Archive for June 23rd, 2009

Vallatonta vastuuta vai vastuutonta valtaa?

June 23rd, 2009

Istuimme eilen pitkän illan Mäntsälän valtuuston kokouksessa. Kesäkuun viimeinen kokous on yksi vuoden tärkeimmistä ja eilinen epäilemättä myös yksi valtuustokauden pisimmistä. Seitsemän tuntia vääntöä niin strategiasta kuin tulevista säästöistä, puhetta aatteesta ja aatteettomuudesta.

Saimmepa aikaan myös kipinöitä – meitä vihreitä syytettiin vihreydestä, keskustapuolue sai korvilleen kouluverkkoasiassa ja kokoomuksen vallankahvoissa riippumista kyseenalaistettiin. Koska hämmennyksen tilassa jäi eilen muistuttamatta, niin sanottakoon se nyt ja tässä: Vihreiden tehtävä on muistuttaa valtuustossa asioista, jotka muuten jäisivät helposti eurojen ja jäärien alle. Meidät on äänestetty pitämään esillä niin ympäristöasioita kuin heikompien puolta.

Jos haluaa järkevöittää kouluverkkoa, ei äänestä keskustaa, vaan valitsee toisen puolueen. Tosin kokoomuksessakin on niitä, joiden mielestä ilmeisesti bajamaja on kiva juttu koulun pihalla ja aivan yhtä ok on jättää oppilaat oman onnensa nojaan opettajan sairastaessa. Valtuutettujen kannattaisi todellakin perehtyä oman kunnan arkeen ja sitten heitellä ilmoille ideoita säästötoimista.

No, olkoon. Strategia, joka hyväksyttiin useiden äänestysten jälkeen, on mielestäni kuin haaleaa kauravelliä. Mitään sanomaton, hajuton, mauton ja väritön. Strategiaa on väitetty kompromissiksi. Mikä kompromissi on sellainen, johon ei valtuustossa juuri voi vaikuttaa, johon harva on perehtynyt ja jossa kaikki maalataan niin leveällä siveltimellä, että näkyviin jää vain aihio?

Toisin sanoen Mäntsälässä ei mikään muutu seuraavinakaan neljänä vuonna. Eletään köyhinä, kuten tähänkin saakka. Palvelua saa tai on saamatta, koululaiset pärjäävät, jos ovat vahvoja ja ne jotka eivät ole, sortuvat.

Mieluummin sittenkin vallaton vastuu kuin vastuuton valta.

Related Posts with Thumbnails

Popularity: 3% [?]

4a55dbdc6c