Seurattuani kukkahattu vinossa lapsiporno-aiheista keskustelua, olen nähnyt kuinka pihalla me tämän netin kanssa olemmekaan. Haluan pistää lusikkani tähänkin soppaan ja vähän selventää, mistä on oikein kyse.
Valtaosa meistä tuntee sadun Liisa ihmemaassa. Ihmemaahan päästään sadussa peilin kautta. Internet on kuin peilin ihmeellinen maailma. Se heijastaa todellisuutta olematta täysin sitä.
Leikitäänpä, että netissä toimii mm. blogistan-niminen verkosto (kaupunki), jossa on paljon jäseniä (asukkaita). Nämä jäsenet tuntevat toisensa pääosin salanimillä ja keskustelevat toistensa kanssa uskoen mielikuvaan, joka on syntynyt käydyn keskustelun ja siinä pudonneiden tiedonmurusten avulla. Fyysisesti keskustelijat ovat neljän seinän sisällä. Syntyy illuusio turvallisuudesta.
Blogistaniassa on valtavasti mukavia ihmisiä, jotka avoimesti kertovat itsestään ja harrastuksistaan. Siellä jaetaan elämän iloja ja suruja, valokuvia ja runoja. Syntyy positiivisia verkostoja. Syntyy siellä myös muunlaisia verkostoja, aivan kuten normaalielämässä. Koska jokainen meistä tietää mikä on oikein ja mikä väärin, ne, joiden puuhat eivät kestä päivänvaloa, pysyttelevät varjossa. Heidän kättensä jälkiin ei kovin helposti törmää. Se ei tarkoita, etteikö blogistanian varjoissa kuitenkin tapahtuisi kaikkea sitä, mitä normielämässäkin.
Tavallisessa elämässä olemme tottuneet siihen, että jokaisessa maitokaupassa on lehtihylly ja sen ylärivillä koreilee vino rivi pornolehtiä. Aikuiset saavat tehdä keskenään mitä haluavat ja lasten oletetaan katselevan kaupassa vain lattialle.
Meistä ei kenestäkään ole ok, jos hyllyllä on lapsista otettuja pornokuvalehtiä. Sehän on rikollista ja tuomittavaa. Se ei kuitenkaan poista tosiasiaa, että on aikuisia, joiden mielestä lapsiporno on (mitä lie, kivaa?).
Normikaupassa näihin kuviin ei siis törmää, sillä niiden myyminen johtaisi syytteisiin ja kaupan lopettamiseen.
Netissä tilanne on toinen. Sen kautta on helppo levittää kuvia ja materiaalia. Kuten aiemmin sanoin, varjoissa on toimintaa, vaikkemme me sitä huomaisikaan. Muistetaan myös, että netissä on vain sellaista materiaalia, jonka ihminen sinne laittaa. Mitään ei tule ulkoavaruudesta, ei kissojen tai koirien toimesta. Vain me ihmiset tuotamme sinne sisältöä.
Nyt blogistanian maitokaupan ylähyllyltä on löytynyt lapsipornoon liittyviä kuvia. Se synnyttää monenlaista paniikkia. Syntyy ymmärrettävästi toive, että poliisisetä partioisi blogistanin kujilla ja kaduilla, jotta lapset voisivat edelleen vaeltaa siellä yksin ja silti vanhempien mielestä turvassa. Blogistaniassa ei kuitenkaan ole riittävästi poliiseja estämään huonoissa aikeissa olevia ihmisiä riistämästä toisiaan. Niinpä on keksitty sensuurilista, joka on blogistaniassa kaupan ylähyllylle viritetty verho, joiden yli on vedetty keltamusta poliisin nauha “Pääsy kielletty!”. Jos lapset eivät tämän jälkeen tajua nostaa katsettaan ylähyllylle, niin johan on kumma. Ja aina löytyy joku sellainenkin vikkeläjalkainen, joka vanhempien kielloista huolimatta kipittää katsomaan, mikä on kiellettyä.
