Katselen vuoden aikana otettuja kuvia ja päädyin miettimään, millainen vuosi 2009 oli elämässäni. Tämä ei ollut mikään annus horribilis, vaan vuosi täynnä uusia asioita ja tehtäviä.

Rauhallista Joulua!
Ensimmäinen ja ehkä suurin muutos oli työpaikan saaminen Mäntsälän kansalaisopistolta toimistosihteerinä. Se kertoo hyvin vähän kaikesta siitä, mitä työviikkoni pitävät sisällään. Laskentasihteeri, opintosihteeri ja tuntiopettaja ovat osa työnkuvaani. Mainiot työkaverit ja miellyttävä esimies tekevät työnteosta todella mukavaa. Työpaikkakin sijaitsee Mäntsälän kauneimmalla paikalla kirkonmäellä. Ja itse talo on tietysti aivan hurmaava 1930-luvulla rakennettu entinen kunnantalo.
Syksyn tullen aloitin kaksi uutta harrastusta vanhojen hyvien harrastuksen rinnalla. Laulan edelleen Ellun kamuissa juurevaa kansanmusiikkia rohkeiden naisten seurassa. Kansanlaulua on vaikea kuvitella ilman liikettä, joten kansantanssi oli seuraava askel.
Kansantanssiryhmässämme on enimmäkseen konkareita ja minä olenkin leikillisesti kuvannut porukkaa nimellä “taiturit ja tunari”. Kiitos kaikille, erityisesti parilleni Ilmolle kärsivällisyydestä ja positiivisuudesta! Kyllä minä opin, vaikka paljon on askeleita kurottavana kiinni.
Kankaankudonta on toinen uusista aluevaltauksistani. Vielä en ole kovin paljoa ehtinyt tehdä, mutta oppinut olen sitäkin enemmän. Termit “niisiminen”, “polkuset” ja muut avautuvat minulle pikkuhiljaa.
Rakkainta tietysti on oma perhe, joka on ollut tukena ja turvana niin hyvässä kuin huonossakin. Mummi ja Memma, kiitos teillekin! Tämän sortin sakki tarvitsee monenlaisia turvaverkkoja selvitäkseen kaikkien harrastusten ja töiden aallokossa. Paljon on tehty, mutta paljon on myös saatu!
Luottavaisin mielin kohti vuotta 2010, uutta vuosikymmentä.
Popularity: 58% [?]

Vihreät
Kiitos teillekin kaikesta avustanne omista kiireistänne huolimatta.
Ja kiitos ihanista ja rakkaista lapsenlapsistani. Toivottavasti olen osannut olla heille kannustava mummi.
Oikein lämminhenkistä joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!