Se on taas ovella, äitienpäivä. Yhtenä päivänä vuodessa äidit kukitetaan, kahvitetaan, kakutetaan ja lahjotaan siksi, että ovat saaneet pienokaisia. Rahavirrat, odotukset ja siivousmania ovat huipussaan. Tiedättekö, minä en pidä äitienpäivästä yhtään.
Lienen kapinallinen, mutta äitienpäivän osalta olen aina saanut taistella. Ei, en aio siivota siksi, että on äitienpäivä. Jos joku muu kerrankin haluaa oma-aloitteisesti siivota yhteisessä kodissamme ja siten vähentämällä työtaakkaani (missä sopimuksessa siivous jäi äitien tehtäväksi?) ilahduttaa minua, olkoon hyvä vaan. Toivoisin, että samaa oma-aloitteisuutta löytyy vuoden muinakin päivinä. Ja jos joku haluaa ilahduttaa minua kukkasin, kakuin, lahjoin tai lauluin, voi sen tehdä oma-aloitteisesti minä muuna tahansa päivänä vuodessa. Se, että herra markkinatalous (sen on oltava herra, ei se voi rouvakaan olla) komentaa viettämään juuri toukokuun toisen sunnuntain ajatellen hempeitä äitiydestä, on siivotonta!
Saako äitienpäivää siirtää viikolla tai kahdella meille sopivampaan ajankohtaan? Entä isoäidit? Tunnen myötätuntoa heitä kohtaan, sillä olen joka vuosi yhtä pulassa tämän äitienpäiväinhoni kanssa. Haluaisin tietysti osata sanoa vaikka vuoden kaikkina muina päivinä, että perheemme olisi pulassa ilman näitä ainavalmiita naisia, jotka jopa ilomielin hoitavat tyttösiä ja poikasta, jos meillä on samanaikaisia menoja. Mutta onko juuri äitienpäivänä aivan pakko pudottaa puutarhahanskat käsistään tai olla lähtemättä mökille, merelle, minne vaan, huolimatta loistavasta kelistä, jotta voi sukkuloida isoäitirintama läpi? Siis saako siitä loukkaantua, jos emme ilmesty ovelle hohtavanpuhtaina ja iloisina? Saa – sen on herra markkinatalous luvannut kaikille äideille. Syyllisyyden tunteen pelossako pitää sinun äitienpäiväsi viettämän? Kiitos, mutta ei kiitos.
Missä voi sanoutua irti äitienpäivähössötyksistä? Minä tiedän olevani äärimmäisen rakastettu ja arvostettu äiti ihan ilman tätä “muista äitiä edes kerran vuodessa” rippiä. Jos sattumalta et pidä äitiisi yhteyttä muulloin, luuletko hänen ilahtuvan kerran vuodessa tulevasta syyllisyyden kanssa lähetetystä kortista? No ei varmasti ilahdu. Laita kortti tai kaksi ihan ilman syytä joskus toiste ja tilanne on aivan toinen.
Siis jos keksin syyn viettää iloista puutarhapäivää ihan milloin muulloin vain, niin antakaa anteeksi, etten tee niin äitienpäivänä. Minä olen allerginen äitienpäivälle. Saattaa olla, että liftaamme Kotojärvelle vaeltamaan Mäntsälän luonnonsuojelijoiden laavulle ja metsäpolulle. Laitamme saappaat jalkaan, otamme evästä mukaan ja nautimme linnunlaulusta. Koiran otan mukaan ja nautimme yhdessäolosta lasten kanssa metsän keväisessä tuoksussa. Sen parempaa ei olekaan.
Popularity: 7% [?]
Vihreät
Jokaisella pitäisi olla vahvuus luoda omat perinteensä, ihan oikein genoveeva. Ja Minna kirjoittaa hyvin omasta hiukan erikoisesta äitienpäivästään. Niinhän se on, ei ole mitään automaattista pakkoa tehdä kuten “kaikki muutkin”, mutta paineet voivat olla aika suuret.
Toisaalta tänään kun perheet ovat hyvin monenlaisia, perinteinen äitienpäivä (mikä se sitten lieneekään) voi olla mitä vaan. Valitettavasti isovanhemmille se mitä vaan voi olla pettymys.
