Archive for December, 2006

Vihreä nauru

December 30th, 2006

Luettuani Jaakko Heinimäen ansioikkaan kirjan Pyhä nauru, tulin siihen tulokseen, että vihreille ei tekisi pahaa samanlainen huumorintajuinen analyysi omista teoistaan ja sanoistaan. Keskustelupalstoilla ja nyt myös Vihreässä Langassa on tuotu julki paheksunta niitä vihreitä ehdokkaita kohtaan, jotka koettavat elää kuten opettavat. Tai siis jotka sanovat ääneen koettavansa elää opetustensa mukaisesti.

Kuten minut tuntevat tietävät, kärvistelen minkä ehdin Vihreiden oppien ja tekojeni välillä. Kiusaus tai mukavuudenhalu ovat usein suuria, on yksinkertaisesti helpompi käyttää autoa kuin selittää sanoilla, miksi valitsee apostolin kyydin eli omat jalat. Noh, tästä seuraa tietysti se, että jos käy valintojaan kertomaan julkisesti, saa rapaa niskaansa. Jos ei selitä, on perisuomalaiseen tapaan kynttilä vakan alla. Mene ja tiedä miten tässä pitäisi olla. Tyydyn nauramaan.

Kiusauksista sanoi Jeesus aikanaan, että väärin tekevä ruumiinosa tulisi leikata (käsi tai jalka) tai kaivaa (silmä) pois ruumiista. Sehän oli vitsi, hyvänen aika! Ei kiusaus ruumista rankaisemalla mihinkään häviä. Ajatukset ne meitä viettelevät, eivät raajat tai aistielimet. Voisimmeko hieman nauraa itsellemme?

En tosiaankaan autoile ja pidän kovasti reilun kaupan biodyn pikaluomukahvistani. Se on suorastaan paheellisen hyvää ja jos saan siitä kaupanpäälle vielä hyvän mielen, niin avot! Nopeaa ja namia. Ai niin, mutta minunhan pitäisi elää slow-elämää. Noh, elän sitä sitten muulla tavoin. Se, että olen valinnut näin ei tarkoita, että vaadin muita tekemään samanlaisia valintoja. Voisinhan minäkin elää vielä ekologisemmin. Paljon on parannettavaa, tiedän sen ; ).

Sitä ennen nautin ulkoilusta ja teen parhaani, jotta joukkoliikenne toimisi mahdollisimman hyvin ja palvelisi niitäkin, jotka vielä empivät ratin ja raiteiden välillä.

Nauravin terveisin, Susanna

 

Popularity: 5% [?]

Joulu ja kirjat

December 27th, 2006

Lapsuuteni jouluihin kuuluivat kirjat olennaisena osana. Kirjat kuuluvat elämääni tietysti muulloinkin, mutta eritoten joululomalla on oltava aikaa edes jonkin verran, mieluiten runsaasti, lukea lahjaksi saatuja kirjoja. Jo vuosien ajan olenkin saanut lahjaksi “ranteennyrjäytyskirjan” tai kaksi. Mieluiten historiaan pohjaavaa fiktiota. Aivolepoa ja uusia polkuja. Kuvauksia ajoista, joista en juuri ennen tiennyt. Nyt tuli paketista Kate Mossen Labyrintti. Lopetin lukumaratonin hetki sitten.

Meillä kävi jouluna vieraita jokaisena päivänä, joten aivan häiriötöntä lukulomaa ei tullut, mutta koskapa se lapsiperheessä toteutuisi. Tulee niitä rauhallisempia jouluja sitten myöhemminkin.

Labyrintti oli hyvin kirjoitettu ja suorastaan nautinnollinen lukukokemus. Usein olen lukenut kirjoja, joissa ollaan nykyisyydessä ja menneisyydessä vuorotellen. Aiemmin en ole tainnut lukea yhtä taidokasta kudosta menneen ja nykyisyyden välillä. Voisi sanoa, että kiihtyvällä voimalla etenevä tarina oli itsessään kuin labyrintti. Ja mikä parasta, se synnytti muistikuvan yli kymmenen vuoden takaa, oman kiinnostukseni keskiaikaa kohtaan. Suosittelen!

Seuraava kohteeni on Jaakko Heinimäen kirja Pyhä Nauru. Olen lukenut ensimmäisen neljänneksen ja olen edelleen samaa mieltä kuin ennenkin. Meiltä ei juttu loppuisi kesken, minulta, Jaakolta ja äskettäin edesmenneeltä Reko Lundanilta. Ajattelemme maailmasta niin käsittämättömän samalla tavalla. Voin vain nyökytellä, Juuri niin, Aivan, Sanos muuta!

