Energistä

April 18th, 2010 by Susanna Leave a reply »

Suomen energiantuotannon tulevaisuudesta käydään parhaillaan runsasta keskustelua. Ydinvoimayhtiöt lobbaavat halvaksi ja puhtaaksi markkinoimaansa ydinvoimaa päättäjille ja äänestäjille suurella paineella. En usko ydinvoiman halpaan hintaan enkä puhtauteen tarkasteltaessa ydinvoimatuotannon koko elinkaarta. Sen sijaan haluan nähdä Suomen yhtenä kehittyneimmistä uusiutuvien energialähteiden kehittäjistä ja käyttäjistä.

URAANI
Uraani on yleinen malmi Suomenkin maaperässä. Sen pitoisuudet vaihtelevat suuresti, joten uraanin markkinahinta määrittelee pitkälti sen, kuinka kannattavaa vähäisten pitoisuuksien talteen ottaminen on. Itse prosessi tarkoittaa kaivoksen perustamista ja siihen liittyvien lupien hakemista. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan. Eli mikään nopea ratkaisu ydinvoimalaitoksen polttoainevarannon turvaamiseksi suomalainen uraanikaivos ei ole.

Kaivettu ja kiviaineksesta erotettu uraani ei sellaisenaan kelpaa ydinvoimalaitoksen polttoaineeksi, vaan se on tämän lisäksi rikastettava. Suomessa ei ole toiminnassa yhtään rikastamoa, joten kaikki uraani viedään muualle rikastettavaksi. Näin ollen ydinvoima ei koskaan tule nojaamaan kotimaiseen raaka-aineeseen.
Uraanimalmi erotetaan kiviaineksesta kaivoksessa, jolloin saadaan talteen noin 75-90%. Uraanin matka kaivoksesta ydinvoimalaan kulkee rikastamon ja polttoainetehtaan (lähin Ruotsissa) kautta. Koska kyseessä on radioaktiivinen aine, kuljetus vaatii vaarallisten aineiden kuljetukseen soveltuvan välineistön. Loppukäsittelyä vaatii polttoaineena käytetyn uraanin lisäksi myös kiviaines, josta kaikkea uraania ei ole saatu talteen.

Uraanin määrä luonnossa ei ole loputon, joten uraani on kasvavalla kulutuksella käytetty nopeasti loppuun.

YDINVOIMALA
Olkiluotoon rakennettava viides ydinvoimala on huono esimerkki ja herättää ansaittua kritiikkiä suomalaisissa. Ydinvoimalaitoksen toiminta on riskialtista ja itse rakennuksen toimintaan on voitava luottaa. Uutiset huonosta rakentamisesta, annettujen määräysten kiertämisestä ja riita rahoituksesta herättävät ansaittua huolestumista. Yli puolet suomalaisista ei halua yhtään uutta ydinvoimalaistosta.
Me tiedämme ja tunnustamme ydinvoimalan riskit. Tämän teknologiauskovaisen kansan on syytä muistaa, että erehtyminen on inhimillistä. Mitkä ovat meidän keinomme hillitä ydinvoiman rakentamista muualla maailmassa, jos itse tukeudumme yhä vahvemmin ydinvoimaan? Ei saa unohtaa sitäkään, että rikastettu uraani on myös ydinaseiden ruokaa. Toki aseiden uraani on rikkaampaa kuin ydinvoimalan, mutta silti – mitä laajemmalle tietotaito leviää, sitä suuremmassa liemessä olemme.

UUSIUTUVAT ENERGIALÄHTEET
Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilla uusiutuviksi nimetään bioenergia, varsinkin puu ja puupohjaiset polttoaineet, vesivoima, tuulivoima, maalämpö ja aurinkoenergia. Turve on niin hitaasti uusiutuva luonnonvara, etten pitäisi sitä uusiutuvana lainkaan.

Uusiutuvien osalta toivon todella, että ydinvoimaan sijoitetut eurot olisi sijoitettu luonnon omien energiavarojen käytön tutkimus ja kehitystoimitaan. Todelliset uudet avaukset voivat syntyä vain aidosti puhtaan energian käytöstä. Ydinvoima ei ole vastaus energiatarpeeseemme. Energiatehokkuus ja uusiutuvien energialähteiden luova käyttö ovat tulevaisuutta, johon kannattaa panostaa NYT.

Related Posts with Thumbnails

Popularity: 91% [?]

Jaa ja nauti:
  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Ping.fm
  • RSS
  • Twitter
  • Add to favorites
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • Technorati
Advertisement

1 comment

  1. Annamari says:

    Kirjoituksesti oli napakymppi – kiitos siitä!

    Todella mielenkiintoisia hetkiä olen kahden uuden ydinvoimalaluvan tiimoilta viettänyt television ääressä. Siitä ovat huolehtineet niin Pressiklubi ja Heidi Hautala kuin Ykkösaamu ja Anni Sinnemäkikin. Erittäin artikuloituja puheenvuoroja kummaltakin – kiitokset intelligenteille naisille! Ja heitähän Vihreissä riittää, kuten myös miehiä.

    Kuten Anni huomautti tänä aamuna, vähemmän intelligentti oli Heinäluoman hyökkäys työperäistä maahanmuuttoa vastaan: EU-kansalaisethan saavat liikkua vapaasti EU:n alueella! Siinä ei persujen kannattajien halpa kosiskelu auta mitään. Kuten Anni sanoi, me voimme ainoastaan pitää huolen siitä, että esim. Virosta tulevat työläiset saavat saman kohtelun työnantajilta kuin suomalaisetkin.

    Pekkarisesta en sano mitään. Sanavarastoni, vaikka laaja onkin, ei sisällä sopivaa ilmausta. Onpahan vain aikamoinen luikuri Tattinen. Hänestä sanottiin jossain, äskettäin, ettei vasen käsi tiedä mitä oikea tekee.

    Se toi mieleeni muiston pikki-Susannasta, joka Disneyn luontofilmiä katsomaan mennessämme kysyi: “Äiti, mikä onkaan se eläin jonka oikea silmä ei tiedä mitä vasen tekee?”

    Purskahdin nauruun, koska mieleeni tuli oitis toinen kepulainen, mutta vastaus on silti yhä poliittinen eläin. Tottahan sinulle kerroin eläimen olevan kameleontti.

4a55dbdc6c