin meidän perheessä vietetään syntymäpäivämaratonia, joka alkaa helmiskuun lopussa ja päätyy huhtikuun loppuun. Pienin välein ja joskus samana päivänäkin juhlitaan menneitä ja alkaneita ikävuosia. Tästä syntyy mielenkiintoinen tarpeellisten ja tarpeettomien asioiden pohdinta. Lahjat, juhlat, tarjoamiset – mitä kukakin tarvitsee ja mihin rahkeet riittävät. Pidetäänkö isoja juhlia vai tyydytäänkö pienempiin – kutsutaanko kavereita vai ollaanko oman perheen kesken.

Tällä kierroksella on ryhdytty säästämään ajokorttia varten, hankittu uusia asioita tulevaisuuden kotiin, etsitty ja vertailtu kuntoiluun liittyviä pelejä ja asuja. Tulossa on vielä lisähankintoja, mutta niistä ei tässä sen enempää.

Kaverisynttärit ovat alakoululaisille todella tärkeät ja niissä kaverimäärän rajoittaminen onkin verrattain mielenkiintoista. Kuka kutsutaan tarkoittaa myös sitä, että joku jätetään kutsumatta. Olen vähitellen löytämässä oman ratkaisuni jokavuotiseen pohdintaan, joka tarkoittaa sitä, että meille on kutsuttu iso lauma tyttöjä. Kaikki luokan tytöt saavat kutsun, sillä kaikki ovat tärkeitä oman lapsen elämässä. Pojatkin olisin halunnut kutsua, mutta tilarajat tulevat tässä vastaan.

Pohdin sitä, kuinka muut vanhemmat ratkaisevat tämän asian. Itse koen, että luokkahenki on niin tärkeä asia lapsen arjessa, että sitä pitäisi pyrkiä kaikin mahdollisin keinoin tukemaan myös koulun ulkopuolella. Omat mahdollisuuteni rajoittuvat yhteisten synttäreiden järjestämiseen.

Lahjat eivät ole tärkeitä, hyvät ja toimivat ihmissuhteet ovat.

Popularity: 86% [?]

“Must on tullu…

February 7th, 2010

…urheiluhullu”.

Kaipa se sitä on, kun vapaa-aika täyttyy monenlaisesta liikunnasta ja vaikuttaa jo muuhunkin elämään. Viikonloppuisin haluan liikkua mahdollisimman paljon, sillä viikolla aikaa pitää jäädä muullekin. Riennot ja tapaamiset ystävien kanssa ovat nykyään todella harvinaista herkkua, aikaiset aamuheräämiset ja kalorinpolttajaiset sitäkin yleisempiä.

Suuria liikuntasuosikkejani ovat spinning kunnon kohottamiseen ja rasvanpolttoon sekä pilates parantamaan syvien lihasten voimaa ja lisäämään liikkuvuutta. Lisäksi koetan käydä Les Mills Body Pumpissa ja/tai kuntosalilla saadakseni lihasvoimaa.

Liikunnan merkityksestä on puhuttu kauan ja paljon. En halua tuputtaa tätä elämäntapaa kenellekään. Silti on todettava, että joskus harmittelen, etten aloittanut aiemmin. Liikunta ja kulttuuri voivat kulkea käsi kädessä ja tukea toinen toistaan. Laulaminen ja tanssiminen vaativat hyvää kuntoa ja saan valtavasti energiaa kaikesta tästä tekemisestä.

Enää liikkeelle lähteminen ei vaadi mitään suurta ponnistusta vaan lähden hyvillä mielin ja olen usein suunnitellut etukäteen viikon liikuntaohjelman. Joululahjaksi saatu Polarin FT7 sykemittari on omalta osaltaan lisännyt innostustani seurata omaa aktiivisuuttani. Osallistun myös leikkimielisiin haastekisoihin siitä, kuka polttaa eniten kaloreita tietyn ajan kuluessa. Aika mitataan viikoissa tai kuukausissa, joten mikään kikkailu ei kannata. Jaksaakseen pitää huolehtia riittävästä levosta ja ruokailusta liikunnan lisäksi.

Uskallan suositella muillekin :)

Popularity: 91% [?]

Intohimoa politiikkaan

January 28th, 2010
Huurrepuu Mäntsälässä tammikuussa 2010

Huurrepuu Mäntsälässä tammikuussa 2010

Köllöttelen kotosalla sitkeän flunssan kourissa ja jäin pohtimaan politiikan vaikeutta. Miksi niin sanottu tavallinen kansa ei ole innostunut politiikasta, miksi politiikassa mukana olevistakaan vain harva jaksaa innostua ja miten me saisimme palautettua mielenkiinnon politiikkaan.

Meidän yhteiskuntajärjestelmämme on sellainen, että viranhaltijat esittelevät ehdotuksensa päättäjien päätettäväksi. Tarkoitus lienee, että toisaalta asioita hoidetaan ammatillisesti ja lainopillisesti oikein ja toisaalta päätöksentekoon otetaan mukaan arvot ja tulevaisuuden näkymät. Päättäjät eivät tee esityksiä eivätkä viranhaltijat tee päätöksiä, jotka hallintolain mukaan kuuluvat päättäjien toimivaltaan. Eli molempia tarvitaan, jotta syntyy järjellisiä päätöksiä.