Anteeksi ystävät ja sukulaiset, etten ole ollut joulunaikaan liiemmin yhteydessä. Olen levännyt ja lukenut. Enkä ole syönyt liikaa suklaata, luulenpa jopa että liian vähän…

- Susanna ; )

Popularity: 3% [?]

Talouselämä: Suomen tiukka säteilyturvalinja kiusaa ranskalaisia

December 21st, 2006

Talouselämä: Suomen tiukka säteilyturvalinja kiusaa ranskalaisia

En voinut olla laittamatta esille. Lukekaa ja miettikää. Tähänkö on tultu? On se hyvä, että meillä sentään vaaditaan tiukkaa kuria ydinvoimalaitoksen rakentajilta.

Kuka oli henkilö, joka allekirjoitti päätöksen Arevan käyttämisestä Olkiluodon uusimman ydinvoimalaitoksen rakentajana avaimet käteen-toimituksena? Varmaan hävettää! Ja syystä.

- Susanna

 

 

Popularity: 1% [?]

Suojele lumiukkoja!

December 20th, 2006

Suojele Lumiukkoja!Ilmastonmuutos herättää valtavasti tunteita. Osa koettaa jopa kieltää ilmastomuutoksen. No, jos nykyiset säänvaihtelut kuuluvat normaalin rajoihin, niin selvää on, että nykyisellä päästötasolla ja sen nousulla ilmastomuutos on osa arkeamme pian.

Tämä vuosi on ollut säiden puolesta todella mielenkiintoinen. Kevät tuli kahdessa viikossa. Muistatteko? Ei tarvittu kuravaatteita juuri lainkaan sateen ja märän takia. Lumi, jota oli varsin paljon, vain suli ja haihtui pois. Kesä oli kuuma, jopa minun mittapuullani mitattuna. Täytyy myöntää, että nautin jokaisesta hellepäivästä peläten sen jäävän viimeiseksi. Viimeistään syyskuussa tuli toive vedestä. Jota sitten onkin saatu runsain mitoin. Lokakuussa tuli kesän jälkeen talvi ja marras-joulukuu ollaan vietetty syksyä. Tosin viikko sitten tuntui aivan keväältä.

Toivon, että pääsen vielä hiihtämäänkin tänä talvena ja että lumiukkoja riittää myös lasteni lapsille. Tänään lapset rakensivat ja rikkoivat lumiukkoja ja -leijonia 4 tuntia. Lumi on ihana materiaali rakentamiseen, enkeleiden tekemiseen ja yleiseen ulkona mesoamiseen.

Suojellaan ilmastoa suojelemalla lumiukkoja. “Se on pienestä kii”. Nyt alkaa pieni joululomanen kirjoittelulta. Nautinnollista joulunaikaa kaikille lukijoille ja tukijoille!

- Susanna

Popularity: 3% [?]

Joka viides nainen kokee edelleen väkivaltaa

December 15th, 2006

Etelä Suomen Sanomat

Tällaiset uutiset saavat pahoille mielin. Tietäisittepä te pelon keskellä elävät, miten ihana on olla kun ei tarvitse pelätä. Enkä sano tätä ilkkuakseni, vaan patistaakseni avun pariin. Kenenkään ei tarvitse olla uhkailun tai väkivallan kohteena. On olemassa keinoja, joilla päästä eroon väkivaltaisesta ihmisestä. Pyytäkää apua, ja naapurit: olkaa solidaarisia uhrille – soittakaa apua ajoissa!

Seis väkivallalle!

Popularity: 4% [?]

Perheväkivaltaa vastaan nyrkillä?

December 15th, 2006

Etelä Suomen Sanomat

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälän (sd) käsitys perheväkivaltayksikön tarpeellisuudesta on oikeilla jäljillä. Perustelu on jostain aivan muualta. Sanoilla on paljon merkitystä, eikä tässä tilanteessa osoittanut kovinkaan hyvää huumoria nimittää yksikköä “nyrkiksi”, jolla asiaan puututaan. Väkivallalla väkivaltaa vastaanko?

Perheväkivalta on suorastaan irvokas asia sivistysvaltiossa. Se sotii kaikin keinoin rauhankasvatusta vastaan ja aiheuttaa käsittämättömän paljon kärsimystä ja turvattomuutta. Perhe ja koti ovat asioita, joissa ihmisen tulisi saada kasvaa ja levätä rauhassa ilman pelkoa henkisestä tai fyysisestä väkivallasta. Yhteiskunnan on ehdottomasti puututtava tähän asiaan, mutta ei väkivaltatermein, vaan tukemalla kaikin keinoin rauhaan kasvamista. Kun kotonaan ei tarvitse pelätä lähisudeväkivaltaa jää energiaa muuhun elämään.

