Kotisivuni olivat poissa käytöstä muutaman päivän palvelun tarjoajan serverin ongelmien takia. On kuin olisi kotiinsa tullut, kun tänne vihdoinkin pääsi. Sähköpostiosoitteistani vain @msoynet.com toimii, joten käyttäkää ystävät ja kylänmiehet sitä!
Eilinen tragedia Kauhajoella on päällimmäisenä ajatuksissa, mutta en halua antaa surmaajalle kasvoja enkä nimeä tässä blogissa. Koulumaailmasta leipäni tienaavana tiedän, että kiusaamista on ja että siihen on äärimmäisen vaikea puuttua. Itse olen kuluneena syksynä törmännyt asiaan ensimmäistä kertaa opettajana, enkä varmasti jättänyt asiaa siihen, vaan kerroin avoimesti niin luokanvalvojalle kuin opettajalle, jota sijaistin. Toivon, että heidän ja rehtorin avulla tilanteeseen saadaan jokin kontrolli. Itse olen valitettavan sivullinen suoranaisesti auttamaan, mutta aina kiusatun oppilaan nähdessäni kehun ja kannustan häntä. Pyrin luomaan ilmapiirin, joka voimauttaa jo ehkä uhrin asenteenkin omaksunutta nuorta. Kerron, että hän on erityisen tärkeä ja että hän saa ja osaa määritellä rajansa.
Kiusaajaa on vaikea saada näkemään oman käytöksen seurauksia. Ilmeisesti he harvoin tajuavat, kuinka herkkiä kiusatut ovat myös tulkitsemaan saamaansa huomiota kiusaamiseksi. Kyseessä on noidankehä.
Parasta hyvää nuorille on aikuisten huomio silloin, kun ovat tehneet jotain oikein tai hyvin. Täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä, mutta hyvä tsemppi pitää aina palkita kiitoksella. Vanhempien kiinnostus lastensa ja nuortensa ajatuksista ja harrastuksista on erittäin tärkeää.
Annetaan aikaamme näille tulevaisuuden rakentajille! Aika on rahaa, sanoo moni. Kyllä niinkin, mutta ajan antaminen läheisilleen on rahaa monin verroin arvokkaampaa.
Popularity: 5% [?]

Vihreät