Tutustuin viime viikolla YLEN Elämä pelissä -onnellisuustestiin. Satuin näkemään pätkän telkkariohjelmasta, jossa haastateltiin muutamia “koekaniineja”, jotka ovat lupautuneet terapoitaviksi koko kansan edessä. Aihe on kiinnostava, niin kiinnostava, että etsin YLEn kotisivuilta moisen testin. Ja teinkin sen.
Tulos hämmästytti minua. Vaikka tiedän, että elämäntilanteeni juuri nyt on ehkä sitä parhainta itseään ja mitään syytä onnettomuuteen ei ole, silti saadut 88 pistettä löivät ällikällä. En nimittäin ole aina ollut yhtä onnellinen ja tiedän, että vielä muutama vuosi sitten pisteitä olisi herunut huomattavasti vähemmän.
Ehkä silloin, kun elämä on höykyttänyt eniten, on ollut pakko keskittyä pieniin hetkiin. Muistan joskus ajatelleeni, että nyt riittää kun hengitän. Sitten vähitellen jaksoin ryhtyä etsimään elämäniloa. Se etsintä ei ole ohi vieläkään. Siinä ohessa olen kuitenkin saanut otteen onnesta. Saahan sen sanoa ääneen, saahan? Ei se onni tai ilo nimittäin löydy etsimättä, joskus on osattava katsoa pintaa syvemmälle ja hyväksyttävä sekin, että onni on epätäydellistä. Lapsena asiat olivat toisin.
Tämä ei tarkoita, etteikö mielestäni murhetta ja surua saisi tai pitäisi tuntea. Tunteet pitää uskaltaa tuntea loppuun saakka. Jossain vaiheessa minä kyllästyin olemaan aina väsynyt tai keskellä draamaa. Päätin, etten ole. Olen nähnyt kurjuutta ja riitaa riittävästi tietääkseni, milloin kannattaa olla iloinen ja onnellinen. Tämä ei saata jatkua ikuisesti. On hyvä tiedostaa elämän rajallisuus, jotta osaa todella tarttua hetkeen.
Harva asia saa minua enää täysin pois tolaltani. Toivon samaa rauhaa kaikille. Metsässä samoillessa voi päästä vähän jyvälle suurista kysymyksistä. Syksyn keltaiset lehdet antavat rajan kesän vihreydelle. Kaikki loppuu aikanaan. Tuskakin.
Popularity: 10% [?]
Vihreät
Katsoin tänä iltana p.o. ohjelman. Laulajattaren kohdalla mieleen nousi Leinon runo Meri kuutamolla, jota itsekin olet siteerannut: “En tahdo ma joukkoon ihmisten, ja yksin en tahtoisi olla.” Sanatarkkaa muotoa en muista, enkä jaksa etsiä Elämän koreus -kirjaa esille.
“Kun kuljet halki slummin, puhut ehkä harkitummin ja huomaat että sentään lähes onnellinen oot.” Tämä laulu pulpahti mieleen blogiasi lukiessani. Onnellisuudesta puhuttaessa pitäisi ensin määritellä koko käsite – ja myös sen vastakohta. Sen toki tiedän jo tähän ikään, ettei onni ainakaan ole pinkillä jellolla lillumista. Ei se liioin ole kaiken sen saamista mistä on joskus haaveillut. Milloin ihminen on onnellisimmillaan? Miettiköönpä tätä jokainen tykönänsä. Mma Ramotswe sen sanoi hyvin jotenkin niin, että jos jokainen auttaa lähimpiään niin kaikki tulevat autetuiksi. Se on toki vain yksi aspekti asiaan.