Yllättävän paljon kulttuurissamme on tätä piilotettua aggressiivisuutta, jonka käsittelemiseen meitä ei ole opetettu. Tottakai jokainen meistä suuttuu ja ärsyyntyy sekä ärsyttää joskus. On kuitenkin löydettävä omat keinot marssia ulos tilanteesta, ennen kuin menettää malttinsa. Sataan laskeminen ei suinkaan ole huono keino, se ei vain ole kovin näppärä. Sen sijaan, että vastustamme väkivaltaa syyllistämällä ja syrjäyttämällä, asiasta on käytävä avointa keskustelua vinkkeineen kaikkineen. Kuinka sinä hallitset omaa kiukkuasi?

- Susanna

Popularity: 2% [?]

Kokoomuksen työväen eduskuntavaalit?

December 14th, 2006

Juuri kun olemme toipuneet hysteerisestä naurustamme Niinistön ilmoittauduttua työväestön presidentiksi, paikallinen ek-vaaliehdokkaamme oli purskauttaa kahvit suustani ilmoittautumalla Kokoomuksen työmieheksi. Kyseessä on hyvä aasinsilta itse asiaan.

Millaisista ihmisistä koostuu Kokoomuksen työväki? Sairaanhoitajista, opettajista, lääkäreistä? Entä kuka ajaa siivojien, lähihoitajien, laitosavustajien, tiskaajien ja työttömien asiaa? Ajaako Kokoomus myös syrjäytyneiden, vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja eläkeläisten etua?

Minulla on sellainen tutina, että meillä on vahva ay-liike, joka kyllä pitää puolensa ja ammatissa olevien puolta. Ne, joiden koulutus ei vastaa kysyntää, joiden kyvyt eivät vastaa kysyntää ja joiden ikä tai terveys ei vastaa kysyntää, tarvitsevat erityistä etujen ajamista. Tarvitaan uudenlaista painotusta ammattiin valmistavilla aloilla ja tarvitaan erilaisia työaikamalleja, jotta ikä tai terveys eivät estäisi osallistumasta työelämään pienemmälläkin panoksella.

Tasa-arvosta palkkamarkkinoilla on turha haaveilla niin kauan kun ay-liike ei kautta linjan suostu jakamaan vanhemmuudesta aiheutuvia kustannuksia kaikkien työnantajien kanssa. Koska Kokoomus tekee nykyään tiivistä yhteistyötä ammattiyhdistysten kanssa se voisi valjastaa jäsenistönsä korjaamaan tämä olennainen epäsuhta. Lapset syntyvät tänäänkin perheisiin, eivät vain äideille.

- Nauravin terveisin, Susanna

 

 

 

Popularity: 4% [?]

Vr nostaa junalippujen hintaa

December 12th, 2006

Eläköön! Sähkön tukkuhinta laskee, mutta VR nostaa hintoja sillä perusteella, että energian hinta on noussut. Kyllä, kyllä. Samaa latua kulkee myös Mäntsälän Sähkön virsi. Vihreänä pitäisi varmaan olla iloinen, että sähkön käytöstä laskutetaan entistä enemmän, mutta muistaen Fortumin hinnannostoaikeet (ja optiot), voi olla että en aivan niele tätäkään selitystä.

- Susanna

 

Etelä Suomen Sanomat

VR nostaa hintoja ja muuttaa aikatauluja

 

VR lisää oikoradan asemille Haarajoelle ja Mäntsälään junavuoron iltapäivän ruuhka-aikaan. Taajamajuna Helsingistä Kouvolaan kello 16.27 alkaa tammikuussa pysähtyä myös Haarajoella ja Mäntsälässä. Junan aikatauluihin tulee muutoksia Tikkurilan ja Kouvolan välillä.
Samalla illan viimeistä juna vuoroa Lahteen ja Kouvolaan myöhennetään tunnilla. Helsingistä lähtevä IC2-juna 115 lähtee jatkossa Helsingistä kello 22.12 ja saapuu Lahteen kello 23.06 ja Kouvolaan kello 23.40.
Aamulla yhdeksän jälkeen Helsingistä Kouvolaan kulkenut IC-juna jää pois liikenteestä kokonaan. Riihimäeltä Lahteen kello 7.14 ja kello 8.14 lähtevät taajamajunat alkavat sen sijaan tammikuussa kulkea joka päivä. Samoin yhteys Lahdesta Riihimäelle kello 8.04 muuttuu päivittäiseksi.
VR:n kaukoliikenteeseen tulee muitakin aikataulumuutoksia. Junalippujen hinnat nousevat keskimäärin 1,5 prosenttia 7. tammikuuta. Hinnankorotus koskee tasaisesti kaikkia kauko- ja lähiliikenteen matkoja.

