Priorisoinneista

March 29th, 2010 by Susanna Leave a reply »

Tämän illan valtuuston kokouksessa käsiteltiin mm. kyläkoulujen tulevaisuutta, nuorten kesätyöllistämistä ja määrärahaylityksiä. Aiheet olivat sekä tunteita että vastakkainasettelua herättäviä.

On tietysti harmillista, että kyläkoulujen toiminta joudutaan ajamaan talouslukujen takia alas. Joidenkin lasten koulumatkat pitenevät ja oma lähikoulu lakkaa toimimasta. Kyläyhteisöillä on suuri huoli yhteisistä tiloista. Ymmärrän.

Lomautuksista johtuen kunta ei voi palkata nuoria kesätyöhön. Lomautuksilla koetetaan saada aikaan tuntuvia säästöjä kurjassa taloustilanteessa. Koska määräraha nuorten työllistämiseksi on kuitenkin budjettiin varattu, on haluttu auttaa paikallisia yrityksiä palkkaamaan nuoria kesätöihin. Tarjotaan siis korvamerkittyä palkkatukea paikkakunnan omille yrityksille.

Määrärahaylityksiä syntyy siksi, että talousarvion laadinnassa ei ole osattu varautua riittävästi yllättäviin menoeriin. Pelkästään erikoissairaanhoidon budjetti ylittyi lähes 700 000 euroa. Toivottiin parasta, mutta väärin arvioidut menot kostautuivat jälkilaskuna. Toki ylitys oli arvattavissa, olihan HUSin ennakkoarvio kutakuinkin saman verran suurempi kuin kunnanhallituksen perusturvalle antama taloudellinen raami.

Samaan aikaan toisaalla: vanhusten hoivatyö kärsii hoitajapulasta. Meidän mitoituksemme hoitajaa per vanhus on häpeällinen! Neuvolatoimintaa pitää karsia, sillä rahaa uuden terveydenhoitajan palkkaamiseen ei ole.

Yhtäällä me joudumme kiristämään omaishoidontuen kriteerejä, korottamaan vanhusten palvelumaksuja ja vähentämään avotyöllistettyjen tukea, ja samaan aikaan meidän pitäisi kyetä ylläpitämään vanhoja kouluja ja rakentamaan koira-aitauksia paikallisten yritysten taloudellisesta tukemisesta puhumattakaan. Missä todellisuudessa ja kenen ehdoilla tässä kunnassa oikein eletään? Ja mikä onkaan kunnan perustehtävä – pitää huolta heikoimmista vai vahvimmista?

Related Posts with Thumbnails

Popularity: 82% [?]

Jaa ja nauti:
  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Ping.fm
  • RSS
  • Twitter
  • Add to favorites
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • Technorati
Advertisement

1 comment

  1. Annamari says:

    Entäpä, jos koiraihmiset rakentaisivat itse koirapuiston? Varmaan alan yrittäjät ja muut yrittäjät avustaisivat materiaalihankinnoissa. Ja kyllähän koiraharrastajat itsekin voisivat osallistua kustannuksiin jo pelkästä ilosta, ettei koiraveroa enää peritä.

    Kunnan taloustilanne on aivan hirveä. Aina on jotenkuten selvitty, sodista ja nälänhädistäkin. Yhteisöllisyyttä peliin, niin ainakin henkisellä tasolla helpottaa.

    Henkinen taso on kyllä heikoilla, kun lukee näiden päivien lehtiä tämän liikemiehen seikkailuista politiikan ihmeellisessä maailmassa. Että 11 nykyistä ministeriä 20:stä on ottanut KMS-rahaa ja asettunut periaatteessa alttiiksi kiristykselle ja uhkailulle on niin kuvottavan sinisilmäistä touhua että oksat pois. Vaikka uutterasti raportoinkin maamme tapahtumista ulkomaisille ystävilleni, niin tästä en kehtaa edes kertoa.

    Mutta asiaan palatakseni: jaksan aina perätä talkoohenkeä, kun olen “vanhaan aikaan” elänyt. Käydään vanhuksia ja sairaita tapaamassa, viedään kulttuuria heidän luokseen. Onhan meillä teatteriyhdistys ja Apponenkin elinvoimainen, niin että potentiaalia kyllä tästä kunnasta löytyy.

    Kuten Alice Munron romaanissa Kerjäläistyttö, päähenkilö ilmaisi asian suunnilleen näin: vaikka on köyhä, ei silti tarvitse laittaa rumia muoviverhoja ikkunaan.

4a55dbdc6c