Arvoisat juhlavieraat,
Tein viikko sitten hyvän ystävän kanssa pieneksi pyhiinvaellukseksi
ristimämme kävelymatkan naapurikunnan kirkkoon joulukonserttia kuuntelemaan.
Sen kävelymatkan varrella nousi mieleeni monia suomalaisille
itsestäänselvyyksiltä tuntuvia asioita, jotka eivät sitä maailmanlaajuisesti
kuitenkaan ole.
Me, kaksi naista, päätimme lähteä 22 kilometrin kävelylle aika lailla
yllättäen kesken lauantaikiireiden. Liikunta on molemmille mieluista, eikä
rasitus tunnu pahalta kivassa seurassa.
Me suomalaiset naiset olemme varsin vapaita toteuttamaan hullujakin ideoita.
Sukupuoli ei meillä ole este toiminnalle. Mutta on maita, joissa naiset
eivät voi toteuttaa tällaista retkeä kaksin vain koska ovat naisia.
Historiallisesti suomalaisen naisen elämä ei ole ollut kovin helppo. Sodat,
katovuodet ja taudit ovat ankaran ilmaston lisäksi asettaneet kovia
vaatimuksia selviytymiselle. Meillä työt on tehty huolimatta siitä kenen
niihin olisi pitänyt ryhtyä. Naisten työpanos on aina ollut perheille
korvaamattoman tärkeä.
Äänioikeuden saaminen onkin ollut suoraa jatkumoa vastuulle ja vallalle,
jota naiset ovat täällä tottuneet käyttämään tilanteen niin vaatiessa.
Vaikka lenkillämme pakkasta oli kymmenisen astetta, meitä ei palellut, sillä olimme
pukeutuneet sään mukaisiin varusteisiin. Meillä on kummallakin ihan kiva
työ, josta saadulla palkalla voi hankkia sopivia vaatteita niin perheelle
kuin itselle. Tämäkään ei ole itsestään selvää. Maailmalla on paljon
naisia, miehiä ja lapsia, joilla joko ei ole työtä tai joiden palkka riittää
hädin tuskin elämiseen.
Matkamme kulki enimmäkseen rauhallisia maalaismaisemia halkovia teitä pitkin
ja autoilijat väistivät kohteliaasti, jos se suinkin oli mahdollista. Kukaan
ei soittanut torvea tai muutoin osoittanut hämmästelevänsä meidän kulkuamme.
On myös maita, joissa vilkasliikenteisen tien pientareella kulkevat ovat
suoranaisessa hengenvaarassa. Ei pelkästään liikenne, vaan huono ilmanlaatu
estävät meidän näkökulmastamme normaalin ulkoilun.
Meidän luontomme on puhtaudessaan ainutlaatuinen ja huolenpitomme arvoinen.
Suurten kaupunkien ja pienempien kuntakeskusten rinnalle tarvitaan maaseutua
ja erämaametsiä sekä luonnontilaisia alueita. Niitä eivät tarvitse vain
ihmiset virkistyäkseen, vaan ne muodostavat kallisarvoisen elinympäristön
muille eläville.
Oman matkamme varrella saimme ihailla kaunista, talvista maalaismaisemaa.
Lumiset metsät ja pellot herättivät ikiaikaista kunnioitusta ja rauhoittivat
mielen.
Reippaan ja raikkaan kävelyn jälkeen oli mukavaa päästä istumaan kirkon
penkkiin.
Emme olleet ensimmäisiä, emmekä taatusti viimeisiä kävelijöitä tuolla
reitillä. Tuli mieleeni runonkeruumatkat, joita 1800- ja 1900-luvun alussa
tekivät suomalaisuudesta kiinnostuneet ylioppilaat. Jalkasin hekin kulkivat
sinne, missä laulettiin, kerrottiin tarinoita ja tanssittiin. Ilman
uteliaita muistiin kirjoittajia paljon omaa historiaamme olisi hävinnyt
taivaan tuuliin.
Tänään te olette saaneet nauttia musiikista, teatterista ja tanssista,
unohtamatta kirkossa koettua harrasta tunnelmaa ja kirkonmäen
kulttuurihistoriallisestikin arvokasta idylliä. Nähdyt makupalat edustavat
suomalaista perinnettä, jonka säilyttäminen on monien mielestä tärkeää.
Kirkot ovat useimmiten rakennuksina kauniita ja houkuttelevia. On hienoa,
että niihin voi tuoda muutakin toimintaa kuin hengellistä ravintoa. Pidän
arvokkaana sitäkin, että ne, jotka kaipaavat perinteisiä sunnuntaisia
kirkonmenoja, pääsevät niistä nauttimaan.
Suomalainen sielunmaisema on helppoa kuvailla taiteen keinoin. Lönnrotin
kokoama Kalevala, Sibeliuksen sävellykset, Paciuksen Maamme-laulu,
Järnefeltin ja Gallen-Kallelan taulut sekä Eino Leinon runot ja Minna
Canthin näytelmät ovat osa yhteistä suomalaisuuttamme. Nämä kaikki
taiteilijat ovat vieraskielisistä nimistään huolimatta muokanneet käsitystä
kulttuurista nimeltä suomalaisuus.
