Archive for September 16th, 2009

Harrastamisen riemu

September 16th, 2009

Suomalaisista kuulee usein sanottavan, että olemme kuorokansaa ja kesäteatterikansaa ja että Suomessa yhdistykset kukoistavat. Toisaalta ihmetellään suomalaisten passiivisuutta ja kauhistellaan omissa nurkissa viihtyviä aikamiespoikia.

Omalle kohdalleni on osunut enemmän tekemistä kuin kello antaisi myöten. Niin mielelläni kuin olisinkin enemmän kotona, minusta on kasvanut ihminen, joka viihtyy monenlaisen tekemisen parissa. Uusimpana löytönäni on kansantanssi, josta toivottavasti tulee pitkäikäinen harrastus kansanlaulun rinnalle. En ole unohtanut kuntosaliakaan, vaan koetan ehtiä vaikka kukonlaulun aikaan virittämään lihaksistoani kestämään ruuhkavuosien haasteita.

Samaa tekemisen tarvetta on nähtävissä muissakin perheen jäsenissä. On viulua, selloa, balettia ja käsityökurssia, näytelmiä, pelimanniyhtyettä, sählyä ja meidät kaikki läpäisevää lukuhulluutta. Kieltämättä minusta ne hetket jolloin vetäydymme itse kukin kirjan ääreen ja ainoa ääni, joka hiljaisuutta halkoo on kääntyvien sivujen rapina, ovat aivan hurmaavia. Kirjallisuudesta nouseva keskustelukin on mahtava kokemus. Yhteinen harrastus on voimavara.

Politiikkaa ei kuulemma pitäisi kutsua harrastamiseksi, mutta ei se työtäkään ole. Määritellään se miten tahansa, niin paljon se ottaa, mutta antaa myös.

Työni kansalaisopistolla on suoranainen aitiopaikka harrastamisen tutkimiseen. Meillä opiskelee noin 3000 kurssilaista, joiden ikäjakauma on muutaman kuukauden ikäisestä muskarivauvasta aina isoisovanhempiin. On kielikurssia, kuvataiteita, käsitöitä, musiikkia ja liikuntaa unohtamatta avoimen korkeakoulun kursseja ja suussa sulavien herkkujen ruokakursseja. On kunnia saada tarjota kaiken ikäisille ja kuntoisille kuntalaisille monipuolisia ja laadukkaita harrastusmahdollisuuksia. Noin kolmen sadan kurssin joukosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin.

On ilo nähdä ympärillä ihmisiä, jotka haluavat oppia jotain uutta. Oppimisen halu yhdistää meitä kaikkia. Kivassa seurassa on myös helppo oppia.

Tänään opin tanssimaan masurkkaa ja kokeilin tikkuristiäkin. Mitä uutta sinä kokeilit?

Related Posts with Thumbnails

Popularity: 5% [?]

4a55dbdc6c