Mäntsälän kunnanvaltuustossa käsitellään jälleen kerran Mäntsälän kouluasiaa. Tarkemmin sanottuna neljän koulun yhdistämistä kahdeksi kouluksi. Yläkuvan Hautjärven koulu yhdistetään Kaukalammen kouluun ja alakuvan Levannon koulu Saaren kouluun. Kauniita koulurakennuksia kumpikin (kuvat poimittu koulujen kotisivuilta).
Koko valtuustokaudella mikään asia ei ole puhuttanut meitä ja kuntalaisia yhtä paljon. Eikä mikään asia ehkä ole ollut yhtä vaikea päätettäväksi. Aina on tullut esiin uusia seikkoja punnittavaksi, milloin luottamushenkilöiden kautta, milloin uutta ovat tuoneet viranhaltijat ja toisinaan myös huolestuneet vanhemmat.
On vaikea sanoa mitään sellaista, mitä ei olisi jo aiheesta sanottu. Koetan kuitenkin selventää, miksi minä tulen äänestämään (tottahan tästä äänestys tulee) koulujen yhdistämisen puolesta.
Minusta tässä asiassa eivät vastakkain ole yksin kuntamme koululaiset – kuka saa olla luokassa väljästi ja nauttia hajautetusta opetuksesta ja kuka ei. Kyse on kaikista kuntalaisista. Kyse on yhteisestä potista, yhteisistä varoista, joita tarvitaan muuhunkin kuin seinien ylläpitämiseen. Niin kauniita rakennuksia kuin yllä olevat koulut ovat, niiden korjaaminen vastaamaan tämän päivän koulun vaatimuksia on kallista.
Kyläkoulujen kohtalo on valtakunnallisesti huono. Niiden varaan ei pidä toiveitaan laskea. Eivätkä ne aina todellisuudessa niin idyllejä olekaan. Vesiongelmat, home, erilaiset ilmastointia koskevat ongelmat taitavat olla näiden yli satavuotiaiden ongelmia yleisesti. Nämä talovanhukset ansaitsevat eläkepäivänsä vaikka kyläkuntien hellässä hoidossa.
Kaiken takana on kaavoitus
Mäntsälässä rakentaminen keskittyy taajama-alueen ulkopuolelle, vaikka strategiassa painotetaan rakentumista keskustan alueelle. Tänne muutetaan runsaan elintilan toivossa. Maalaisidylli ja -romantiikka elävät vahvasti suomalaisten ajattelussa. Onko jokainen metsätie annettava rakennettavaksi, vai saisimmeko tiivistettyä asutusta keskustan ja kylien alueella? Tällöin vapaata maata jäisi myös muiden nautittavaksi. Olisi ilmaa haistella ja metsikköjä kuunnella linnunlaulua kaikilla kuntalaisilla pienen matkan päässä kotoa.
Kun olen omaa kotipaikkaani etsinyt, se on löytynyt kävelyetäisyydellä koulusta ja joukkoliikenteestä. En osaa ajatella muuta tapaa. Se rasittaa minua, kukkaroani ja ympäristöäni kaikista vähiten. Lapset oppivat kulkemaan omin jaloin, kun joka harrastukseen ei tarvitse viedä autolla ja kaveritkin ovat lähellä.
Kunnan talous
Talouden tasapainottamisohjelma on tehty vuosi sitten huolella ja harkiten. Teimme monia ikäviä päätöksiä ja mahdottomalta tuntuvia valintoja viime kevään aikana. Ken niissä kokouksissa mukana istui ja siellä ääntään käytti, ei mielestäni voi tässä ja nyt takkiaan kääntää. Mitään niin radikaalia muutosta ei tietoomme ole tullut, että koulut voitaisiin irrottaa talousohjelmasta. Mäntsälän kunnalla ei ole varaa pitää kaikkia koulukiinteistöjään riittävän hyvässä kunnossa. Meidän on aivan välttämätöntä karsia huonokuntoisimmat rakennukset pois koulujen käytöstä. Se on oppilaiden ja opettajien etu.
Vuoden aikana on myös vedottu erilaisiin tutkimuksiin pienten koulujen eduista. Kun oppilaat tulevat yläkouluun, heistä ei ulkopuolinen näe, kuka on saanut oppinsa isossa alakoulussa ja kuka pienessä. Nykyinen koulujärjestelmä pitää huolen siitä, että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus saavuttaa sama oppimäärä huolimatta koulun koosta. Koulun koolla ei siis ole väliä. Ryhmän koolla puolestaan on erityisesti merkitystä vaikeiden aineiden kuten äidinkielen ja matematiikan oppimiselle. Jos näissä aineissa ei voida isojen koulujen isoja luokkia hajauttaa pienempiin ryhmiin, kärsivät tilanteesta kaikki.
Opettajat tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen työssään, mikäpä sen parempi kuin toimiva työyhteisö. Käsi sydämelle opet, kuinka moni vilpittömästi nauttii saadessaan hoitaa koko koulun ongelmat yksin tai kaksin? Oppilaat tarvitsevat monenlaisia tukitoimia. Se, mistä ennen selvittiin kurilla, vaatii nykyään monenlaisia osaajia; kuraattoreita, terkkareita, lääkäreitä ja erityisopettajia.
Isomman koulun etu on se, että siellä näitä oppilasta tukevia henkilöitä on paremmin saatavilla.
Aikuiset ja vanhemmat! Meillä ei ole tässä vaiheessa varaa tämän parempaan ratkaisuun. On lapsenne koulu ensi syksynä mikä tahansa, kertokaa hänelle, että se on Mäntsälän paras. Todennäköisesti osutte siinä aivan oikeaan!
Popularity: 4% [?]



Vihreät