Tutustuin viime viikolla YLEN Elämä pelissä -onnellisuustestiin. Satuin näkemään pätkän telkkariohjelmasta, jossa haastateltiin muutamia “koekaniineja”, jotka ovat lupautuneet terapoitaviksi koko kansan edessä. Aihe on kiinnostava, niin kiinnostava, että etsin YLEn kotisivuilta moisen testin. Ja teinkin sen.
Tulos hämmästytti minua. Vaikka tiedän, että elämäntilanteeni juuri nyt on ehkä sitä parhainta itseään ja mitään syytä onnettomuuteen ei ole, silti saadut 88 pistettä löivät ällikällä. En nimittäin ole aina ollut yhtä onnellinen ja tiedän, että vielä muutama vuosi sitten pisteitä olisi herunut huomattavasti vähemmän.
Ehkä silloin, kun elämä on höykyttänyt eniten, on ollut pakko keskittyä pieniin hetkiin. Muistan joskus ajatelleeni, että nyt riittää kun hengitän. Sitten vähitellen jaksoin ryhtyä etsimään elämäniloa. Se etsintä ei ole ohi vieläkään. Siinä ohessa olen kuitenkin saanut otteen onnesta. Saahan sen sanoa ääneen, saahan? Ei se onni tai ilo nimittäin löydy etsimättä, joskus on osattava katsoa pintaa syvemmälle ja hyväksyttävä sekin, että onni on epätäydellistä. Lapsena asiat olivat toisin.
Tämä ei tarkoita, etteikö mielestäni murhetta ja surua saisi tai pitäisi tuntea. Tunteet pitää uskaltaa tuntea loppuun saakka. Jossain vaiheessa minä kyllästyin olemaan aina väsynyt tai keskellä draamaa. Päätin, etten ole. Olen nähnyt kurjuutta ja riitaa riittävästi tietääkseni, milloin kannattaa olla iloinen ja onnellinen. Tämä ei saata jatkua ikuisesti. On hyvä tiedostaa elämän rajallisuus, jotta osaa todella tarttua hetkeen.
Harva asia saa minua enää täysin pois tolaltani. Toivon samaa rauhaa kaikille. Metsässä samoillessa voi päästä vähän jyvälle suurista kysymyksistä. Syksyn keltaiset lehdet antavat rajan kesän vihreydelle. Kaikki loppuu aikanaan. Tuskakin.
Popularity: 10% [?]
Vihreät