Meillä isoäitejä muistettiin lauantaina. Tai siis kakkukahveihin pyrittiin, mutta soppaan päädyttiin. Ei siis oikein onnistuttu siinä asiassa tänäkään vuonna. Poikanen 14v leipoi aivan mahtavan hyvän täytekakun ja minäkin sain kääretortun verran intoiltua.
Meillä vietettiin äitienpäivää ehkä hiukan erikoisella kokoonpanolla: mieheni isojen lasten äiti eli ns. exä hoksasi, että kaunis sunnuntai olisi mukava viettää mökillä saunomisen, yhdessäolon ja yhteisen aterioinnin merkeissä – ja sinne me sitten suuntasimme! Kokoonpano oli siis 2 kpl äitejä, heidän 2 yhteistä lastaan (21v ja 19v), meidän 2 yhteistä lasta (7v ja 1kk), exän yksi eri liitosta syntynyt (13v), yhden ison tyttöystävä ja 2 koiraa – sekä tietysti yhdistävänä tekijänä 1 isä, joka kiltisti lähti mukaan tähän entisten ja nykyisten naistensa suunnittelemaan tapaamiseen. Sen kummempaa äitienpäivähössötystä ei näkynyt (isot pojat tyrkkäsivät äidilleen kortin tyyliin “täs ois tällanen”, minä olin oman kirjapakettini saanut jo aamulla kotona). Me Äidit saimme tilaisuuden saunoa rauhassa keskenämme, mikä oli minulle pienempien äitinä ihanan rentouttava hetki. Hyvä mieli jäi mm. siitä, että äitipuolikin pääsi viettämään äitienpäivää näiden isojen kanssa, sekä tietysti aurinkoisella järvenrannalla vietetystä päivästä!
Kukin luo omat perinteensä
Kiitos Olli teille aivan ihanasta mahdollisuudesta viettää äitienpäivähörhöilyn sijaan luonnonrauhallista perhepäivää! Oli mukava nähdä miten valtavasti ihmisiä oli tullut paikalle, tällaiselle mahdollisuudelle on selkeästi tarvetta.
Me olisimme tulleet pyörillä, mutta nuorimmaisen seikkailu heiluvien apupyörien kanssa on kaukana levollisesta hetkestä, joten olin valmis vaikka maksamaan siitä, että pääsemme perille turvallisesti ja sulassa sovussa.
Esikoinen jäi kotiin hoitamaan tassuvaurioista koiraa. Pitkään koiran tassussa painanut lasinsiru tuli lopulta eilen riittävän lähelle haavan reunaa, että sain sen nyppästyä pois. Ei ollut suuren suuri esine, mutta aivan varmasti riittävän kiusallinen. Toivottavasti ongelmat ratkeavat tällä ja pääsemme pian taas juoksemaan ja hyppimään yhdessä.
Patikointi on kivaa, tytötkin vetivät ihan kevyesti 3,5 km lenkin maastossa eilen. Kylläpä mehu ja pulla maistuivat hyviltä metsäretken jälkeen. Pellon laidalla iso keltainen perhonen (iso sitruunaperhonen tai sen kaveri…) halusi päästä tekemään tuttavuutta Saran kanssa. Kylläpä se ilostutti pian koulutiensä aloittavan lapsosen, joka näyttää aivan perhoselta itsekin.
Äitien- ja isienpäivät pitäisi muutta perheiden päiviksi ja kieltää markkinavoimilta minkäänlainen ennakko-odotusten synnyttäminen ihmisten mielissä. Kukin viettäköön päiväänsä tavalla, joka perheelle parhaiten sopii. Meistä oli ihan ehdottoman ihanaa haistella keväisen metsän tuoksuja ja kuunnella lintujen laulua.
Luonnonsuojeluyhdistys oli järjestänyt myös nivaskan kysymyksiä puista, suotyypeistä ja muista sellaisista. Minusta tuntui kaikista parhaalle unohtaa kaikki vastaukset ja vain tyytyä ihailemaan valoja sammalikossa kuusien lomassa.
Pois lähtiessämme kohtasimme vielä metsänhaltioita, joista yksi kertoi meille tarinan Tapiosta, metsän kuninkaasta. Jos minulta kysyttäisiin, niin sen lähemmäs vuoden kulttuuritekoa on vaikea päästä.
Siis kiitos!