12.12.2006 11:57

 

 

 

Popularity: 3% [?]

Uusia polonium-säteilyepäilyjä löytyi tutkimuksissa Hampurissa – HS.fi – Uutiset – Ulkomaat

December 12th, 2006

Uusia polonium-säteilyepäilyjä löytyi tutkimuksissa Hampurissa – HS.fi – Uutiset – Ulkomaat

Minä en tiedä teistä, mutta minulla menee kylmät väreet pitkin selkää. Odotan mielenkiinnolla millaiseen lopputulemaan tämä tapahtumasarja oikein johtaa. Nyt mukana on jo kolme maata, Venäjä, Englanti ja Saksa. Ihmettelen suuresti jos EU:n jäsenmaat diplomaattisesti jättävät kommentoimatta tätä suorastaan uskomatonta asetelmaa. Vastaavia tarinoita voi normaalisti lukea dekkareista. On vaikea nähdä miten Venäjän hallitus selviäisi tästä tilanteesta moraalisena voittajana. Jos kyseessä olisi länsimaa, vaihtuvuus hallituksessa olisi suuri viimeistään seuraavissa vaaleissa.

- Susanna

Popularity: 3% [?]

Messukeskuksen koiranäyttely

December 11th, 2006

Vihdoin tein sen, mitä olen jo pitkään aikonut; lähdin koiranäyttelyyn morjestamaan tuttuja. Edellisestä näyttelystä täytyy olla noin kahdeksan vuotta (ei 12, kuten väitin vielä lauantaina). Kylläpä oli mukava tavata terrieriväkeä. Voisipa sanoa, että yhtään eivät ole muuttuneet, no, miltei niin. Vuodet käsittelevät tietysti itse kutakin, mutta aika vähän aikuisissa tuo muutos on havaittavissa. Lapsissa tietysti muutos on suurempi.

Koetin aluksi ottaa muutaman kuvankin, mutta valaistus yms. osoittautuivat aivan liian vaativiksi asioiksi pienelle kameralleni, joten  ei ole laittaa yhtään kuvaa esille.

Skoteista pidin kovasti, erittäin tasainen rotu nykyään. Skyet, jotka ehdin katsoa, olivat long, low and level. Tyylikkäitä näyttelykoiria kaikki.

Sileitä kettareita näin enemmän kuin karkeita. Harmillisesti päivystin vihreiden ständillä juuri kk.kettareiden arvostelun aikaan. Olisin kovin mielelläni nähnyt Sissi-koiran, jota kovasti meinasimme ostaa kesällä. Silloin vielä itsehillintä piti, mutta kuukautta myöhemmin se petti pahemman kerran :) Kiitos Jazzin, messarista piti ostaa yhtä sun toista koiramaista.

Ryhmäkehät olivat koreografioineen kaikkineen suorastaan upeita. Leena hoitaa aivan rautaisesti tuon juontajan roolin. Mikä show! Nostalgia nostelee päätään. Monet kysyivät, koska Jazzi tulee näyttelyihin. Voi olla, että sorrun ensi kesänä kilpasille, mutta koetan pysytellä poissa ja tehdä jotain itselleni sopivampaa, kuten agilityä tms. Adrenaliinia on vieläkin veressä, vaikka omaa koiraa ei näyttelyssä ollutkaan. Kilpailuvietti on sellainen riesa, että siihen ei tarvita kuin koiranäyttelyn ajatteleminen, haistaminen tai tuttujen äänien kuuleminen. Jo nousee syke ja nälän ja janon tunteet katoavat.

Oh boy, millaisia koiria!!!

HERTTINEN! Best In Show 2, eli näyttelyn toiseksi kaunein koira oli:

FCI ryhmä 6- Ajavat koirat 

basset artesien normand Uléma Le Suédois Des Giboyeurs, omistajana Mellin Anna-Maija, Mäntsälä

ONNEA ROPPAKAUPALLA!!!

 

Susanna

Related Posts with Thumbnails

Popularity: 8% [?]

4a55dbdc6c