Emmehän me anna normielämässäkään lasten vaellella yksin pitkin kaupunkien katuja sokeasti luottaen kaikkien vastaantulijoiden hyvyyteen. Pitää tuntea pelin henki, tietää missä on turvallista. Ja eritoten neuvoa lapsia!
Vanhemmille: Internet ei ole lasten päivähoitopaikka. Siellä ei ole poliisisetää tai naapurin tätiä heristämässä lapsille sormea, jos jotain ikävää on näköpiirissä. On vanhempien tehtävä neuvoa turvalliset sivut ja huolehtia, että niillä pysytään ja jutellaan vain tutuille. Jokaisen aikuisen pitäisi olla kiinnostunut lastensa harrastuksista. Sama pätee netissä.
Lapsille: Netissäkin pitää tuntea turvallisuussäännöt. Jos sanotaan, että vieraan ihmisen matkaan ei saa lähteä “oikeassa elämässä”, niin sama pätee myös nettituttavuuksiin. Ja jos haluat tavata sen nettikaverisi, “15-vuotiaan Jeren”, kerro hänestä ensin kavereille ja vanhemmillesi ja anna heidänkin tutustua Jereen. Sillä voi olla, että kyseessä onkin 50-vuotias Masa, joka on uskotellut jotain aivan muuta. Netin ihmemaailmassa se on totista totta!
Sensuurilistat eivät suojele lapsia. Edes me vanhemmat emme aina pysty siihen, mutta koetetaan edes. Totuuden myöntäminen on kaiken alku. Maailmassa on myös pahoja ihmisiä.
Popularity: 9% [?]
Vihreät
Jaan huolesi lasten turvallisesta ympäristöstä myös netissä. Olen antanut ajatuksen lentää kirjoitukseni jälkeenkin ja ehkä vähän muuttanut jyrkähköä kantaani. Tuo mitä kerroit lasten ja nuortenkin mielenkiinnosta seksiä kohtaan on ihan arkea ja normaalia. He etsivät kyllä tietonsa, mutta kuinka tosiaan suojella heiltä väärältä tiedolta?
Minä olen perheemme murkulle kertonut, kuinka netin kuvamaailma on vääristynyt, eikä anna oikeaa kuvaa seksistäkään. Olen koettanut opettaa mediakriittisyyttä ja antanut vinkkejä, mistä sitä nuorille suunnattua oikeaa seksitietoa voi etsiä. Aion tehdä samoin nuorempien lasten kanssa, kunhan he osoittavat oireita kiinnostuksesta aihetta kohtaan.
Tämän hetkinen keino sensuroida netistä lapselle vahingollista materiaalia on huono. Pitäisi pystyä määrittelemään sulun kohde paremmin, tarkemmin. On selvää, ettei tilanteen pidä antaa jatkua entisellään, joten pitää olla keinot, joilla estää sekä lapsen hyväksikäyttö että hyväksikäyttöön liittyvien kuvien selailu.
Aikuisten tavispornoa tuskin saadaan koskaan netistä pois. Siihen eivät tavisaikuiset taida suostua.
Kuvien maailma on kovin yksioikoinen. Koeta tässä sitten opettaa lapsille oman kehon kunnioittamista ja erilaisuudesta syntyvää moninaisuutta.
Asetanpa minäkin kukkahatun syvälle korvilleni ja heitän kommenttini tähän asiaan
Blogistaniassa on, kuten oikeassa elämässäkin, paljon varjopaikkoja, joihin hakeutumalla lapsi ja aikuinenkin pääsee tutustumaan sellaisiin asioihin, jotka eivät kestä päivänvaloa. Mutta toisin kuin oikeassa elämässä, blogistaniassa ne varjot voivat ojentaa kutsuvan kätensä auringossa tepastelevan puoleen ja vetää mukanaan varjoon, halusi sitä tai ei.