Kiva kun tulit sunnuntaina Kotojärven luontopolulle ja oikein taksilla. En muista koskaan ennen sellaista tapahtuneen, että sinne saavutaan julkisilla kulkuvälineillä, eli taksilla. Yleensähän paikalle tullaan henkilöautoilla, mutta kyllä joukossa on aina niitä fillarilla tulijoitakin. Eräskin eläkkeellä oleva naisopettaja polkee aina laavulle Kirkonkylältä on sitten talvi tai kesä. Se kulkeminen on aika paljon kiinni siitä, millä lailla on tottunut kulkemaan. Eräs pariskunta tuli Kotojärven laavulle sunnuntaiaamuna kävellen metsiä pitkin Lukolta.
Ennen omaa autoa kuljin fillarilla erittäin pitkiä matkoja, julkisilla sitten ne pitkät matkat, kuten Lapin reissut ja sitten patikoimaan. Nyt tulee kuljettua omalla autolla kaikkialle ja patikointi on jäänyt. Se on siis auton vika, että en enää jaksa patikoida tai sitten se on 30 kilon lisäpaino.
Kiitokset niille kymmenille äideille ja isille, jotka tulivat luontopolulle juhlistamaan luonnonsuojeluyhdistyksen 30-vuotista taivalta.
Minulla ei ole sinänsä mitään äitienpäivää vastaan. Jos äitienpäivää vietettäisiinkin äitien ehdoilla. Mainosten kuvitus äitienpäivästä on yleensä kammottavaa, sukupuolistereotypioita pahimmillaan. Äideille tarjotaan ostettaviksi öklön värisiä yöpaitoja ja aamutossuja, kukkia, naisille suunnattuja kirjoja, kauneudonhoitotuotteita – ja tietenkin kotitöitä helpottavia vempaimia, kattiloita yms. Niistä minunkin ilmeisesti oletetaan olevan kiinnostunut. Syksyllä sitten tarjolla on Reino-tossuja ja Päätalon kirjoja isille. *puistatus*
Ikäväkseni lapseni päiväkodeissa on harrastettu samoja stereotypioita: äitienpäiväksi askarrellut kortit ja lahjat ovat kovin eri tyyliä kuin isänpäiväksi. Jos lapsi sattuisikin tietämään, että hänen äitinsä ei välitä koruista eikä isänsä autoista, käsketäänkö hänen askarrella helminauha äidille ja auton muotoinen kortti isälle?
Minun lapsuudessani äitienpäivä oli päivä, jolloin yritettiin antaa äidin nukkua vähän pitempään ja viedä hänelle sänkyyn kahvit ja jotain hyvää, ehkä joku laittoi tavallista parempaa ruokaakin, jos sattui jaksamaan. Ei mitään ihmeellistä. Joskus mentiin mummolle, yleensä ei. Aikuisena olen saanut ihmetellä mahdottomia yhtälöitä, kun mieheni perheessä kuuluisi jokaista isoäitiä käydä katsomassa äitienpäivänä. Nyt anoppi on monta kertaa kysellyt, olemmeko menossa minun äidilleni tai onko hän tulossa meille, tulemmeko heille syömään…
Erityisen suurta ärtymystä minussa herättävät lahjat, joita naisille mainostetaan: lässyjä rakkausromaaneja Nyyrikin tyyliin. Et taida tietää, mikä Nyyrikki on tai oli. En ole koskaan lukenut, mutta kouluaikaan nauroimme, nuoruuden kaikkitietävällä ylimielisyydellä, naisille jotka tätä kioskikirjallisuutta harrastivat. Hajuvesien oletetaan myös liittyvän äitienpäivään. Ja vaaleanpunaiset ruusut. Itse asiassa inhoan kaikkia stereotypioita, joita erityispäiviin liittyy, myös isänpäivän pakollisia sota-, kalastus- ja metsästyskirjoja. Samoin partavesiä ja tohveleita. Yäk! Sama pätee “perinteisiin” joululahjoihin. Joululahjat kuitenkin ymmärrän, ne kuuluvat asiaan kaikille perheessä, eikä niitä kai osteta palkkioksi eikä lahjukseksi. Ja näin kirjoittaessani tiedän viiltävän hyvin, että näin puhuu tavarapaljouden keskellä elävä tavaraan tympiintynyt ihminen.