Pitkään, liiankin pitkään, kotona olleena äitinä ja vaimona tunnen lämmintä myötätuntoa niitä tuoreempia kotiäitejä kohtaan, joilla on pieniä lapsia hoidettavanaan. Blogimaailmassa on monenlaista naista kertomuksineen ja arkisine tarinoineen. Olen ihastellut niin kauniita koteja, siivottuja sivuja  kuin hyvin hoidettuja lapsukaisia. Yksi asia ei voi kuitenkaan olla särähtämättä korvaani.

Kotiäideiltä vaaditaan (tai kuka vaatii, äiditkö itse?) lasten hellän ja moitteetoman hyvän hoitamisen lisäksi kodinhoitotaitoja ja -haluja, sisustusintoa, ruunlaittohimoa, käsityötaitoa ja tietysti taitoa kuvata omia nuppusia. Mietin kovasti mitä sanoisin miehelleni, jos hän naputtaisi huonosta järjestyksestä tilanteessa, jossa hoitaisin päivät kolmea pientä lasta, imuroisin päivittäin, pesisin vessat ja lattiat viikottain sekä vaihtaisin lakanat parin viikon välein. Tämänkin olen nimittäin lukenut eräästä blogista. Mitä ihmettä?

Arvon naiset ja miehet; se tekee joka ehtii (ja jaksaa)! Erään blogituttavan naapuri oli soittanut ovikelloa ja valittanut lasten sormenjäljistä hissin ovessa. Ihan oikein! Lasten sormenjäljistä! Miksei mies mene ja pyyhi niitä sormenjälkiä ihan itse, kun niin harmittaa? Olisi laupias samarialainen itselleenkin, eikä kaataisi omaa pahaa oloaan pienten lasten äidin niskaan. Ihan pisti kiukuksi tuon naisen puolesta!

Minä en nykyään saa aikaiseksi kotona juuri mitään. Haluaisin tehdä, mutta koen sen turhauttavaksi ja turhanpäiväiseksi hommaksi, sillä montako hetkeä viiden ihmisen ja yhden koiran koti on siisti? Sen hetken kun olen mopin varressa kiinni. Seuraavana päivänä viimeistään pitäisi olla samassa puuhassa uudelleen. Ja uudelleen…

Niinpä ihailen kauniita kuvia toisten blogeissa ja odotan inspiraatiota. Aina sen tultua koti on kaunis ja ihana, hetken. Parasta on kuitenkin yhteinen siivoussessio koko perheen kanssa. Vaikka se harvoin sujuu ilman itkua ja kiukuttelua, silti tekee hyvää nähdä  muidenkin kiinnostuvan kodin laittamisesta.

Sekin tuntuu hyvälle, kun sulkee silmänsä sotkulta, ottaa lapset kainaloon ja katsoo yhdessä jotain hömppäohjelmaa telkkarista. Kynttilän voi sytyttää pöydälle kun siirtää kirjapinot muualle, ja ne kaapit; jos yhden kaapin kuussa saisi laitettua, niin työtä riittäisi jokaiselle kuukaudelle.

Popularity: 4% [?]

Aniaikaisin heränneenä olen taas ehtinyt pohtia ja puntaroida yhtä jos toista asiaa elämässä. Mies kirmasi työmaalleen ja minä odottelen jälkikasvun heräilemistä. Yksi jos toinen pörröpää on ilmestynyt keittiön ovelle. Ensimmäisen ohjasin takaisin vuoteeseen – oli sen verran pöpperöisen näköinen, että arvelin illan sujuvan paremmin jos aamusta nukkuu vähän pidempään. Seuraava katselee ohjelmia telkkarista vielä hetken. Sitten on puuron aika.

Tein käsitöitä aamukahvin kera ja nyt olen viettänyt rauhallisen tovin lukien blogeja. Vanhemmuus on aika yleinen teema etenkin siellä, missä minä liikun. Monenlaisia äitejä mahtuu maailmaan, hyvä niin. Yhteistä meille on huoli omista voimista ja lasten kasvatuksesta. Mitä pienemmät lapset, sitä uupuneemmat äidit. Monessa blogissa kuultaa yhteiskunnan jännite – toisaalta lapset ovat kaikille rakkaita lahjoja, tituleeraapa joku lastaan timantiksikin. Ensisijaisesti äidit (koska isät eivät näytä pitävän blogeja, tai ainakaan en ole kovin monta isyys-blogia löytänyt) väsyvät kotiin aikuisten puutteeseen. Minäkin tunnen tuon samanikäisen aikuisten nälän itsessäni. Valitettavasti mummot ja vaarit eivät korvaa tätä oman ikäisen juttukaverin kaipuuta.

