Mäntsälän teatterikesän lopettaa tänä vuonna Latoteatterin esittämä Eino Leinon elämästä kertova näytelmä Jumalten keinu. Lähes kolmituntisessa esityksessä käydään läpi olennaisimmat kohdat Leinon värikkäästä elämästä.
Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Kirsti Manninen. Ja hyvin oli Kirsti työnsä taas tehnytkin. Runoja oli paljon, oli löydetty juuri ne runot, joissa Leino kipuaan tai rakkauttaan parhaiten tuo esille.
Näyttelijöitäkin oli paljon. Erityismaininnan eilisestä esityksestä ansaitsevat niin Eino Leinon roolin näytellyt Jyri Pekonen. Rooli oli suuri – tunteita skaalan äärestä toiseen. Harrastajanäyttelijältä erinomainen suoritus! Myös Jyrki Kososen Larin-Kyösti oli vahvaa ja luotettavaa työtä. Ei haparointia, ei kankeutta, vaan suoraa asiaa niin että sylki lentää. Samaan tunnetasoon ylsi myös Reija Haavisto niin roolissaan Leinon äitinä kuin Luohena. Nautittavaa ja mukaansa tempaavaa!
Eikä minulla mitään vastaansanomista ole muistakaan rooleista. Hyvää työtä koko teatterin väeltä.
Jokainen hyvä näytelmä synnyttää oivalluksia tai nostaa pintaan jotain uinuvaa. Jumalten keinu muistutti minulle tosiasiasta: Ristinsä kullakin. Jokaisella meistä on taakka, joka ei välttämättä muille näy. Kiitos Latoteatterille syntyjen syvien muistuttamisesta!
Popularity: 7% [?]

Vihreät