

Terveiset valtuustoretkeltä Turun seudun onnistujakunnista!
Salo – kymmenen kuntaa yhdeksi
Vajaa puolet Mäntsälän valtuutetuista osallistuivat retkelle, jonne olisi pitänyt saada aivan jokainen. Matkan anti oli hieno ja saimme toivottavasti monta uutta asetta tehdä Mäntsälän kunnasta uusmaalainen onnistujakunta. Tältä retkeltä odotettiin paljon ja tosiaan myös saatiin!
Salossa kuuntelimme silmät selällään kuinka poliittinen johto oli ottanut tosissaan Salon ja 10 lähikunnan yhdistymishankkeen. Viranhaltijat ja konsultit voivat vain suunnitella ja esittää asioita, Salossa päättäjät päättivät ryhtyä töihin tosissaan. Johtavat poliitikot jalkautuivat kaikkiin kuntiin aikaa ja vaivaa säästämättä. He kulkivat erilaisissa tilaisuuksissa kertomassa pienemmissä kunnissa, miksi yhdistyminen on tärkeää ja mitä siitä seuraa. Täytyy sanoa, että siinä valossa en yhtään ihmettele kuinka Mäntsälä sai Pukkilalta rukkaset. Jos seuraavaa kosioreissua suunnitellaan, mukaan täytyy saada kaikkien puolueiden edustus ja nöyrin mielin jalkautua Salon esimerkkiä seuraten. Vastarinta syntyy vääristä käsityksistä ja olettamuksista, joihin paras lääke on tiedon jakaminen.
Tietenkään yhdistymiset eivät ole koskaan yksinkertaisia ja helppoja, muttei niistä pidä suotta tehdä turhan vaikeitakaan. Onnea uudelle Salon kaupungille, joka aloittaa toimintansa vuoden 2009 alusta! Pistämme tarkasti mieliimme aluetoimintanne ja paikkajaon, joka vahvistaa reunuskuntien vaikutusmahdollisuuksia.
Raision malli
Raisiossa kuntien taloustilanne, Paras-hanke ja palvelujen kustannuslaskennan seuraukset ovat johtaneet uudenlaisen Raision mallin tekemiseen. Se on toisenlainen tapa katsoa palveluiden tuottaja-tilaaja -akselia. Raisiossa valtuusto toimii palveluiden tilaajana, lautakunnat toimivat tuottajina ja hallitus siinä välissä tarkastaa että tilaajan arvio ja tuottajan toiminta vastaavat toisiaan ja kuntalaisten tarpeita. Valtuustotasolla ei enää mietitä miten jokin palvelu tuotetaan, vaan sen asian ratkaisevat lautakunnat virkamiesten esitysten ja pohjustusten sekä tarjouspyyntöjen pohjalta.
Laadun tarkkailuunkin jää enemmän aikaa kun prosessit on mietitty ja jaettu järkevästi. Mittaristo, tavoitteet ja toiminta on pilkottu siten, että arviointi on yksinkertaista. Ainakin oletan sen olevan yksinkertaisempaa kuin monessa muussa kunnassa Mäntsälä mukaan lukien.
Kaarina ja Piikkiö yhdistyvät
Kaarinassa kävimme lauantai-aamuna vielä vähän unisin ajatuksin. Sikäläinen kuntaliitosprosessi kuulostaa hyvin tutulta, tosin siinä kävi paremmin kuin meillä. Jälleen kerran valtuuston ja eritoten johtavien paikallispoliitikkojen yhteistyö on ollut näkyvä osa onnistunutta kuntaliitosta. Tästä syntyi oivallus poikineen.
Mäntsälään on syytä saada parempaa yhteistyötä puoluepolitiikkaan. Kulunut vaalikausi on ollut mielestäni varsin kyräilevä ja ahdasmielinenkin. Puolin ja toisin on oltu kateellisia, puhuttu rumasti ja halveksittu viranhaltijoita. Tähän on tultava muutos! Siksi toivon, että järjestämme mahdollisimman pian yhteistä toimintaa – yhdessä. Kuten ehdokasrekrytointitilaisuus, jossa jokainen puolue joutuu esittelemään omia hyviä ja huonoja puoliaan.
Me voimme onnistua kuntana vain jos teemme yhteistyötä. Yhteistyössä jokaisen on punnittava sanojaan ja tapaansa esittää mielipiteitään. Kova kieli ja armottomuus edistävät kaunaa ja haluttomuutta tehdä töitä rakentavassa hengessä.
Kuvat osoitteista:
http://www.cs.helsinki.fi/u/vlempine/kolmas.html
http://www.helsinki.fi/museologia/kirjamatka/turku.html

Popularity: 6% [?]