Ajattelin kirjoittaa vähän yökauhulapsen vanhempana olemisesta.
Keskarimme, eli eskariaan lopetteleva tytär, aloitti yölliset huutonsa jo joskus aivan pienenä. Huutokohtaus alkoi aina pari tuntia nukahtamisen jälkeen, kesti sitä kauemmin, mitä levottomampia me vanhemmat olimme ja oli saada meidät aivan suunniltaan. Kyselin silloin neuvolasta mistä tämä huutaminen johtuu, mutta en saanut selkeää vastausta, en edes tätä käsitettä yökauhu.
Totesin joskus valvottuani käsittämättömän kauan, että lapsemme muistuttaa elokuvien demonia. Silmät sameina, mitään näkemättöminä tuo pieni ihminen itkee ja karjuu kauhusta ja raivosta. Koskea et voi, sillä missään nimessä hän ei anna ottaa syliin, lapsi ei ole hereillä eikä nuku.
Kun hän oli noin nelivuotias, eräs lähipiirin äiti sanoi lukeneensa yökauhusta ja kysyin välittömästi neuvolasta, voiko meidän lapsellamme olla yökauhu. Hän vastasi välittömästi kielteisesti. Hänen mukaansa yökauhulapsen perheessä pitäisi olla jotain onglemia. Niitä meillä on siinä missä muillakin, mutta erityisesti nämä yökauhukohtaukset aiheuttivat ongelmia. Sen suurempia ongelmia ei ollut.
Elin viisi vuotta aivan unessa, koettaen toimia rationaalisesti ja peläten öitä. Olen todella vihainen tänään siitä, ettei tuo terkkari koskaan ottanut minua todesta, ettei sanonut, että on olemassa jotain sellaista kuin yökauhu. Ja ettei siihen kuole, vaan että siihen voi saada apua.
Tänään tuo seitsemän vuotta täyttänyt tytär nukkuu yönsä pääsääntöisesti hyvin. Mutta mikä tärkeintä, me osaamme suhtautua hänen ajoittaisiin yökauhuihinsa rauhallisesti ja luottaen siihen, että ne jäävät pikkuhiljaa historiaan. Kyseessä on erittäin tarkka ja aktiivinen lapsi, joka rekisteröi ympäristöään erittäin tarkasti. Hänellä on monenlaista lahjakkuutta ja epäilemättä kaikki ne ärsykkeet, jotka hänen aivoihinsa ovat vaikuttaneet päivällä, aktivoituvat yöllä.
Toivoisin, että yökauhusta puhuttaisiin enemmän ja että meille vanhemmille ei väitettäisi, että uhmaikäistä lasta ei pidä kategorisesti ottaa viereen nukkumaan tai että uhmaikä olisi mitään uhmaa. Kun se ei ole uhmaa vanhempia kohtaan, vaan tervettä oman tahdon kehittymistä.
Lapsi on lapsi hiuksenpäästä varpaan kärkiin. Hän elää omaa elämäänsä meidän rinnallamme ja turvassamme. Hänen perimmäinen tehtävänsä ei ole toimia vastoin vanhempien etua tai rajoja, vaan kokeilla omia taitojaan ja oppia koko ajan uutta.
Popularity: 36% [?]
Vihreät
kiitos viestistäsi, toivotaan että iän tullessa kohtaukset vähenisi tai jopa loppuisivat kokonaan, olen yrittänyt rauhoittaa kaikenmaailman menoja yms hänen kanssaan ja olla vaan kotosalla tarhan jälkeen. täytyy vaan yrittää muistaa että hän itse ei tarkoita niitä kohtauksia. ja mitä lääkkeisiin tulee, niin itsen en myöskään kannata lääkitsemistä, niissäkin aina puolensa ja puolensa
rauhallista alkavaa kevättä sinne 
Hei Jenni,
siitä olen varma, että lapsesi on ihana ja rakastettava omana (välillä vaikeanakin) omana itsenään. Hän todennäköisesti kykenee omaksumaan asioita enemmän kuin aivot oikein vielä pystyvät prosessoimaan – siitä seuraa jännitystila, jonka seurauksena jonkinlainen levottomuus yöllä. Meilläkin on edelleen aikoja, jolloin nyt ekaluokkalainen vaeltaa huoneeseemme nukkumaan. Hän ei muista mitään aamulla, vaan ihmettelee kuka ja miksi on hänet väliimme kantanut.
Hän myös lukee, laskee, oppii laulujen sanat ulkoa, kuten myös koulun kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt, ja luokkakavereiden syntymäpäivät, puhelinnumerot yms.
Minäkään en yökauhusta juuri mitään tiedä, sen kumminkin ymmärrän, että kyseessä on jollakin tavalla erikoisen herkästä lapsesta. Ja naapureille tämän voi ihan hyvin koettaa selittää.