Kansanmusiikki ja -tanssi elävät siellä missä pelimannihenki pihisee ja
supikkaat suhisevat. Vaikka ylikansallinen, markkinaehtoinen kulttuuri
leviää kaikkialle, se ei pysty koskaan täysin tukahduttamaan sitä, mikä kullekin
kulttuurille on ominaisinta.
Vaikka suomalaiset syövät mielellään pizzaa, on lohikeitto ja ruisleipä
monien kesäjuhlien kohokohta ja eiköhän meillä joulupöydän kunkkuna loista
edelleen kinkku laatikkoruokien kera.
Mäntsälässä asuville on tunnusomaista aktiivisuus monenlaisissa
yhdistyksissä tai opintopiireissä. Tässä kunnassa ei tosiaan tarvitse
voivotella sohvalla maaten, ettei olisi mitään tekemistä. Tekemisen
mahdollisuuksia on matalan kynnyksen maalauskursseista aina taiteen
perusopetukseen tai huippu-urheiluun. Tämä toimeliaisuus tarttuu meihin
uudisasukkaisiin joskus pienellä viiveellä, mutta useimpiin se tarttuu
kuitenkin.
Me saamme varsin usein nauttia myös sellaisesta korkeakulttuurista, jota
tullaan katsomaan matkojenkin takaa. Löydämmekö itse nämä taiteen helmet, on
oma kysymyksensä. Ovet ovat kuitenkin auki kaikille uteliaille ja
kokeilunhaluisille. Mäntsälässä on mahdollisuus sekä taiteilla itse tai
istua katsomon puolella. Molemmat roolit ovat tärkeitä ja lisäksi helposti
yhdistettävissä.
Esiintyminen on vain jäävuoren huippu kaikesta siitä antautumisesta, jota
uusien taitojen oppimiseksi tarvitaan. Harjoitus tekee mestarin ja
vähempäänkin osaamiseen tarvitaan aikaa, joka on aina jostain muusta pois.
Parhaimmillaan taiteen tekeminen vie ajatukset pois karustakin arjesta,
antaa luovuuden nousta voimiinsa ja tuo voimakkaita onnistumisen kokemuksia.
Niitä tarvitsee jokainen, niin lapsi kuin aikuinen.
Ei siis ihme, että 1940-luvun lopulta alkanut jälleenrakennuskausi oli
muheva maaperä myös monenlaiselle kevyemmälle kulttuurille. Iltamat
tarjosivat mahdollisuuden kurkotella arjen aherruksen tuolle puolen.
Tanssiminen, musisointi, näytteleminen ja kuvataiteet olivat sekä keino
keventää arkea että purkaa suruja, joita sota jokaiseen jätti.
Isäni oli nuori mies joutuessaan jatkosotaan. Hän ei kovin suuria kertonut
nuoruudestaan sotilaana, mutta yksi opetus jäi mieleeni yli kaiken. Ei ole
sellaista traumaa, mihin taide ei toisi lohtua. Meillä kuunneltiin usein
klassista musiikkia. Se toi hänelle lohtua silloinkin, kun kauhut tulivat
uniin ja todellisuuden raja oli hämärä.
Suomalaiset ovat olleet tunnettuja talkoohengestään. Talkoilla on rakennettu
ja rakennetaan edelleen niin yhteisiä tiloja kuin tapahtumiakin.
Ilman talkoohenkisiä kuntalaisia meillä ei olisi Sepänmäkeä, ei
Kirvu-museota eikä pitkät perinteet omaavaa musiikkitapahtumaa Sepän
Soittoa. Kunnalla ei koskaan ole ollut mahdollisuutta tuottaa yksin kaikkea
sitä hyvää, mitä on saatu aikaan yhteistyöllä kunnan ja kuntalaisten sekä
yhdistysten kanssa.
Mäntsäläläistä aktiivisuutta kuvastaa sekin, että tässä kunnassa on neljä
vireää teatteria, kuukausittain vaihtuva taidenäyttely Apposella ja
lukemattomia kuoroja, orkestereita ja lahjakkaita, esiintyviä taiteilijoita.
Taidekulttuurin lisäksi meillä kukoistavat myös perinteiset urheilulajit
aina suunnistuksesta jalkapalloon ja voimisteluun. Aktiivisia ihmisiä ei
koskaan ole liikaa, mutta tässä kunnassa on poikkeuksellisen paljon niitä,
jotka antavat leijonanosan vapaa-ajastaan yhteisen hyvinvoinnin käyttöön.
Oman kulttuurin tunteminen antaa vahvan pohjan ymmärtää myös muita
kulttuureita. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä eikä omaksi ottaa, mutta on hyvä
ymmärtää, mitkä ovat niitä arvoja, jotka eivät ole kaupan täällä tai
muualla.
