Aniaikaisin heränneenä olen taas ehtinyt pohtia ja puntaroida yhtä jos toista asiaa elämässä. Mies kirmasi työmaalleen ja minä odottelen jälkikasvun heräilemistä. Yksi jos toinen pörröpää on ilmestynyt keittiön ovelle. Ensimmäisen ohjasin takaisin vuoteeseen – oli sen verran pöpperöisen näköinen, että arvelin illan sujuvan paremmin jos aamusta nukkuu vähän pidempään. Seuraava katselee ohjelmia telkkarista vielä hetken. Sitten on puuron aika.
Tein käsitöitä aamukahvin kera ja nyt olen viettänyt rauhallisen tovin lukien blogeja. Vanhemmuus on aika yleinen teema etenkin siellä, missä minä liikun. Monenlaisia äitejä mahtuu maailmaan, hyvä niin. Yhteistä meille on huoli omista voimista ja lasten kasvatuksesta. Mitä pienemmät lapset, sitä uupuneemmat äidit. Monessa blogissa kuultaa yhteiskunnan jännite – toisaalta lapset ovat kaikille rakkaita lahjoja, tituleeraapa joku lastaan timantiksikin. Ensisijaisesti äidit (koska isät eivät näytä pitävän blogeja, tai ainakaan en ole kovin monta isyys-blogia löytänyt) väsyvät kotiin aikuisten puutteeseen. Minäkin tunnen tuon samanikäisen aikuisten nälän itsessäni. Valitettavasti mummot ja vaarit eivät korvaa tätä oman ikäisen juttukaverin kaipuuta.
En tiedä kuinka onnellisia entisaikojen äidit olivat, tuskin yhtään sen onnellisempia tai onnettomampia kuin tänäänkään. Vastuu lapsista ja elannosta on painanut aina. Haasteet vain ovat olleet kovin erilaisia. Yhteisöllisyys on siirtynyt naapurustosta nettiin. Samanhenkiset naiset, äidit, löytyvät tietokoneen välityksellä eri puolilta maailmaa. Matka ei ole samanlainen este kuin ennen, mutta toisaalta tietokoneen välityksellä kommunikointi ei täysin korvaa nokakkain istumista.
Yhtä kaikki. Perhe on paras olkoon se suuri tai pieni. Sen eteen jokainen joutuu tekemään myönnytyksiä, hakemaan kompromisseja ja luopumaan jostakin saadakseen tilalle jotain muuta, tärkeämpää. Minusta on ihana herätä aikaisin, antaa lasten nukkua niin pitkään kuin heitä nukuttaa, jutella niitä näitä, elää hetki kerrallaan.
Puuroaika alkaa nyt.
Kuvassa sorsapesue lomareissulla kuvattuna
Popularity: 3% [?]


Vihreät