Keväisin meidän perheessä vietetään syntymäpäivämaratonia, joka alkaa helmiskuun lopussa ja päätyy huhtikuun loppuun. Pienin välein ja joskus samana päivänäkin juhlitaan menneitä ja alkaneita ikävuosia. Tästä syntyy mielenkiintoinen tarpeellisten ja tarpeettomien asioiden pohdinta. Lahjat, juhlat, tarjoamiset – mitä kukakin tarvitsee ja mihin rahkeet riittävät. Pidetäänkö isoja juhlia vai tyydytäänkö pienempiin – kutsutaanko kavereita vai ollaanko oman perheen kesken.
Tällä kierroksella on ryhdytty säästämään ajokorttia varten, hankittu uusia asioita tulevaisuuden kotiin, etsitty ja vertailtu kuntoiluun liittyviä pelejä ja asuja. Tulossa on vielä lisähankintoja, mutta niistä ei tässä sen enempää.
Kaverisynttärit ovat alakoululaisille todella tärkeät ja niissä kaverimäärän rajoittaminen onkin verrattain mielenkiintoista. Kuka kutsutaan tarkoittaa myös sitä, että joku jätetään kutsumatta. Olen vähitellen löytämässä oman ratkaisuni jokavuotiseen pohdintaan, joka tarkoittaa sitä, että meille on kutsuttu iso lauma tyttöjä. Kaikki luokan tytöt saavat kutsun, sillä kaikki ovat tärkeitä oman lapsen elämässä. Pojatkin olisin halunnut kutsua, mutta tilarajat tulevat tässä vastaan.
Pohdin sitä, kuinka muut vanhemmat ratkaisevat tämän asian. Itse koen, että luokkahenki on niin tärkeä asia lapsen arjessa, että sitä pitäisi pyrkiä kaikin mahdollisin keinoin tukemaan myös koulun ulkopuolella. Omat mahdollisuuteni rajoittuvat yhteisten synttäreiden järjestämiseen.
Lahjat eivät ole tärkeitä, hyvät ja toimivat ihmissuhteet ovat.
Popularity: 90% [?]
Vihreät
Omasta lapsuudestani muistan synttärikutsut kavereille. Äiti teki aina simaa meitä varten – syksyllä se tuntui kaikista kovin eksoottiselta ja hienolta. Ja täytekakussa oli kahvikostutus ja lakkoja. Voi niitä aikoja! Monesti pidettiin naamiaisia, sekin oli kaikille poikkeavaa hauskaa.
Nuo esikoisen astianvalinnat saivat myös muistoja mieleen, muistoja pyyhkeiden päärmäämisestä ja nimikoinnista ja itsevirkatuista lakananpitseistä. Kapioiksi niitä kutsuttiin, meillä kotona “myyneiksi”. On hienoa, että edistys edistyy ja pojatkin joutuvat miettimään tulevaa. Ja itsenäistyminen on tärkeää, se että oppii pit
Omasta lapsuudestani muistan synttärikutsut kavereille. Äiti teki aina simaa meitä varten – syksyllä se tuntui kaikista kovin eksoottiselta ja hienolta. Ja täytekakussa oli kahvikostutus ja lakkoja. Voi niitä aikoja! Monesti pidettiin naamiaisia, sekin oli kaikille poikkeavaa hauskaa.
Nuo esikoisen astianvalinnat saivat myös muistoja mieleen, muistoja pyyhkeiden päärmäämisestä ja nimikoinnista ja itsevirkatuista lakananpitseistä. Kapioiksi niitä kutsuttiin, meillä kotona “myyneiksi”. On hienoa, että edistys edistyy ja pojatkin joutuvat miettimään tulevaa. Ja itsenäistyminen on tärkeää, se että oppii pit
ämään huolta itsestään ja asioistaan. Se antaa myös itseluottamusta ja -tuntemusta ja auttaa elämässä eteenpäin myös solmiessa uusia ihmissuhteita.