Kuuntelin monen muun hämmästyneen ihmisen tavoin British got Talent -ohjelman yllättäjän Susan Boylen esittämän laulun I dreamed a dream!. “The Biggest YES I’ve ever given to anyone!” – laukoi yksi ohjelman tuomareista.
Kuinka vähän me tiedämmekään katsoessamme ihmisen ulkokuorta. Susan Boyle ei ole varsinainen kaunotar, mutta voi millainen ääni hänellä onkaan! Edes puheäänestä ei voinut kuvitella kokevansa mitään tällaista. Hänellä oli unelma ja keinot sen saavuttamiseen. Onneksi olkoon Susan, riski kannatti ottaa!
Lähipiirissäni on monta taitavaa muusikkoa ja kuvataiteilijaa. Jotkut heistä ovat uskaltaneet tehdä osaamisestaan ammatin. Se leipä ei ole leveä, eikä kivuton, mutta millaista iloa he meille amatööreille taiteellaan tuottavatkaan. Minun unelmani on saada elää taiteista ammentavien ihmisten keskellä. Ehkä se on ollut suurin unelmani aina – olla ajattelevien ja rohkeiden ihmisten ympäröimänä.
Erityisen iloinen olen juuri nyt erään läheisen surutyötä koskevasta taiteesta. Olemme tunteneet miltei iäisyyden ja jo tutustumisen alussa olin satavarma hänen taiteellisista lahjoistaan. Taide, jota hän nyt tekee, auttaa niin häntä kuin muitakin samankaltaisessa tilanteessa olevia löytämään sanoja vaikeille tunteille. Kuvat ovat kauniita, tyylikkäitä, yksinkertaisia ja samalla täynnä väriä, asiaa, syvyyttä. Kyseessä ei ole amatööri, vaan Susan Boylen kaltainen salaisuus. Häntä katsoessaan ei varmasti arvaa, millaisessa elämänkoulussa nämä kuvat on tehty.
Sitä en tiedä, toteutuvatko hänen suurimmat unelmansa, mutta sen arvaan, että joku unelma on toteutumassa. Toivottavasti hän jaksaa vielä hioa taidettaan, antaa sen muiden kritisoitavaksi ja ylistettäväksi. Kunpa hän kestäisi maineen paineet. Unelmia pitää olla, vaikka joskus niitä joutuisi tarkistamaan.
Popularity: 2% [?]

Vihreät
Toivotaan hänelle voimia, kuka liekin. En tunnistanut kertomasi perusteella. Usein sanotaan, että vastoinkäymiset syventävät taiteilijan tekemisiä, samoin lienee kansakuntien laita. Suomen taide(teollisuus) kukoisti sotien jälkeen, ja olin myös haltioissani Viron uuden itsenäistymisen jälkeisistä esineistä.Niin tai näin, upeaa taidetta nähdessään omakin sielu kohoaa korkeuksiin. Tällä hetkellä luen renesanssin estetiikasta kertovaa artikkelikokoelmaa. Uskonnolle alisteinen elämä laajeni, kun löydettiin ihmisen vapaa tahto. Ihanaa, että tämä tahto tässä tapauksessa suuntautuu luovuuteen.