Rahkapiirakan ja muiden pääsiäisherkkujen vastapainoksi tein koiran kanssa reippaita lenkkejä lähialueella. Löysin kätevän reitin koirakoulutuskentälle, jossa ilmeisesti Mäntsälän Koirakerho pitää esillä perussettiä agilityradan laitteista. Kävimme siellä pari kertaa – ensin ilman naksua ja maksua, toisen kerran naksuttimen kanssa.
Jazzihan osaa perusjutut, kuten istu, paikka, maahan, hyppy ja tänne varsin hyvin. Vapaana aidattomalla alueella sitä ei voi vielä pitää, sillä Jazzilla on kova metsästysvietti ja hirmuisen hyvä hajuaisti. Tiedän, että saan sen tottelemaan, mutta en ole tehyt asian hyväksi riittävästi töitä, että se olisi arkeamme vielä. Jaska on epäterrierimäisen tottelevainen jo nyt, joten en usko tästä tulevan suurta ongelmaa jos saan itseni motivoitua riittävästi koiran kouluttamiseen.
Kiva oli nähdä, että Jaska näytti nauttivan esteiden ylittämisestä ja muista ketteryyttä ja tasa-painoa vaativista laitteista. Ensimmäisellä kerralla oli vähän ihmettelemistä, mutta toisella kerralla mentiin kaikki yhdestä pyynnöstä. Ja mikä parasta, häntä iloisesti heiluen.
Jazzi on kevytrakenteinen, notkea ja reipas koira, joten siinä olisi agilitykoiraa kerrakseen. Hain Mäntsälän Koirakerhon jäsenyyttä elätellen toivetta kunnollisesta koulutuksesta meille molemmille. Toivoisin esikoisenkin innostuvan tästä harrastuksesta. Nyt tosin näyttää sille, että keskimmäinen on kiinnostuneempi kouluttamisesta, esikoinen ulkoiluttamisesta ja kuopus koiran yleisestä riehuttamisesta.
Meillä on koira, joka sopii perheeseen kuin hansikas käteen. Ainoa pieni murhe on, että se selvästi toivoisi vielä enemmän aktiviteetteja, kuin täällä on niitä tarjota. Siksi olemme hankkineet aktivointileluja ja harjoittelemme omassa pihassa jäljestämistä. Tätä terrieriä ei lenkillä väsytetä, se kaipaa aivojumppaa.
Popularity: 2% [?]
Meidän perhe on suurella mielenkiinnolla seurannut joukkoliikenteen kehittämistä Uudellamaalla. Käytämme nimittäin joukkoliikennettä aina kun se suinkin on mahdollista. Olemme aikaisemmin asuneet Vantaalla YTV:n alueella, sitten Masalassa hyvien juna- ja bussiyhteyksien äärellä ja nyt Mäntsälässä juna-aseman läheisyydessä. Eikä pitkä matka ole linja-autoasemallekaan.
Vihreät