En tiedä kuinka onnellisia entisaikojen äidit olivat, tuskin yhtään sen onnellisempia tai onnettomampia kuin tänäänkään. Vastuu lapsista ja elannosta on painanut aina. Haasteet vain ovat olleet kovin erilaisia. Yhteisöllisyys on siirtynyt naapurustosta nettiin. Samanhenkiset naiset, äidit, löytyvät tietokoneen välityksellä eri puolilta maailmaa. Matka ei ole samanlainen este kuin ennen, mutta toisaalta tietokoneen välityksellä kommunikointi ei täysin korvaa nokakkain istumista.

Yhtä kaikki. Perhe on paras olkoon se suuri tai pieni. Sen eteen jokainen joutuu tekemään myönnytyksiä, hakemaan kompromisseja ja luopumaan jostakin saadakseen tilalle jotain muuta, tärkeämpää. Minusta on ihana herätä aikaisin, antaa lasten nukkua niin pitkään kuin heitä nukuttaa, jutella niitä näitä, elää hetki kerrallaan.

Puuroaika alkaa nyt.

Kuvassa sorsapesue lomareissulla kuvattuna 

Popularity: 3% [?]

Poikasen kanssa olemme hurahtaneet lol-cats -faneiksi. Miksiköhän?

Hyvää ja naurattavaa viikonloppua!

Popularity: 9% [?]

Lapset ovat olleet kuluneen viikon syyslomalla ja se näkyy myös kotisivun päivityksen viivästymisenä. Viisi ateriaa päivässä on vähimmäisvaatimus ruokapuolella ja muu huolto vaatii myös osansa. Pyykkiä siunaantuu, kun nuorimmat viilettävät ulkona satoi tai paistoi, eivätkä välitä tuon taivaallista siitä, istuvatko kuivalla penkillä vai rapalammikossa. Takit, hatut, housut ja haskat lentävät pesukoneen ja kuivausnarun väliä tiheämmin kuin tavallisena arkena.

Sitä minä ihmettelen, kuinka lasten hoito sujuisi, jos me molemmat vanhemmat olisimme ansiotyössä. Lapsille loma on tietysti mukavaa taukoa koulutyöstä, mutta miten hoidetaan pitkien kesälomien lisäksi syysloma, joululoma ja talviloma? Vaikka vanhemmat vuorottelisivat lomiensa suhteen kuinka, vielä jää useita viikkoja, jolloin lasten täytyy olla yksin kotona.

Minusta tuntuu, että suomalainen yhteiskunta ei toimi kuten pitäisi. Yhtäältä sanotaan, että perheiden pitäisi viettää enemmän aikaa toistensa kanssa. “Enemmän aikaa, vähemmän roinaa” oli Vihreidenkin vaalislogan taannoin. Mutta kuinka sen järjestät jos lapsilla on huomattavasti enemmän lomaa kuin vanhemmilla? Entäs yksinhuoltajaperheet?

Muistaakseni Englannissa alle 12-vuotiaan jättäminen yksin kotiin on kiellettyä. Jonkunhan nämä lapset pitää hoitaa, mutta jos se ei voi olla oma vanhempi, niin mistä sitten saadaan laadukasta valvovaa silmää tarkkailemaan missä omat kullannuput viilettävät?

Tämä asia pitää meilläkin ratkaista silloin kun minä palaan työmarkkinoille. Tässä vaihessa olen erittäin onnellinen siitä, että lapset ovat jo isompia, heidän hoitamisensa ei ole enää niinkään hoivaamista, vaan enemmänkin tarkkailua. Siitä huolimatta jonkun pitää tehdä ruokaa, pestä vaatteet, muistuttaa pelisäännöistä ja olla puhaltamassa kun sattuu.

Lasten ja vanhempien loma-ajat pitäisikin yhtenäistää siten, että mahdollisuus koko perheen yhteiseen loma-aikaan on muutakin kuin teoreettinen. Se ei välttämättä tarkoita pidempiä lomia vanhemmille, vaan lyhyempiä lapsille. Minä haluaisin saada vastauksen siihen, mitä hyvää saavutetaan pitkillä kesälomilla, jos se pitää sisällään yksinäisyyttä ja tinkimistä koko perheen yhteisestä lomasta?

Popularity: 3% [?]