Huomasin vasta nyt, että SPR on julkaissut jo joulukuun lopulla uuden neulontakampanjan. Villasukat, -lapaset ja -hatut ovat vuorossa Apupupujen jälkeen. Sivuilla sanotaan näin: “Suomalaiset ovat innokkaita neulojia. Jouluna päättyneeseen apupupu-kampanjaan neulottiin reilussa vuodessa 25 000 pupua. Neulontataidoille on edelleen käyttöä – uudessa kampanjassa Punainen Risti välittää saamiaan sukkia, lapasia ja pipoja kylmiin maihin apua tarvitseville lapsille ja aikuisille.
Suomen Punainen Risti, Moda-lehti ja Tekstiiliteollisuus Oy ovat käynnistäneet uuden neulontakampanjan. Tarkoituksena on neuloa villasukkia ja pipoja, joita voidaan lähettää avustuslähetysten mukana kylmiin ilmasto-olosuhteisiin Aasiaan ja Etelä-Amerikan vuoristoseudulle. Kampanja jatkuu ainakin koko vuoden 2008.
Punainen Risti toivoo, että neulojat tekisivät neljän kokoisia sukkia (pienten lasten, kouluikäisten, naisten ja miesten) ja käyttävät perinteisiä sukkalankoja. Myös pipoja ja lapasia toivotaan eri-ikäisille.”
Minä neuvon omasta takaa, että tehkää pitkät varret sukkiin. Näin ne lämmittävät nilkkoja kunnolla ja pitävät vaikka housun puntit paikoillaan saappaan sisällä. Ja jos ovat liian pitkät, ne voi aina taittaa kaksin kerroin, jolloin kylmyys ei pääse puremaan ainakaan nilkkojen ohuesta ihosta. Neulontaohjeita on moneen makuun.
Kesäkäsille löytyi siis sittenkin töitä. Ison kuvan sukat on kuvattu jaloissani. Niiden varsien neulomiseen on käytetty kiertävää joustinneuletta.
Popularity: 5% [?]




Vihreät
Luin hiljattain, että rintamalle sotiemme aikana neulottiin yhden koon sukkia. Niihin ei tehty kantapäätä lainkaan erikseen, vaan koko sukka neulottiin jousteena. Esimerkki: 1. kerros 2 o 2 n 2 o jne, tee tätä viisi kerrosta; seuraavat viisi kerrosta neulotaan siirtämällä joustinta 1 silmukka eteenpäin, siis tässä tapauksessa kerros aloitetaan 1 o *2 n 2 o*1 o, näiden viiden kerroksen jälkeen uusi kerros aloitetaan siirtämällä joustetta taas yhdellä silmukalla eteenpäin, siis 2 n 2 o viisi seuraavaa kerrosta jne. Tämän putken kun neuloo noin 40 cm pitkäksi ja tekee kärkeen vaikka pelkällä oikeinneuleella sädekavennuksen (2 yhteen puikon alussa, 2 yhteen puikon keskellä ja neuloo väliin niin monta kerrosta kuin on silmukoita kavennusten välissä, niin tuleepa hyvä ja napakka sukka kaikenkokoisiin jalkoihin. Tuo 40 cm on tietysti aikuisten mitta, pienille jaloille lyhyemmät.
Sairaaloissahan käytetään edelleen tällaisia puuvillasukkia.
Siispä puikot heilumaan!