Pikkuhiljaa lähestymme vuoden lahjakkainta aikaa, joulua. Project Mama -blogi ottaa kantaa jouluiseen hiilijalanjälkeen erinomaisessa kirjoituksessaan. Inspiroiduin itsekin miettimään ympäri vuoden tarvittavia lahjaideoita eri-ikäisille sankareille. Kolmen lapsen kaveripiireissä nimittäin juhlia piisaa. Koska kaikilla lapsilla on kuitenkin jo kaikkea tarpeellista (ja vielä enemmän tarpeetonta) olen koettanut kuumeisesti keksiä jotain, mistä olisi pitkäaikaista iloa.
Esikouluikäisille olemme koettaneet löytää mieluisia askarteluvälineitä. Meillä ainakin paperia, liimaa, saksia, kuvioleikkureita, tusseja, helmiä ja sen sellaisia kuluu järkyttävät määrät. Koska lastemme käytössä on myös erilaisia siveltimin käytettäviä värejä, kuten vesivärit, peitevärit ja öljyvärit, tarvitaan kunnollisia maalausalustoja. Pelkkä paperi ei enää riitä. Kaksi tyttöä saavat aikaiseksi paljon taidetta koteihin, jota on kiva antaa isovanhemmille ja kummeille.
Vohvelikankaalle kirjailu ei vaadi suuria taitoja, sillä muodot voivat olla mitä vain. Isompi teki taannoin pyyhkeeseen kuvan mummista ja mummin edesmenneistä koirista. Häneltä syntyi myös idea kaupungin silhuetin ompelemiseksi pyyhkeen reunaan (oli tuolloin muistaakseni 6v). Taatusti miellyttävä lahja saajankin silmissä.
Koululaisia on meillä muistettu kirjalahjoin. Ekaluokkalaiselle helpompaa, mutta lukemaan houkuttelevaa ja isommille vähän mehevämpiä juttuja. Viimeisin sankari sai lahjaksi Tuula Kallioniemen Reuhurinne-sarjaa. Lapsi kiitti tavatessamme viikkoja myöhemmin lahjasta ja kertoi, että on lukenut sitä jo pitkälle ja pitää kovasti lukemastaan. Kylläpä lämmitti sydäntä! Isoveli kertoo kavereiden jo vähän odottavankin seuraavaa kirjalahjaa. Tosin tuon hän muisti kertoa vasta, kun olin ostanut laadukkaan t-paidan kaverin pakettiin…
Isoveli itse nautti koko lapsuutensa legoista. Niitä on kiva ostaa muillekin. Legoissa – vaikka muovia ovatkin – on hyvää niiden kestävyys. Vanhempien legot periytyvät lapsille, niinpä meilläkin legoja on kohtuullisen runsaasti.
Tyttölasten kummeille voisin suositella seuraavaa lahjaa, johon minä liityin viime kesänä enkä ole katunut vielä kertaakaan. Meille tulee kerran kuussa askartelukerhon paketti, jossa on kuukausittain vaihtuva teema. On mm. korttiaiheita, korumateriaalia, maalaustarvikkeita. Hyvät ohjeet ja laadukkaat tuotteet antavat potkua käsillä tekemiseen.
Kestosuosikki meillä on myös laadukas lastenmusiikki. Suosittelen lämmöllä seuraavia meillä lähes puhkikuluneita; Ipanapa, Pentti Rasinkankaan musiikki ja sokerina pohjalla Eve Alhon musiikkitarjonta, josta löysin linkiksi “vain” laulukirjan.
Hyviä hankintoja ja lämmintä mieltä jokaiselle!
Popularity: 3% [?]


Vihreät