Sain eilen yllättävän joululahjan. Yllätys on tietysti se, että se annettiin jo nyt. Pääsin kuuntelemaan Soile Isokosken lied-konserttia Hämeenlinnan Verkatehtaalle. Ihana talo ja hieno konsertti!
Sali oli täynnä väkeä, enemmän sitä harmaatukkaista lajia (jota itsekin jo edustan). Isokosken kaunis sopraano soi luotettavasti, eikä tarvinnut jännittää pääseekö hän äänellään korkeuksiin kivuttomasti – vahvaa esittämistä, luotettavaa osaamista. Lämpesikö Isokoski konsertissaan? Taiteilija kuoriutui esiin vasta viimeisessa encoressa. Oppinut laulaja väistyi syrjään ja sali repesi, kun illan viimeinen laulu oli Merikannon: Ma elän! “Ma laulan, ma laulan, ma laulan. Sillä luoja mun laulamaan loi!” Vedet pyörivät silmissä – peppu ei pysynyt penkissä. Siinä tuli viesti taiteilijan sydämestä suoraan sydämeen. Taiteen tehtävä on muistuttaa meille muillekin, että viime kädessä on kuunneltava sydäntään, on tehtävä kuten sydän sanoo ja jos se käskee laulamaan, kuten Isokosken kohdalla, niin laulu ei voi olla väärin.
Sillä siunaamalla hetkellä muistin kuinka ihana on se flow-tunne, joka syntyy intohimoisesta tekemisestä. On se sitten neulomista, maalaamista, laulamista, juoksemista, suunnittelemisesta tai lukemisesta. Kun se iskee ja vie mennessään, elämän nurjat puolet eivät kosketa, ei sairaudet tunnu, ei murheet muistu mieleen. Tällaista tunteen ilotulitusta kestäisi kokea enemmänkin.
Kiitos Minna! Ja kiitos Soile Isokoski! Olin jo unohtanut perusasian – on oltava hiljaa kunnes sydän puhuu. Kyllä minäkin tieni vielä löydän, vaikka se juuri nyt vähän varjossa onkin. Kun oma tieni taas aukenee, lupaan liitää sitä pitkin sivuilleni vilkuilematta. Enemmän sitä suree kiikkustuolissa asioita, jotka jäivät tekemättä kuin niitä, jotka tuli tehneeksi.
Ma elän! – Mikä ihana tunne.
Popularity: 4% [?]
Vihreät
Autuas on se, joka pystyy haltioitumaan! Silloin elämä on elämisen arvoista, silloin noustaan siitä suosta, jota arkipäivänä tarvotaan raskain askelin maailman murheiden painon alla, kun asfalttiin jää ura päivittäisten reittien ja rutiinien jäljiltä.
Haltioitua voi myös kirjailijan tai runoilijan sanoista. Kaikkea haltioitumista edeltää sopiva, vastaanottava tunnetila. Viimeksi haltioiduin Mika Waltarin tekstistä. Häntä taas ei Elmer Diktonius lainkaan arvostanut. Me haltioidumme eri asioista. Taiteella on puhdistava voima. Antakaamme sen tehdä tehtävänsä sielussamme ja sydämessämme.
Nouskaamme henkisten pulpettiemme päälle ja nauttikaamme kulttuurista sen eri muodoissa niin kauan kuin se Mäntsälässä on mahdollista!