150-vuotisjuhla Skotlannissa
Skyenterrierit kasvattajineen laskeutuvat sunnuntaina Edinburgin linnalta alas hautausmaalle, jossa Greyfriars Bobby vartioi isäntänsä hautaa näin viettäen tämän kuuluisan koiran 150-vuotisjuhlaa.
Tilaisuudessa muistellaan Bobbyn 14 vuotta jatkunutta uskollista vartiota ja samalla muistutetaan sukupuuttoon joutumisen vaarasta, joka uhkaa tätä uskollisuuden perikuvaksi muodostunutta rotua. Pentuja syntyy vuosittain yhä vähemmän.
Paraatia johtaa henkilö, joka esittää poliisikonstaapeli John Gray’ta, Bobbyn omistajaa. Grayllä on yllään viktorianaikainen poliisiunivormu ja paraatissa on myös Bobby sekä muita skyenomistajia ajanmukaisissa asuissa. He kulkevat linnasta Greyfriarsin kirkkomaalle pitkin Grayn jokaöistä partiointireittiä. Bobbya muistetaan puhein, ja isännän haudalle lasketaan seppele.
Yövartija Gray kuoli tuberkuloosiin 150 vuotta sitten, ja samalla alkoi ainutlaatuinen koiran kiintymystä osoittava vartiointi. Seurattuaan isäntäänsä tämän öisessä työtehtävässä vuosien ajan Bobby siirtyi vartioimaan isäntänsä hautaa – jopa Edinburgin vaikeissa talvioloissa, kunnes se kuoli 14 vuotta myöhemmin. Kun selvisi, ettei Bobbylla ollut aikomustakaan poistua isäntänsä haudalta, paikalliset asukkaat rakensivat sille suojan ja ruokkivat sitä koko tuon 14 vuoden ajan.
Vuonna 1867 uusi laki vaati kaikki koirat verolle pantaviksi, joten Bobbyn veron maksoi sen aikainen kaupunginjohtaja, Lord Provost Sir William Chambers.
Bobby kuoli 1872, eikä ollut päivääkään poissa isäntänsä haudalta. Tämän seurauksena Baroness Angela Georgina Burdett-Coutts, Eläinsuojeluyhdistyksen naisjaoston puheenjohtaja, sai kaupunginvaltuustolta luvan pystyttää pronssisen patsaan pikkukoiran muistoksi.
“Tämänkaltainen kiintymys on nykyisenkin skyenterrierin luonteenpiirre, mutta maailma on vaarassa kadottaa ominaisuuden, jos rodun kasvatus ei koe uutta nousua”, sanoo Skyenterrierikerhon edustaja. “Jos skyeiden lukumäärä pysyy ennallaan, tämä rakastettava rotu katoaa lähitulevaisuudessa. Vuonna 2007 Kennelliitto (Engl.) rekisteröi vain 37 pentua verrattuna labradorinnoutajien 46.000 samana vuonna rekisteröityyn pentuun. Nämä luvut kuvastavat alaspäin suuntautuvaa trendiä, joka listaa skyenterrierit niiden Britannian ja Irlannin 22 eniten vaarassa olevien koirarotujen joukkoon, joita uhkaa totaalinen sukupuutto.”
Dog World, May 2, 2008
Popularity: 11% [?]



Vihreät