Mäntsälän kunnassa eletään onnellisia aikoja. Uusia kuntalaisia tulee tasaista vauhtia ja asukasmäärä kasvaa ennakoidusti. Mäntsälä houkuttaa etenkin lapsiperheitä. Enkä sinänsä ihmettele lainkaan. Meillä on matalaa, lähes tiivistä rakentamista keskustassa ja kyliäkin jokaiseen makuun.

Ongelmaksi on kuitenkin muodostumassa päivähoito, johon ei haluta sitoa rahaa ja työvoimaa, kuten pitäisi. Jokainen lapsi hoidetaan jossain. Joko kotona, päiväkodissa, perhepäivähoitajalla tai ryhmäperhepäiväkodissa. On selvää, että jokaisen lapsen hoito maksaa kunnalle jotain.

Kotihoidontuki antaa perheille jonkinlaisen mahdollisuuden selvitä taloudellisesti silloin, kun lapsi tai lapset hoidetaan kotona. Kelan maksama tuki maksetaan kunnan varoista. Päivähoitokustannukset puolestaan ovat ymmärrettävästi suuremmat kuin perheiden maksamat päivähoitomaksut. Sillä tavoin yhteiskunta auttaa lapsiperheiden vanhempia käymään töissä.

Sitä minä en ymmärrä, miksi päivähoitotarve tulee aina ikäänkuin yllättäen. Miksi me emme ole päässeet tilanteeseen, jossa sekä kotihoitoa tuetaan riittävästi että rakennetaan riittävän isoja päiväkoteja? Kun me haluamme aikuisia hyviä veronmaksajia, niin saamme lähes aina kaupan päällisinä lapsia, joiden hyvinvointia mittaamalla kunta voi katsoa itseään peilistä.

On totta, että itsekin valtuutettuna olen ollut enemmän huolissani mahdollisuudesta hoitaa lapsia kotona kuin päivähoidon tilaongelmista. Otaksuin kai, että ne, jotka haluavat lapset päiväkoteihin huolehtivat myös siitä, että päiväkotipaikkoja on riittävästi. Näin ei ole käynyt. Nyt olemme tilanteessa, jossa lasten hoitopaikat ovat kiven alla ja uutta päiväkotia ei ole edes aloitettu rakentamaan.  Lähivuosina tulemme tarvitsemaan vähintään kaksi uutta päiväkotia keskustan alueelle. Tämä on seurausta siitä, että kotihoitolasten määrä vähenee ja perhepäivähoitajia jää enenmmän eläkkeelle kuin saamme uusia tilalle.

Minusta meillä on vain yksi järkevä etenemismalli. Maksamme vaikka pientäkin Mäntsälä-lisää ja parannamme perhepäivähoitajien työehtoja. Sillä tavoin perheet voivat pidentää lasten kotihoitoaikaa (ja isät, tervetuloa osallistumaan näihin talkoisiin!) ja lapset voivat aloittaa päivähoitouransa perhepäivähoitajan hellässä hoidossa pienessä ryhmässä. Ja kunta voi siirtää sen toisen päiväkodin rakentamista vielä vähän eteenpäin.

Olen kyllästymiseen asti puhunut pienistä ryhmistä ja kotihoidosta – lapsen edusta. On selvää, että isossa ryhmässä stressitekijät ovat aivan omaa luokkaansa. Koulumaailmassa tämä tiedetään jo, mutta miksei tähän samaan asiaan puututa pienten lasten kohdalla? On saatava laki, joka määrittelee kuinka monta tietyn ikäistä lasta voi enimmillään olla päivähoitoryhmässä. Ja minusta lakiin pitäisi myös kirjata lapsen työpäivän pituus, jota ei saa ylittää.

Miten niin kallisarvoinen asia kuin lapsi voikin jäädä aikuisten jalkoihin?  Asuntolainat, koulumatkat ja pitkät hoitopäivät on ratkaistavissa, jos on todellista halua tehdä lapsen hyvinvoinnin kannalta merkittäviä valintoja. Mikä sitten on lapsen paras? Sitä voi kysyä lapselta, se näkyy hoidossa ja se näkyy koulussa. Joskus lapsen paras suorastaan huutaa poissaoloaan.

Popularity: 3% [?]