Kehitysajatuksia

January 16th, 2010 by Susanna Leave a reply »

Mäntsälässä eletään suurten muutosten aikaa. Paineet kehittää kunnan toimintaa ovat yhteiset monien kuntien kanssa. Kehitystyön johtoajatuksena on “enemmän vähemmällä”. Kasvukuntaan tulee uusia asukkaita omine tarpeineen, mutta taloudellista mahdollisuutta palvelujen lisäämiseen samassa suhteessa ei ole. Niinpä olemassa olevia palveluja pitää tuottaa yhä kasvavalle kuntalaisten joukolle jopa pienemmällä summalla kuin ennen. Yhtälö ei todellakaan ole helppo.

Ratkaisuksi puolueet tarjoavat hyvin erilaisia malleja. Toivo laitetaan niin lentokenttään kuin suuriin ostosparatiiseihin. Uimahallista haaveillaan ja Hanko-Hyvinkää -tiestä rakennetaan uutta Kehä V:ta. Joskus minusta tuntuu, että nämä suuret hankkeet syövät aikaa ja energiaa tavallisten kuntalaisten palveluiden hoitamiselta. Samat viranhaltijathan näitä asioita tekevät.

Lentokenttä: kantani on erittäin kriittinen. Minä en näe yhtään sellaista positiivista seikkaa, joka pakottaisi minut muuttamaan katsantokantaani. Mikäli kyseessä on Malmin lentokentän korvaava kenttä, se ei tuo työpaikkoja, mutta melua. Se voidaan myös myöhemmin laajentaa ja todennäköisesti näin kävisikin.

Helsinki-Vantaan kakkoskenttä toisi työpaikkoja, mutta veisi sen viimeisenkin rauhan, minkä vuoksi Mäntsälään on kannattanut muuttaa. Mitään tarvetta Hki-Vantaalla ei tällaiselle pitäisi olla, joten YVAan ei kannata Mäntsälän rahojaan tuhlata. Ja jos ei ole hanketta edes olemassa (kuten asiainlaita kuulemma on), niin mitäpä siinä YVA:ssa tutkittaisiin?

Paikallislehtien suitsuttama Outlet-ostosparatiisi on henkilökohtainen painajainen. Minä siedän sen, jos samalla turvataan nykyisten yrittäjien toimintaedellytykset Mäntsälässä JA saadaan uusia yrittäjiä ja vakituisia työpaikkoja niitä tarvitseville. Keskusta-alueelle rakennettuna sen tulee kuitenkin muistuttaa enemmän keskusta-arkkitehtuuria ja vähemmän näitä gryndereiden ihailemia halpoja laatikkoratkaisuja. Kaikille avoin sisäpiha, riittävä korkeus ja valoisuus ovat kelpo vaatimuksia keskusta-alueen muillekin rakennuksille.

Mäntsälän kaupunkikuva

Mikäli Mäntsälän keskustasta halutaan Helsingin keskustan kaltainen, pitää huomiota kiinnittää ratkaisuihin, jotka tekevät kaupunkiasumisesta viihtyisän. Viihtyisyys syntyy pienistä asioista: pihanäkymistä, mielenkiintoisista näyteikkunoista, saavutettavuudesta. Mitään ei pidä rakentaa vain autoilijoita varten, mutta tulee ottaa huomioon tarve liikkua myös autolla.

Juna-aseman seudulle tulee saada kiireesti edes pienkerrostaloja, vuokra-asuntoja ja edes pieni ruokakauppa. Tällöin ei tarvitse välttämättä hankkia jääkaapin täydennystä Helsingistä vaan hankinnat voi suosiolla jättää Mäntsälän päähän.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäpätöisimpänä: joukkoliikenne on saatava puhaltamaan yhteen hiileen myös Mäntsälässä. Juna ei pääse kaikkialle, joten tarvitaan sekä busseja että junia. Nyt tilanne on lähes katastrofaalinen. Autoliikenne juna-asemalle on niin runsas, että Hepolan pienet koululaiset joutuvat pahimmillaan odottamaan 6 minuuttia päästäkseen tien yli turvallisesti. Ainoa viisas ratkaisu on tarjota bussikyytiä asemalle. Tähän tarvitaan liikennöitsijöiden ammattitaitoista näkemystä ja sitä paljon kaivattua tahtotilaa. Ilmastonmuutoksen torjunnan ja lasten turvallisuuden lisäämisen pitäisi ajaa tässä muiden toiveiden edelle.

Related Posts with Thumbnails

Popularity: 63% [?]

Jaa ja nauti:
  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Ping.fm
  • RSS
  • Twitter
  • Add to favorites
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • Technorati
Advertisement

3 comments

  1. Annamari says:

    Eikös outletien halpa hinta juuri muodostu niiden halvasta rakentamisesta? Ja mikäpä sen halvempaa kuin laatikkomalli. Olen ymmärtänyt, että maailmalla näitä myymälöitä sijoitetaan kalliin kaavoituksen ulkopuolelle “kyliksi”, jolloin ne tukevat toistensa myyntiä sinne järjestettyine bussikuljetuksineen.

    Kertokaa, lukijat, omat havaintonne!

    Tästä ajatuskuviosta seuraavaan: Laatikkorakennukset tuovat mieleen satamien kontit. Hollannissa niistä on pinottu asuinrakennuksia, tietysti muokkaamalla niitä asuinkelpoisiksi. Miksipä ei kontteja voisi toimittaa katastrofialueille tilapäismajoitukseen?

  2. Susanna says:

    Kyllä Outlet, Prisma ja kumppanit minusta pitää saada keskustaan kaikkien saavutettaviksi, mutta niiden arkkitehtuuriin pitää kiinnittää erityistä huomiota.

  3. Annamari says:

    En myöskään minä mielelläni näe outlet-laatikoita keskustassa. Eikö tilaa niille löydy Robbarin ja Lidlin läheisyydestä? Saluunoja ja muita laatikkomaisia hirvityksiä… Villin Lännen meininkiä, eikä sivistyksestä tietoakaan! Näinkö Mäntsälä haluaa profiloitua? Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa? “Mikään ei riitä sellaiselle, jolle tarpeeksi on liian vähän”, sanoi jo Epikuros-vainaa aikoinaan.

    En tyrmää outlet-myymälöitä, mutta niiden paikka ei todellakaan ole kirkonkylän keskusta. Ja, kuten sanoit, vanhat tutut yrittäjämme täytyy pitää mielessä.

4a55dbdc6c