Etsin kerran töissä jotain tietoa netistä. Luulin muistavani tarvitsemani nettiosoitteen oikein, joten naputtelin sen levollisin mielin otsikkoriville. Jotain meni kuitenkin väärin, minkä seurauksena ruutuni pölähti täyteen sekunnin välein aukenevia ikkunoita, joissa oli hyvin yksityiskohtaisia kuvia naisten – noh, intiimeialueista. Yritin sulkea ikkunoita, mutta niitä avautui nopeammin kuin ehdin naksutella kiinni. Minä, aikuinen ihminen, jouduin paniikkiin. En keksinyt muuta kuin sulkea virran monitorista ja soittaa helppariin.
Toinen esimerkki elävästä elämästä: 7-vuotias poika oppi koulussa käyttämään Googlea. Mistä lie sai päähänsä kokeilla koulun jälkeen kotikoneella hakusanaa “sexi”. Tulos on arvattavissa. Sivustoilta löytyi yhä uusia hakusanoja, joilla löytyi lisää katseltavaa – myös videoklippejä. Vanhempien läsnäollessa lapsi käytti nettiä vain pelaamiseen, eikä koskaan hiiskunut sanallakaan löydöksistään. Yksin ollessaan hän palasi kerta toisensa jälkeen uuteen, hämmentävään maailmaan. Vasta sattumanvarainen vilkaisu sivuhistoriaan kertoi, missä jälkeläinen oli surffaillut.
Koneeseen laitettiin siltä istumalta lapsisuodatin, jota oli siihen asti pidetty tarpeettomana – eihän lapsi vielä osaa, ei häntä edes kiinnosta muu kuin pelaaminen ja lätkätulokset. Pikainen testi osoitti, että suodatin suodatti noin kaksi kolmannesta niistä linkeistä, joita lapsen sivuhistoriasta löytyi. Yksi kolmasosa avautui moitteettomasti; mm. sellaiset, joissa tutut sarjakuvahahmot oli piirretty harrastamaan pornoa. Millähän kaikilla hakusanoilla niille sivuille pääsee?
Plogistanian vaarat lapsille ja lapsen kehitykselle ovat ihan erilaisia kuin elävän elämän, eikä niiltä myöskään voi suojautua samoilla keinoilla. Netti on nopea, arvaamaton ja viettelevä – toki myös hyödyllinen ja viihdyttävä. Mutta miten kukaan aikuinen voi riittävän hyvin suojella lapsiaan joltain sellaiselta, jonka kaikkia ulottuvuuksia ei itsekään ymmärrä?
Luulin tuntevani pelin hengen. Meillä on neuvottu lapselle turvalliset sivut. On oikein tallennettu ne suosikkeihin. On kerrottu, mitä kaikkea voi tulla vastaan ja miten silloin menetellään. Mutta on liian optimistista uskoa, että lasta ei kiehdo netin kielletty maailma. Vaikka valvoisinkin silmä kovana netin käyttöä kotona, niin miten voin tietää, millä sivuilla kaverin luona surffaillaan? Kiellänkö kaveritkin varmuuden vuoksi?
Jos sanon lapselle, että vieraiden ihmisten kyytin ei saa mennä, koska he voivat tehdä pahaa, niin kyllä lapsi ymmärtää, että vaara on todellinen. Jos kotonani ei ole pornolehtiä, voin olla kohtuullisen varma siitä, että lapseni ei pääse sellaisia lukemaan. Mutta miten voin poistaa netin vaarat? Oikea ihminen voi satuttaa, raiskata, tappaa. Tietokoneen ruutu ei tee mitään niistä. Se vaurioittaa “vain” mieltä. Miten lapsi voisi ymmärtää, että mielen vaurio voi olla ihan yhtä paha tai jopa pahempi kuin fyysinen vamma?
En minä tiedä, onko nettisensuuri mikään ratkaisu ongelmiin. Mutta sen tiedän, että lapset ja lapsuus ovat suojelemisen arvoisia, eikä kaikkea vastuuta voi sälyttää koteihin ja vanhemmille. Kannatan lämpimästi sananvapautta, mutta vielä lämpimämmin lapsen oikeutta kasvaa rauhassa. Jos sen kasvun hintana on se, että en aina pääse haluamilleni nettisivuille, niin lupaan kestää sen kuin nainen.