Ensin ajatelin polkata teille yhdistysmaailmasta ja sen lainalaisuuksista. Kuten sisäisestä viestinnästä, telepatiaan nojaamisesta ja siitä, että päätä särkee ja muutenkin harmittaa. Tosiasiassa siinä ei ole mitään uutta, eikä se kiinnosta ketään. Yhdistystoiminta on juuri sen näköistä kuin siinä olevat ihmiset ja jos ihmiset eivät toimi, ei toimi yhdistyskään. Sorry vaan.
Niinpä päätin polkata huomisista synttäreistä. Sankari ja sen sisko “siivoavat” huonettaan juhlia varten. Keittiön pöydälle on kantautunut yhtä sun toista “tää ei mahdu meidän huoneeseen” -kategorian tillpehööriä. Nauru, joka seuraa tyynyjen viskelystä ja toisen kainaloiden kutittamisesta kielii, että huone “siivoutuu” ehkä huomenna. Keittiön pöytä on Tietysti aikuisten aluetta, joten kaikki sinne joutuneet purkit ja purnukat odottavat, että me keksimme niille oikean paikan.
Meidän perheessämme vietetään viisiä synttäreitä keväisin. No, tämä kaikki tarkoittaa sitä, että a) ylimääräiset rahat kuluvat lahjoihin ja b) herkkuja on enemmän kuin rantakunto sallisi. Olemme jo vuosia laittaneet rahavaroja yhteen milloin isovanhempien ja milloin kummien kanssa ja hankkineet jokaiselle lapselle jonkin yhden isomman mieluisen lahjan ja pari pienempää tarpeellista juttua.
Synttärikakkuja ei enää valmisteta kerran tai kaksi kuussa, vaan jokaiselle koetetaan keksiä jotain erilaista synttäriherkkua. Yksi pitää jäätelöstä, toinen letuista ja kolmas rakastaa kermakakkuaan. Näiden tietojen kanssa edetään kohti sankarin näköisiä synttäreitä.
Kuusivuotiaan kekkerit järjestetään huomenna, ja koska kyseessä on lähes Peter von Baghin veroinen leffatieteilijä, niin luvassa on elokuva ja sen jälkeen tietovisa. Pop corn kuuluu tietysti asiaan ja pimennetty “elokuvasali” pääsylippuineen. Pitääkin virittää punainen matto kunniavieraille…
Elokuvan jälkeen tarjoillaan hedelmiä ja juustoa coctailtikuissa, limpparia ja jäätelöannoksia. Paparzzi kuuluu itseoikeutetusti kuvaan, joten eiköhän tästä saada hauska synttärimuisto aikaiseksi.
Popularity: 6% [?]
Vihreät
Kiitos, juhlat menivät ihan mukavasti. Punainen matto oli mennyt piiloon (meillä remontti seuraa toistaan, joten matotkin ovat jossain piilon vieressä), mutta muutoin tunnelma oli mukava ja juhlat onnistuneet.
Juhasyömisperinne juontaa juurensa aikoihin, jolloin arki oli hyvin erilaista kuin tänään. Harvinaiset herkut, kuten kakku ja karkit, erottivat juhlan arjesta. Nykyään elämme niin yltäkylläisiä aikoja, että makea ei merkitse enää samaa juhlan tuntua. Makean syönnistä seuraa enemmän ongelmia kuin iloa, joten koetin pitää sen minimissään.
Tarjoan lapsille mieluummin näitä yhdessäolon ja itse tehdyn kokemuksia. Kuusivuotias tarjosi päiväkodissa kavereille runokortit, eikä karkkia tai keksejä. Näin vältimme sekä allergiaongelmat että paino-ongelmat ja jokainen sai runon, joka nauratta jollakin tavalla ehkä pidempäänkin.
Runot kerättiin erilaisista kirjoista; Uppo-Nallesta, Kuono kohti tähteä – kirjasta ja Unikeinu-runokirjasta. Suomessa(kin) on niin mahtavia lastenkirjoja, että pienellä vaivalla löytyy vaikka kuinka koskettavia runoja joka lähtöön.
Eiliset vieraat saivat kotiin viemiseksi myös samassa hengessä tehdyt Kiitos-kortit, johon sankari oli omalla käsialallaan kirjoittanut sen olennaisimman. Enemmän muistoja, vähemmän roinaa.
Hyvää huomista syntymäpäivää ja onnittelut sankarille.
Kuulostaa mukavalta juhlalta, jossa ohjelmakin on lahja sankarille. Niin miksi pitäisi pöydän notkua tarjottavista. Voihan tarjottava olla ns henkistä laatua. Ja “oheistuotteena” se suuhunmenevä napostelu.