Vihdoinkin kotona!

September 24th, 2008 by Susanna Leave a reply »

Kotisivuni olivat poissa käytöstä muutaman päivän palvelun tarjoajan serverin ongelmien takia. On kuin olisi kotiinsa tullut, kun tänne vihdoinkin pääsi. Sähköpostiosoitteistani vain @msoynet.com toimii, joten käyttäkää ystävät ja kylänmiehet sitä!

Eilinen tragedia Kauhajoella on päällimmäisenä ajatuksissa, mutta en halua antaa surmaajalle kasvoja enkä nimeä tässä blogissa. Koulumaailmasta leipäni tienaavana tiedän, että kiusaamista on ja että siihen on äärimmäisen vaikea puuttua. Itse olen kuluneena syksynä törmännyt asiaan ensimmäistä kertaa opettajana, enkä varmasti jättänyt asiaa siihen, vaan kerroin avoimesti niin luokanvalvojalle kuin opettajalle, jota sijaistin. Toivon, että heidän ja rehtorin avulla tilanteeseen saadaan jokin kontrolli. Itse olen valitettavan sivullinen suoranaisesti auttamaan, mutta aina kiusatun oppilaan nähdessäni kehun ja kannustan häntä. Pyrin luomaan ilmapiirin, joka voimauttaa jo ehkä uhrin asenteenkin omaksunutta nuorta. Kerron, että hän on erityisen tärkeä ja että hän saa ja osaa määritellä rajansa.

Kiusaajaa on vaikea saada näkemään oman käytöksen seurauksia. Ilmeisesti he harvoin tajuavat, kuinka herkkiä kiusatut ovat myös tulkitsemaan saamaansa huomiota kiusaamiseksi. Kyseessä on noidankehä.

Parasta hyvää nuorille on aikuisten huomio silloin, kun ovat tehneet jotain oikein tai hyvin. Täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä, mutta hyvä tsemppi pitää aina palkita kiitoksella.  Vanhempien kiinnostus lastensa ja nuortensa ajatuksista ja harrastuksista on erittäin tärkeää.

Annetaan aikaamme näille tulevaisuuden rakentajille! Aika on rahaa, sanoo moni. Kyllä niinkin, mutta ajan antaminen läheisilleen on rahaa monin verroin arvokkaampaa.

Related Posts with Thumbnails

Popularity: 6% [?]

Jaa ja nauti:
  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Ping.fm
  • RSS
  • Twitter
  • Add to favorites
  • del.icio.us
  • Digg
  • StumbleUpon
  • Technorati
Advertisement

5 comments

  1. Susanna says:

    Koetan tehdä päivittäin parhaani, jotta oppilailla olisi mahdollisimman hyvä olla. Joskus pitää olla aika kova komentamaan, eikä se ole ihan ominta minääni. Olisi mukava olla enemmän ihminen ihmiselle, mutta nuoret tulkitsevat sen helposti siten, ettei tarvitse kuunnella ja tehdä.

  2. Terho Pursiaisen blogista löysin mainion kirjoituksen yhteisöllisyydestä. Sehän on sana, jota on kovasti pidetty esillä, mutta joka pitäisikin kirjoittaa ihan uudelleen auki :

    “Oikean yhteisöllisyyden ydin on sitä, että mahdutamme toisemme samaan yhteiselämään. ” (http://terhopursiainen.blogspot.com/2006/11/mahtava-elm-empowerment.html)

    Kopion tähän myös Terhon vuonna 99 pitämästä saarnasta loppukaneetin: “Mutta onko Jumala luvannutkaan meille helppoa, yksinkertaista ja auvoista elämää? Ei hän ole luvannut onnea, vaan autuutta. Onni on sitä, että tuntuu hyvältä. Autuuden koemme, kun kerran kylvemme Jumalan katseen kirkkaudessa.”

    Täytynee toivoa, että autuus odottaa. Ja jos ei odotakaan, niin eläkäämme hankalaa, monimuitkaista ja säröilevää elämäämme mahduttaen läheiset elämäämme.

  3. Marika Puro says:

    Tärkeää asiaa!!

    Pitää myös muistaa se, että kiusaajallakin on paha olla. Omaa pahaa oloa “helpotetaan” tekemällä jonkun muun olo vielä pahemmaksi. Apua, tukea ja kannustusta tarvitsevat molemmat osapuolet, mutta varsinkin kiusaajalle sen vastaanottaminen voi olla kovin vaikeaa.

    Hienoa, että viitsit puuttua, vaikka “vain” sijaisopettaja oletkin! Joku muu voisi todeta, että eihän tämä minulle kuulu. Toisinaan ulkopuolisempi ihminen saattaa huomata asioita, joihin oppilaidensa kanssa päivittäin työskentelevä opettaja ei (enää) kiinnitä huomiota. Epänormaalista tulee helposti normaalia, kun sitä tarpeeksi pitkään ja läheltä katsoo.

    Ihanat syksyn värit täällä!!! =)

  4. Annamari says:

    Kauhajoki-asiaa olen kommentoinut Uuden Suomen blogissasi, joten siihen lisää vain pieni huomautus: kuka enää “tarvitsee” Al-Quaidaa täällä, kun terroristit löytyvät omasta takaa!

  5. arleena says:

    Juuri näin, samaa mieltä. Pekka Saurin tiedote Kauhajoen asiassa oli mielestäni oikeaan osuva siitä, kuinka nyt medioissa tulisi menetellä. Vastuuntuntoisesti ja tulevaisuutta ajatellen.

4a55dbdc6c