Viranhaltijat ovat korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka tekevät työtään ja saavat siitä palkkaa. Kunnallispoliitikot ovat mukana omasta vapaasta tahdostaan saaden nimellisen korvauksen työstään.

INTO
Aloittaessani kunnallispolitiikan parissa vuonna 2004 ehdokkaana, olin innokas ja tiedonjanoinen. Tutustuin paikallisiin pitkän poliitikon uran tehneisiin ihmisiin ja hämmästelin heidän tietotasoaan. Paljon tarttuu hihaan vuosien varrella, mutta paljon myös menetetään. Yksi tärkeimmistä asioista on innokkuus, into, intohimo. Se on voima, joka ajaa ottamaan asioista selvää, tekemään aloitteita, järjestämään tilaisuuksia. Ilman innokkuutta politiikka on varsin väritöntä, ennakoitavaa ja latteaa. Ja siten omiaan etäännyttämään tavallisen kansan politiikasta.

Harrastan muitakin asioita kuin politiikkaa ja ero on käsin kosketeltava. Kun ryhmä kansanmusiikista innostuneita kokoontuu yhteen, puheensorina on valtava ja ideamylly jauhaa loputtomasti. Jos yksi väsyy tai elämäntilanne hankaloittaa osallistumista, toinen hyppää remmiin ja asiat sujuvat.

Valtuuston kokouksissa sen sijaan puhuttavaa tuntuu usein olevan kovin vähän, tärkeät päätökset herättävät jonkin verran keskustelua, mutta intohimo on karissut useimmalta. Talousluvut ajavat arvojen edelle, vähästä on vaikea jakaa kaikille.

Paikallisissa poliittisissa yhdistyksissä tilanne on sama, se into, joka harrastuksessa tulisi näkyä ja kuulua on poissa. Moni pettyy demokratian hitauteen, siihen, että ne todelliset vaikuttamisen paikat ovat vähissä. Silti pitäisi nähdä, että jokainen kunnallispolitiikassa oleva antaa tärkeintään yhteiseen pottiin: aikaansa. Se, että on kiinnostunut asioista, ottaa selvää ja osallistuu päätöksentekoon on aina jostain muusta pois. Perheeltä, harrastuksilta, jopa työltä.

MEDIAN VALTA
Politiikka näkyy ulospäin lähinnä median kautta. Mikäli toimittaja X kirjoittaa tehdyistä päätöksistä alinomaa kriittiseen sävyyn ja korostaa tehtyjen päätöksien huonoja puolia, hän samalla viestittää lukijoilleen, että politiikassa ei ole mitään hyvää. Se on täysin sallittua, mutta onko se totuus?

Media pitää sisällään paljon muutakin kuin telkkarin, lehdet ja radion, jotka toimivat ammattitoimittajien työareenana. Internet on tullut jäädäkseen ja sen avulla poliittiset puolueet sekä ihmiset näiden puolueiden takana pystyvät kertomaan tavoitteistaan, innostaan ja intohimostaan ohi toimittajien.

Silti haluaisin tutustua sellaiseen toimittajaan, joka näkisi arvon kunnallispolitiikkaan ryhtyneen ihmisen teoilla. Kritiikkiä saa ja pitää antaa, mutta joskus olisi tärkeää nähdä myös kiitoksen paikka.

POLIITIKON VALTA
Harva meistä kunnallispäättäjistä on kovin karismaattinen tai vallanhimoinen. Useimmat meistä ovat mukana siksi, että haluavat omalta osaltaan olla parantamassa maailmaa siihen suuntaan, jonka kokee tärkeäksi. Kunnissa tehtävät päätökset voivat vaikuttaa pieniltä, mutta ne vaikuttavat meihin tavallisiin ihmisiin, kuntalaisiin ja ovat siksi merkitykseltään suuria.

Poliitikon valta perustuu kuntalaisten antamiin ääniin ja se sisältää myös vastuun. Päätökset on tehtävä siten, että ymmärtää niiden seuraukset. Siksi on tärkeää kysyä, kyseenalaistaa ja neuvotella. Siksi pitää kohottaa intoaan ja jaksaa suhtautua asioihin intohimoisesti.

Politiikka ei ole tylsää eikä harmaata. Poliitikot eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä oman edun tavoittelijoita. Politiikan arki on keskustelua, kompromisseja ja uuden tiedon omaksumista. Kannustamista ja kiitoksiakin tarvitaan, jotta meillä on jatkossakin kunnallispoliitikkoja.

Popularity: 83% [?]

Kukka sinulle!

January 19th, 2010
Tulppaani

Tulppaani

Vietän hiljaista tiistaita ja kuuntelen YouTubesta vanhoja tuttuja biisejä Ultra Brasta Eppu Normaaliin ja Kolmanteen Naiseen. On hyvä olla. Ajattelin jakaa tästä hetkestä pienen osan kanssasi.

Tulppaani on tarkoitettu ilahduttamaan talven harmaasävyjen keskelle.

Related Posts with Thumbnails

Popularity: 69% [?]

4a55dbdc6c