Itsenäisyys merkitsee muutakin kuin omaa kuntaa tai omaa valtiota, omia
lakeja, virallisia kieliä ja yhteiskuntajärjestystä. Itsenäisyys on meille
vapautta. Vahvasta yksilöllisyydestä nousee vahva yhteisöllisyys. Me voimme
kokoontua, muodostaa yhteisöjä, perustaa yhdistyksiä ja toimia niissä
yhteisten asioiden hoitamiseksi. Tänään yhteisöt eivät synny vain
paikallisesti, oman kylän jäsenten välille. On myös muunlaisia yhteisöjä;
työpaikoilla, harrastuksissa ja internetin välityksellä syntyviä. Meillä on
myös vapaus olla kuulumatta niihin yhdistyksiin tai seuroihin, jotka eivät
meitä kosketa.
Me pidämme myös sananvapautta korvaamattomana arvona. Rehellinen
sanankäyttäjä ei ehkä miellytä kaikkia, mutta miellyttäminen ei ole
tärkeää. Oman mielipiteen esittämisen mahdollisuus sen sijaan on äärettömän
tärkeää.
Suomi on varsinainen kulttuurien sulatusuuni. Meillä on sekä itäistä että
läntistä kulttuuriperimää, joiden ero on huomattava. Kielellisistäkin
eroista huolimatta olemme oppineet elämään kohtuullisessa
yhteisymmärryksessä.
Suomalaisille tärkeimpiä arvoja on hyväntahtoisuus. Se näkyy jokaisen
ihmisen ainutlaatuisuuden tunnustamisena. Meille ihmisoikeudet ovat lähes
pyhä asia.
Historia on opettanut, että paras tae rauhaan on pitää tuloerot
mahdollisimman pieninä ja huolehtia siitä, että kaikessa toiminnassa ihmiset
tulevat kohdelluiksi yhtä arvokkaina. Tämähän ei koske yksin meitä
suomalaisia, vaan pätee myös muualla.
Koulutus antaa meille juuret ja siivet. Nuorissa on meidän tulevaisuutemme ja vahvuutemme. Siksi on nautinnollista
nähdä kuinka innokkaita tänäänkin esiintyneet nuoret ovat sekä ylläpitämään
että
jatkamaan meidän kulttuuriperintöämme on kyseessä sitten urheilu, taiteet
tai tieteet.
Koululaitoksen tilasta kertovan Pisa-tutkimuksen mukaan meidän nuorillamme
on yhdet maailman parhaista edellytyksistä nousta juuri niin korkealle kuin
he itse haluavat. Peruskoulutus koettaa pitää huolta siitä, että ainakaan
kielitaitoon eivät nuortemme mahdollisuudet kaadu.
Kaikille lapsille suunnattu oppivelvollisuus pyrkii siihen, että jokaisella
lapsella on menestymisen mahdollisuus kotitaustasta riippumatta. Tämä ei ole
maailmanlaajuisesti itsestään selvää. Meidän on syytä olla ylpeitä
koululaitoksestamme, mutta unohtamatta nöyryyttä.
Aina on mahdollisuus parantaa ja jos ei muuta niin tapaa, jolla saamme
lapset ja nuoret ymmärtämään oman ainutlaatuisuutensa ja koulun suomat
mahdollisuudet. Kaikkien ei totisesti tarvitse olla mestareita tai
maistereita, mutta jokaisella on oltava mahdollisuus toteuttaa itseään ja
edes yrittää kurkotella kohti haaveitaan.
Minulle itsenäisyys merkitsee mahdollisuutta valita oma elämäntapa, ne
arvot, jotka tuntuvat omimmilta ja mahdollisuutta tulla hyväksytyksi
sellaisena kuin olen. Mahdollisuutta liikkua vapaasti, harrastaa ja nauttia
elämästä.
Yhdessä tekemisen, kokoontumisen, sanan- ja mielipiteen vapautta oma
isänikin muiden sotiemme veteraanien tapaan puolusti sotiessaan alle
kahdenkymmenen vuoden ikäisenä. Yksikään näistä asioista ei ole tänä päivänä
itsestäänselvää maailman eri kolkissa. Mutta se on sitä meille kaikille
Suomessa asuville.
Tekemämme pitkä kävelyretki ja kaunis kirkkokonsertti avasivat tilaa
tunteille ja kiitollisuudelle ja näin valmistivat juhlimaan sekä
itsenäisyyttämme että joulua.
Olen ylpeä ja kiitollinen tasa-arvoisesta Suomesta, jonka hyvinvointi
perustuu aikaisempien sukupolvien uurastukseen ja jonka tulevaisuus on
taitavien ja osaavien nuorten käsissä.
Toivotan vapaata, tasa-arvoista ja suvaitsevaa itsenäisyyspäivää jokaiselle
kuntalaiselle!
Popularity: 54% [?]
Parasta kesässä ovat hitaat aamut, kahvi aurinkoisilla portailla, rauhallinen tuokio auringossa. Tuulen suhina korvissa ja lasten naurun helähdys. Kevät on ollut osaltani yhtä suurta myllerrystä ja loma tulee suureen tarpeeseen. En vietä sitäkään perinteiseen tapaan, vaan sirkaman silloin, toisen tällöin. Arjesta ei ehdi muodostua rutiinia, eikä oikein lomastakaan. Jokainen aamu on ihme ja jokaisen tien varrella odottaa seikkailu.
Vihreät