Kodissamme on koira. Se tarkoittaa, että meillä on myös jonkinlainen sekasorto etenkin takkapuiden äärellä. Mikähän tuossa puolivuotiaan koiran vaistossa on, että juuri takkapuut maistuvat puruluita paremmilta? Ihastuksissaan koira kantaa milloin kuivan koivuklapin ja milloin vähemmän kuivan, mutta varsin pihkaisen kuusen halon olohuoneen matolle. Sotkua syntyy.
Sekasortoa on tietysti myös lasten huoneissa, joiden ovia ei voi koiran takia pitää auki. Siitä seuraa se, että siivo muuttuu aina vain hullummaksi ja se päivä siirtyy aina kauemmas, jolloin koiran uskaltaa neitien huoneeseen päästää. Barbi sai jo kokea kovia, mutta miten menisi suupielet, jos koiramaisen maistelun kohteeksi joutuisivat tussit tai vesivärit. En uskalla ajatellakaan.
Enpä muistanut millaista on elää pentukoiran kanssa. Hän on nostanut meidät kaikki jalustalle ja koettaa parhaansa mukaan ymmärtää mitä pyydetään. Etenkin jos on ruokaa tarjolla. Ja varsinkin makupaloilla saa koiran miltei kehräämään. Voi miten suloisen ahne! Siihen rakoon olen iskenyt naksuttimella. Naksuttimella? Kyllä. Se on sellainen vehje, jonka avulla ärrierimme (siis terrierin kotisohvanimitys) istuu, antaa tassua, menee maahan ja oppi pissille ulos. Jippii! Kun vielä kuukausi sitten laskimme kertoja, jolloin koira lorotti lammikon pihalle, nyt voimme laskea kertoja viikossa kun lattialla litisee. Olemme NIIN ylpeitä koirastamme. Siinä on aineksia sisäsiistiksi yksilöksi.
Sen lisäksi koirastamme saattaisi tulla hyvä tottelevaisuuskoira, jos olisin riittävän tarmokas opettaakseni hänelle kaikenlaiset kommervenkit. Vaan lienen liian ärrieri itsekin, että tavaton tottelevaisuus voisi tuntua oudolta. Mitähän siitä tulisi jos koira olisi lapsia tottelevaisempi (no ei tosiaan mikään suuri saavutus 
). Minusta sekin on erikoista, että hän tulee välillä pyynnöstä luokse ja tekee edellä mainittuja temppuja. Kun noihin tummiin nappisilmiin katsoo, leviää auringonpaiste varpaisiin asti. Jokin tutkimustulos kertoi, että koiran silittäminen alentaa verenpainetta, myös koiralta! Siis silitelkää koiria, omia tai naapurin.
Popularity: 3% [?]
Vihreät
Olen samaa mieltä: koiravero ei ongelmaa muuttaisi mitenkään. Ja mikä auttaisi itse asiaan, onkin todella vaikea kysymys.
Olen itse elävä esimerkki siitä, että lapsuuden koirakokemuksista muistan vain ikävät kokemukset.
Kuinka äidin serkun saksanpaimenkoira saattoi syöksyä lapsen kuin lapsen kimppuun ja nostaa tassunsa esim tämän hartioille. Ja kuinka tämä koira puri jopa liekansa poikki. Muistan kuinka veljeni oleskeli vain sisällä, kun ei uskaltanut ollenkaan ulos. Tai toinen koira-kokemus oli naapurin pikkuinen koira, jonka “lempihuvia” oli juosta pyöräilevän lapsen perään ja näykkiä lahkeita. Kerran muistan kaatuneeni ja sitä kauhuntunnetta en kyllä unohda koskaan.
Siispä on suoranainen ihme, että nykyään silittelen koiria..
Tänään oli Mäntsälän paikallislehdissä tuohtuneen ulkoilijan haukut koirien omistajille, jotka pitävät koiriaan vapaina riippumatta siitä, ovatko vaivautuneet niitä kouluttamaan tai ei.
Kirjoitus teki minut hyvin surulliseksi, sillä koirat ovat, tai niiden pitäisi olla, iloinen asia. Ihmiset, jotka käyttäytyvät huonosti koiriensa kanssa, häpäisevät kaikki muut koiranomistajat. Vastaantulijahan ei voi tietää, millainen hirvitys sieltä lähestyy, oli remmissä tai ei. Kelaremmit soveltuvat huonosti aggressiivisten koirien hallintaan!
En kuitenkaan lähde samoille linjoille kirjoittajan kanssa koiraveron hyödystä. Veroa ei ilmeisesti edes käytettäisi koirien aseman parantamiseen (esim. koirapuistoihin), vaan suurin osa verosta menisi sen keräämisestä koituviin kustannuksiin. Eikä kukaan “normaali” koiranomistaja veisi koiraansa puistoon, jossa opettamattomat koiraterroristit hyökkäilisivät muiden kimppuun!
En tiedä, mikä auttaisi ongelmaan. Ehkä kanssaomistajien äänekäs paheksunta, jollei ystävällinen opastus auta? Kertokaa! Saahan lapsiakin hankkia ilman minkäänlaista kurssitusta vanhemmuuteen.
Minä katson joka tiistai Elämäni eläimet -sarjaa, jossa Victoria Stilwell opettaa ihmisiä käsittelemään koiriaan. Kyllä koiranomistajista löytyy uskomattomia tyyppejä. Eilen illallakin pieni yorkie-poika Bailey terrorisoi perhettään. Koira seisoi ruokapöydällä aterian aikana, ja emäntä puri ruuan valmiiksi ja syötti sen koiralle! On noita kyllä nähty Suomessakin brodyyrilakanoineen päivineen. Myös vanhapiikatädilleni Bella Mia, isomustavillis, oli elämää suurempi asia. Bellalle syötettiin keitetyistä kananmunista vain keltuaiset.
Kyllä koira on onnellisimmillaan, kun se saa olla pelkkä koira, eikä sen tarvitse johtaa ihmislaumaansa.Isännätön (tasa-arvoihmisenä sanoisin että johtajaton) koira on onneton koira. Ja Stilwellin opein koiralle kelpaa koiranruoka, kun se lämmitetään, jotta aromit pääsevät esille. Jos ei muuten tuoksu houkuttelevalta, niin lisätään ripaus valkosipulia.
Talviset koiramuistot ovat hauskoja. Erityisen hauskaa (siitä on meillä jossain kuviakin) oli Martinlaaksossa silloin, kun pihan lapset laskivat mäkeä kullakin oma tai naapurin koira pulkassaan. Siinä viuhtoi erinäinen määrä erilaisia häntiä, ja lasten posket hehkuivat punaisina.
Nyt odotan jännityksellä ensilunta. Mitenkähän Jazzi reagoi siihen? En koskaan unohda, kuinka Lotta-skye riemuitsi lumentulosta. Se kulki suu avoinna leuka auranaan ja imuroi lumen suuhunsa.
Muuten, jos jollakulla on vähäturkkinen koira, niin blogeista löytyy koirille villapaidan ohjeita pilvin pimein. Jostain muistan lukeneeni, että jos koira nostelee tassujaan pakkasessa, niin se ei merkitse että tassut palelisivat, vaan kyllä koko koiraa silloin viluttaa.
Ennen lunta katsotaan kuitenkin huomenna Lemmikit-sarja TV2:ssa klo 19.05. Siinä Susanna on mukana kunnostamassa pikki-Aamun turkkia.