Onko minunkin ihan pakko? Siis ottaa kantaa lastenhoitokuvioihin. No on kai minun. Noblesse oblige eli “aateluus velvoittaa”. Niin monta sanaa on aiheesta tullut kirjoitettua, että kirjoitanpa vielä minäkin.
Särmäni ovat jokseenkin hioutuneet asiassa ja ymmärrän jo paremmin perheitä, jotka kallistuvat viemään taaperonsa tarhaan. Siitä huolimatta haluan olla vaikuttamassa yhteiskunnassa siihen, että perheet saisivat vapaammin valita itse lapsensa hoitomuodon. Tällä tarkoitan koti-ja päiväkotihoidon taloudellista ja laadullista tarkastelua.
Niin kauan, kun perheissä joudutaan epäilemään suurten ryhmien ja vaihtuvien hoitajien vaikutuksia oman lapsen elämään, niin kauan perheillä pitää olla mahdollisuus valita myös kotihoito. Työnantajien pitää arvostaa vastuuntuntoista vanhempaa ja auttaa löytämään keinoja lapsen hoitopäivän lyhentämiseen, milloin asia on perheelle elintärkeä.
Suurin osa äideistä on jossain elämänsä vaiheessa kotiäitejä – vaikka lyhyenkin ajan. Minä en näe mitään syytä lietsoa äitien välistä sotaa tässäkään asiassa. Ihmettelen lisäksi missä miehet ovat tästä keskustelusta.
Vaadin lisää tukea niin päivähoitoon kuin kotihoitoon ja lakiin on kirjattava kuinka monta lasta saa olla ryhmässä. Tätä työtä on tehtävä lasten ehdoilla, lasta kuunnellen. Kaikki lapset eivät voi hyvin päivähoidossa, kaikki aikuiset eivät kestä olla kotona. Joillekin lapsille on parempi olla hoidossa kodin ulkopuolella ja jotkut aikuiset eivät pysty yhdistämään perhettä ja työtä kaikkia tyydyttävällä tavalla. Siksi ihmisten on voitava valita.
Popularity: 4% [?]
Vihreät