Koulutie on paikka, johon ihminen palaa usein aikuisenakin, ainakin unissaan. Minäkin asun unissani aina lapsuuden kodissani ja maisemat ovat kuin 12 vuoden ajalta koulutien varrelta. Koulutieni oli lyhyt ja turvallinen; koulut olivat lähellä toisiaan kävelykadun varrella. Se on modernia ajattelua 1970-luvulta.

Vein omia lapsiani hoitoon pari vuotta Mäntsälän kirkonkylän koulun ohitse. Jokainen aamu osuimme pahimpaan liikenneruuhkaan, jossa sekaisin seikkailivat pienet ja isot koululaiset, koulukyydit, vanhemmat tuomassa lapsiaan jalan, pyörillä ja autoilla. Kirkonkylän koulun pihaan ajetaan autollakin “kävelykatua” pitkin. Kadunpätkän alku- ja loppupäässä on autotie. Toisessa päässä on parkkipaikka. Siitä huolimatta, että lapset olisi voitu jättää autoista kävelykadun jompaan kumpaan päähän, autoilijat ajavat mahdollisimman lähelle koulun pihaa, siis “kävelykadulle”. Käytän heittomerkkejä siksi, että tämä mielestäni luontevasti kävelykaduksi nimettävä pätkä oikeasti on jokin sekalainen kuja, jossa tosiaan saa ajaa ihan millä menopelillä tahansa. Tai ainakin näyttää saavan.

Alakoululaiset ovat lapsia. Kykenemättömiä lukemaan liikennettä, impulssiivisia, hetken mielijohteesta kääntyviä, nauravia ja kilpaa juoksevia pieniä ihmisiä. Kuinka kukaan aikuinen edes uskaltaa ajaa autolla lapsiparven sekaan?

Eilen uutisoitiin Vehkalahdella sattuneesta onnettomuudesta, jossa alakoululainen pyöräili koulun pihaan lapsensa jättäneen autoilijan alle. Siis koululainen ajoi auton alle. Autoilija ei uutisen mukaan ajanut pyöräilijän päälle? Vahinko on vahinko, mutta tämäkin vahinko olisi ollut kenties vältettävissä järjestämällä koulun läheisyyteen pysäkkialue, jolle lapset voi autosta turvallisesti jättää aiheuttamatta vaaratilannetta muille koululaisille.

Peltilehmät ja koulutien kuninkaalliset

Tokaluokkalaisemme ajoi tänään ensimmäistä kertaa pyörällä kouluun. Hänet on siihen valmennettu erittäin hyvin. Olemme vuosia pyöräilleet yhdessä kaikkialle Mäntsälän keskustan alueella. Lapsi ensin, minä sitten. Ja olen opettanut jokaisen risteyksen, olen puhunut liikennesäännöistä, opettanut liikennemerkkejä, varoittanut autoilijoista. Tiedän, että lapseni on erittäin tarkkaavainen ja varovainen liikenteessä. Hän ei luota autoilijoihin tai näiden havainnointikykyyn.

Toivon, että jokaisella (Mäntsälän) koululla mietitään yhdessä, kuinka lasten koulutie saadaan vielä turvallisemmaksi myös aivan koulun piirissä. Mihin lapset saa autosta jättää ja mistä heidät saa noutaa. Saako autolla ajaa ihan pihalle asti ja niin edelleen. Olkoon se läksynä koulujen johtokunnille tänä vuonna.

Sydän sykkyrässä odotan tokaluokkalaistamme tänään kotiin. Muistakaa autoilijat, teillä on monenlaista kulkijaa; on prinsessoita, sankareita, ritareita ja lepakkomiehiä. Siellä on kirahveja pensaan takana, lohikäärme koivun oksalla, kummitus naapurin talon takana ja siili lyllertämässä tien poikki. Kaikki nämä ja monet muut ajatukset vievät pienen kulkijan huomion, eikä hän ehkä muista varoa sitä kaikista pelottavinta: kovaa vauhtia lähestyvää peltilehmää.

Popularity: 4% [?]

• Previous Entry: Koulutielle taas
• Next Entry: Kulttuuria kummempaa