Ministerit Kanerva ja Vanhanen ovat totisesti saaneet tuta median mahdin tämän vuoden episodeissaan. Ulkoministeri Kanerva joutui eroamaan (tai tuli erotetuksi) yksityiselämäänsä liittyvän käytöksen takia. Pääministeri Vanhanen puolestaan käräjöi hänen yksityiselämäänsä esitelleen kirjan vuoksi.
Mitä me tästä opimme? Poliitikon tulee käyttäytyä aina hieman esimerkillisemmin kuin muiden äänestäjien. Ja mitä tästä seuraa? Poliitikoiksi valikoituu entistä kunnallisempia kansalaisia. Vai käykö sittenkin niin, että nämä yksityiselämään liittyvät mieliteot peitellään entistä huolellisemmin?
Itse tervehdin riemulla tästä jupakasta seuraavaa miespoliitikkojen ryhtiliikettä. Haluaisinpa nähdä sen miekkosen, joka (edes eduskunnan hississä) uskaltaa keskittyä muuhun kuin asialliseen käytökseen. Rasvaisten vitsien aika on VIHDOINKIN ohi!
Minua eivät Kanervan tekstiviestit sinällään hiukkaakaan kiinnosta, mutta kuinka hänen vakituinen kumppaninsa sietää ja kestää tämän tilanteen? Millainen määrä rakkautta pitää ihmisessä olla, että hän kykenee kunnioittamaan puolisoaan tällaisen julkivonkaamisen jälkeen? Voimia hänelle ja kukkaset medialle kissan nostamisesta pöydälle! Uskonpa hyvinkin, että jatkossa tasa-arvo ymmärretään entistä paremmin.
Popularity: 7% [?]
Vihreät
Tuota edellistä kommenttiani pitää täydentää vielä sen verran, että kertomani sijoittuu 70-luvulle. Silloin normaalit ihmiset osasivat vielä käyttäytymistavat, joten tuollainen raju peilin miehen eteen heittäminen vielä hätkähdytti. En osaa sanoa, toimisiko temppu edelleen.
Toivon hartaasti, että vihdoin päästäisiin todelliseen tasa-arvoon, johon myös hyvät ja kunnioittavat käytöstavat puolin ja toisin sisältyisivät saumattomasti.
Kärsimme työpaikallani vuosien ajan esimiesprofessorin härskeistä vitseiksi tarkoitetuista heitoista. Laitoksellamme oli siihen aikaan vain kolme naista parinkymmenen miehen joukossa, ja yhteiset iltapäiväkahvit aulassamme olivat yhtä piinaa. Kenestäkään meistä ei ollut muutoinkin diktaattorin elkeitä osoittanutta miestä panemaan kuriin, ei edes miehistä (pojista) joiden tulevaisuus tutkijoina riippui tästä miehestä.
Vitsit olivat mieluiten kuukautisaiheisia, ja kaikki tuijottivat kenkiensä kärkiä.
Vihdoin, kun satuimme olemaan kolmestaan huoneessani, iljetys, naispuolinen tutkija ja minä, tämä kenraalin tytär lausahti: Kerrohan mikä on Tampaxin ja Evinruden yhteinen mainos! Mies tuijotti hoomoilasena, jolloin nuori rouva sanoi: Vedä narusta – nauti kesästä!
Siihen loppui vitsien kertominen. Hän ilmeisesti vihdoinkin tajusi menneensä liian pitkälle.
Mielenkiintoinen kysymys tuo, että muuttuuko tilanne paremmaksi vai peitellymmäksi. Jotenkin tuntuu, että järkevä ihminen ymmärtäisi pitää itsensä kurissa kun tietää mitä voi seurata. Onko niin, että ei oikeasti sitten kykene. Jos ei kykene, pitäisikö ohjata hoitoon?
Toivottasti tämä tosiaan johtaa sellaiseen kehitykseen, että rasvaisten vitsien aika olisi ohi. Lukemattomia kertoja kun on joutunut niitä kuuntelemaan ja jos asiasta huomauttaa, suhtaudutaan ikään kuin olisi huumorintajuton tosikko. Mitä te muut ihmiset (siellä ympäriinsä) teette kun kohtaatte näitä rasvaisia vitsejä ja niiden vääntäjiä? Mitä naiset teette? Mitä miehet?