Neuvolasta voi pyytää neuvoja, ja vaikka lähetteen eteenpäin, jos eivät osaa itse auttaa. En tiedä, voiko tähän auttaa lääkkeillä – en edes sitä, olisiko se hyvä asia.
Mitä rauhallisempi sinä itse olet kauhukohtauksen kohdalla, sitä nopeammin se menee ohi.
Hyvää ja leppoisaa joulua!
minulla on 5 vuotias tytär ja hänellä ollut noita yökauhuja myös jo toista vuotta . välillä ei ollenkaan, ja välillä melkein joka yö. ja siihen ei kyllä tunnu miään auttavan, meillä odotetaan että lapsi herää kunnolla, ja se täytyy tapahtua itsellään, koska syliin otto tms todella mahdotonta, sitten puhutaan asiasta, usein lapsi ei muista mitä unessa oli, mutta muistaa nähneensä pahaa unta. Joskus tuntuu todella turhauttavalta kun mistään ei saa tarpeeksi tietoa asiasta, ja usein ajattelee että mitäköhän naapuritkin mahtaa ajatella kun lapsi sillä lailla huutaa, mutta ne jotka asiaan ocat perehtyneet niin ymmärtää. Muuten lapseni on ollut omasta mielestäni nopea esim oppimaan asioita, kaikki laulut esitykset yms jää päähän, ja hän onkin aina tarhan näytelmissä toivotuin esiintyjä. joten tosiaan jos se ketään helpottaa niin luulen että tuo äskeinen lause pitää paikkansa että lapsista tulisi älykkäitä jne.
Minulla on sellainen käsitys, että neuvolantäti oli edellisestä asuinpaikasta, ei Mäntsälästä. Voin toki olla väärässäkin…
Ihminen kuulemma sairastuu ilman unia. Olen nähnyt joitakin tosi kauheita painajaisia, jotka pysyvät ikuisesti mielessä, mutta onpa ollut huvittaviakin. Tunnelmaa keventääkseni niistä viimeisin: olin työpaikallani omassa huoneessani. Presidentti Bush oli tulossa käymään, ja koska en oikein diggaa häntä, niin panin oveni lukkoon sisäpuolelta. Kuulin hänen tulonsa aiheuttaman hässäkän laitoksellamme. Sitten Bush loihe lausumaan: Lauletaanpa jotain yhdessä! Hän aloitti: Old MacDonald had a farm…
Heräsin siihen, että nauroin ääneen.
Toivotan kaikkea hyvää kaikille yökauhuisille perheille. Jos se lohduttaa, niin olen lukenut yökauhun koskevan hyvin älykkäitä lapsia, joiden fyysinen ja psyykkinen kehitys kulkevat eri tahtia.
No hui mikä terveydenhoitaja. Jos asuisit hiukan toisaalla niin väittäisin, että teidän lapsilla ja meidän lapsilla on ollut sama neuvolantäti.
Lapsen määritelmästä olen kyllä ihan samaa mieltä.
Mikä yökauhuun sitten auttoi? Itse kuulin termin nyt ensimmäistä kertaa ja kiinnostuin heti. Oli pakko googlata.
Löysin unista mm. tällaisen pätkän: “Kaikki eivät suinkaan näe painajaisia tai yökauhuja. Vain kaksi kolmesta aikuisesta on joskus nähnyt painajaisen ja vain 3% alle 14-vuotiaista on nähnyt yökauhun vähintään kerran. Jotkin unilääkkeet, jotka poistavat REM-unta pahentavat tilannetta jos haluaa välttää painajaisten näkemistä. Useat ihmiset hakevat psykiatrista apua painajaistensa vuoksi. Jatkuvan painajaisen voi saada poistettua vaikkapa huutamalla unen pahan tekijälle tai säykäyttämällä hänet/sen jotenkin.”
Tuo “on joskus nähnyt painajaisen” kohta pöyristytti mut. Itse en suurimman osaa elämääni ole nähnyt _mitään_ muita unia kuin painajaisia. Tunnen hengenheimolaisuutta keskariasi kohtaan (mulle keskari on muuten yhtä kuin keskiaasianpaimenkoira), sillä unimaailmani on ollut aina todella todella vahva.
Lapsena ja nuorena välillä jo pelkäsin nukkumaanmenoa.
Mulla tosiaan oli myös kaikkea liikkumattomuuskohtauksia, paljon unissakävelyä (etenkin vieraissa paikoissa) ja kaikenlaista…Voin siis samaistua hyvin.
Luultavasti tyttäresi tulee aina näkemään unia. Toisaalta, unet ovat myös todella kiinnostava maailma, jota kukaan ei oikeasti tunne, vaikka unia on tutkittukin.