Archive for June 12th, 2007

Elsan matkat painoon

June 12th, 2007

Kansikuva

Tänään 12.6.2007 sain poltettua dvd:lle Elsan matkat -nimisen kirjan sisällön. Vielä se ei ole täysin valmis, mutta seuraava kohde siirtää kuvat ja tekstit sivuilleen, lähettää painoon ja toivottavasti loppukesään mennessä meillä on käsissämme kirja. Voisivatko asiat olla enää paremmin? Omalta osaltani pitää sanoa, että opin tässä projektissa taas todella paljon ja jos oikein arvaan, niin vielä saattaa olla yhtä sun toista edessäkin.

Skannauksesta kuvankäsittelyyn ja erityisesti perspiraatioon liittyvät asiat vahvistuivat. Olen iloinen ja haikea, oli mukava tutustua Elsa Nousiaiseen vaikkakin näin jälkikäteen. Pidän kovasti hänen taiteestaan ja erityisesti tavasta, jolla hän käsittelee naisia kuvissaan. Arvostus ja kunnioitus ovat läsnä kaikkialla hänen matkoillaan.

Mikään tavanomainen matkailija valkoisen miehen taakkoineen Elsa ei ollut. Hänen katseensa ei mystifioinut maisemia eikä ihmisiä, vaan löysi iloa arjesta ja sen voittamisen kuvaamisesta. En sitä yhtään ihmettele naisesta, joka valitsi työn ennen avioliittoa aikana jolloin rouvien ei sopinut työskennellä konttoreissa.

Hyvää matkaa Elsa! Kiitos Leenalle ja Jukalle tästä mahdollisuudesta! Toivottavasti kirja miellyttää ja ajaa asiansa – kuvat puhukoon puolestaan.

Related Posts with Thumbnails

Popularity: 2% [?]

4a55dbdc6c