Leipätyössäni yläkouluilla sijaisopettajana törmään viikottain mitä ihmeellisempiin asioihin. Valtaosin ne ovat positiivisia törmäyksiä, joissa pääsee venyttämään tajuntaansa pidemmälle kuin koskaan. Viikottain joku oppilas ylittää itsensä, tai ainakin odotukseni.
Muistan elävästi omaa kouluaikaani, jolloin koulun ulkopuolinen harrastusmaailma vain oli huomattavasti kiinnostavampaa kuin koulun pyrkimys sivistää minua. Kouluun ei ollut kiire, mutta sieltä pois oli kyllä. Se puoli ei ole muuttunut tähän päivään mennessä – tosin minä menen kouluun mielelläni ja ajoissa. Kaikki oppilaat eivät.
Mietin usein, minkä määrän hyvää tahtoa ja oppeja annoin valua toisesta korvasta sisään ja puhalsin ne toisesta kiireesti ulos. On kuitenkin opettajia, jotka jäivät mieleeni hyväntahtoisuutensa vuoksi. Ja nimenomaan siksi, etteivät juuri hermostuneet tai antaneet murkkujen oikkujen tärisyttää maailmaansa. He olivat turvallisia ja jos jollekulle olisi asioistaan halunnut puhua, niin juuri näille opettajille.
Sillä, millaisissa vaatteissa opettaja kulki tai olivatko hiukset hyvin, ei ollut eikä ole merkitystä. Sillä, mitä on opettajan sydämen kohdalla on. Aidon tunteen kyllä vaistoaa, vaikkei sanoja olisikaan.
Näinä päivinä riittää nuorten arvostelijoita. Liian mustat vaatteet, liikaa ketjuja, liikaa lävistyksiä, liikaa pelejä, liikaa netissä, liian yksin, liian kurittomia. Näinä päivinä riittää myös vanhempien arvostelijoita. Liikaa töitä, liian vähän töitä, liikaa aikaa harrastuksille, liian vähän aikaa harrastuksille. Mikään ei ole hyvin, eihän? Vai onko kuitenkin?
Koulut ovat muuttuneet pelottaviksi paikoiksi, joihin oppilaiden pitäisi kuitenkin mennä turvallisin mielin. Joskus mietin ovatko jotkut aikuiset oikeasti päästään sekaisin? Eivätkö he muista, että nuoret eivät ole yksi henkilö? Eikö eräille aikuisille riitä mikään? Näinä päivinä mietin myös ymmärränkö minä erilaisia nuoria? Vaadinko minä liikaa tai liian vähän?
Näitähän me mietimme näinä päivinä. Laitetaan suhteellisuus kuitenkin kohdalleen. Vaikkei kukaan voi taata, etteivätkö joukkomurhat voisi saada uutta kohdetta, se on kuitenkin erittäin epätodennäköistä.
Minusta tuntuu, että parasta mitä voimme näinä päivinä tehdä, on kertoa ja osoittaa nuorille joukossamme, että he ovat arvokkaita omana itsenään. Kunnioittaen rinnakkain elämisellä on oltava sijaa. Lopetetaan kauhistelu ja vatvominen, eletään tätä päivää ja kestetään elämän keskeneräisyys yhdessä.
Popularity: 2% [?]
Vihreät