Eihän siitä ole kuin kaksi vuotta aikaa kun nuorimmainen toivoi joulupukilta hiihtimiä…Tänä vuonna pukki sitten toikin oikein hyvät “hiihtimet” eli sukset, monot ja sauvat ja sitten olemme odottaneet talvea. Nelivuotiaamme on käynyt nyt muutaman kerran hiihtämässä isosiskon ja vanhempien kanssa. Voi sitä silmien tuiketta! Kuusivuotias pyyhältää hyvällä ladulla omia aikojaan tiettyä lenkkiä ja suhahtaa pikkusiskon ohi naurussa suin. Tänään lähdimme normaalia pikkuisen pidemmälle lenkille, jossa pitää kivuta pieni mäki ylös ja uskaltaa laskea se alas. Olin aivan hämilläni miten reippaasti tytöt mäen selvittivät. Jos hankaluuksia meinasi alussa vähän tullakin, niin sisulla ja riuskoilla otteilla mäki ylitettiin vailla pienintäkään oiretta marinasta. Oikein ihailin tuota sitkeyttä.
Lapset ovat ihmeellisiä. Jos he haluavat oppia uutta, mikään ei voi estää heitä oppimasta. Luistelu, hiihto, pussihyppely, lukeminen, laskeminen – mikä vain sujuu kun on oikea hetki. Meillä ei ole tuijotettu ikää ajatellen, että tuossa iässä pitää osata sitä tai tätä. Olen kotiäitinä voinut ummistaa silmäni “viralliselta varhaiskasvatukselta” ja antaa mennä omalla painollaan. Niinpä meillä on kaksi tyttöä, jotka hallitsevat käsittämättömän paljon taitoja, joita opetellaan vasta koulussa. Käsityöt, lukeminen, kirjoittaminen, matematiikka, liikunta, musiikki…Olemme eläneet päivässä ja kuulostelleet mitä tekee mieli tehdä. Sen mukaan olemme voineet muokata päivistä mukavia ja oppimiselle suotuisia.
En ole saanut kasvatusopetusta, enkä varmasti tiedä kuinka “oikeasti” opetetaan yhtään mitään. Tässä elämän sivussa nuo tenavat ovat kaikenlaista oppineet. Nyt odottaa valmiiksi katettu juhlapöytä perheen poikien saapumista sählypelistä. Lapset kattoivat pöydän – halusivat ilahduttaa.
Kotiäitinä ei ole aina ollut helppoa tai mukavaa. Nyt kun tytöt ovat puolipäivähoidossa (isompi eskarissa), olen huomannut miten monta askelta päivän aikana on tullut otettua. Tällaisena päivänä kuitenkin olen todella onnellinen kaikista hikikarpaloista ja hioutumisista, joita arki on tuottanut. Olen saanut kasvaa vanhemmaksi yhdessä lasteni kanssa. Äidiksi ei synnytä, vaan tullaan ja se prosessi on pitkä eikä lopu ennen elämänliekin sammumista.
Kerroinko vain tyttösten hiihtoreissusta? Esikoinen hiihti minun suksillani vinhaa vauhtia useamman kilometrin lenkin puolipitkät kiharat tuulessa hulmuten. Punaposkisena tuo murkku tuli vastaan ja voisin vaikka väittää, että yhtään ei harmittanut päätyä ladulle mielenkiintoisen tv-ohjelman ajaksi. Oli menossa sellaista vauhtia ja asennetta.
Oman lenkkini loppupuolella autoin erästä vanhaa herraa, joka oli hieman uuvahtanut hiihtolenkillä. Toivottavasti hän pääsi turvallisesti kotiin. Oikein harmittaa etten tajunnut lähteä saattamaan vaan luotin siihen, että muut ladulla liikkujat auttavat jos hän toteaa voimien kerta kaikkiaan loppuneen. Meitä oli paljon, joten yksin hän ei jäänyt. Mäntsälässä osataan pitää ladut hyvässä kunnossa ja täällä hiihdetään paljon – koko perheen voimin.
Urheilusta ja perheilystä levänneenä,
Susanna
Popularity: 2% [?]
Vihreät